torstai 29. kesäkuuta 2017

Turun kerjäläiskuningas

Tänään 29-6 tulee kuluneeksi tasavuosia kuningas Karl Knutssonin kruunajaisista Uppsalassa. Kuningas Kaarle Knuutinpojan astuessa valtaan 1448 kruunauksessa oli mukana tärkeässä roolissa 29. kesäkuuta myös Turun piispa Magnus Olavinpoika.
Turku tuli myöhemmin Bondelle hyvinkin tutuksi ja täällä hän eli hetken myös kerjäläiselämää ennenkuin hänet nostettiin kolmannen kerran kuninkaaksi vuonna 1467.
 

Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde
 
Vuonna 1448 Kaarle Knuutinpoika Bonde saattoi palauttaa kuninkuutensa nimenomaan Suomesta tuomansa asevoiman turvin. Ei tiedetä, osallistuivatko meikäläiset varsinaiseen vaaliin, mutta piispa Magnus Olai (Maunu Tavast) osallistui ainakin kruunajaisiin Uppsalassa 29-6 1448.


Hän oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa, joka ehti kirkon johtotehtävien lisäksi edustaa Suomea myös politiikan alalla, toimien mm. kuningas Eerik Pommerilaisen kanslerina. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Magnus II Tavast, myös Magnus Olai ("Maunu Olavinpoika") (k. 9. maaliskuuta 1452 Mynämäki) oli Suomen keskiajan huomattavin katolinen piispa eli Suomen piispa. Hän toimi Suomen piispana vuosina 14121450.

Kaarle VIII Knuutinpoika Bonde (1408/140915. toukokuuta 1470) oli Ruotsin kuningas kolmeen otteeseen (14481457, 14641465 ja 14671470) ja Norjan kuningas 14491450. Ruotsin kuninkaana hänet tunnetaan myös nimellä Kaarle VIII ja Norjan kuninkaana nimellä Kaarle I.


Kaarle Knuutinpojasta tuli väliaikainen valtionhoitaja vuonna 1438, kun kuningas Eerik Pommerilainen menetti otteensa Ruotsista niin sanotun Engelbrektin kapinan seurauksena.

Kaarlen valtionhoitajakaudella Suomessa tapahtui Davidin kapinaksi kutsuttu talonpoikaiskapina. Valtionhoitajakausi päättyi 1440, kun tanskalaiset vaihtoivat unionikuninkaan Eerik Pommerilaisesta tämän sisarenpoikaan Kristofer Baijerilaiseen, josta tuli myös Ruotsin kuningas.




 
Kristoffer Baijerilainen (26. tammikuuta 14186. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (14401448) ja Ruotsin vuosina (14411448).

Kaarle sai korvaukseksi vallan luovuttamisesta Kristoferille läänityksikseen muun muassa Suomen läntisiä alueita ja siirtyi aluksi pitämään hoviaan Turun linnaan. Pian Kristofer katui lupauksiaan ja painosti Kaarlea luovuttamaan Turun linnan.

Kaarle siirtyi nyt Viipurin linnaan, jossa hän piti itsenäistä, Kristoferista piittaamatonta hovia halliten suurta osaa Suomesta ja harjoittaen omaa ulkopolitiikkaa suhteessa muiden muassa Novgorodiin, Hansaliittoon ja Baltiaa hallinneeseen saksalaiseen ritarikuntaan.






 
Kaarle Knuutinpojan kruunajaissaatto lähtemässä Viipurin linnasta.

Karl Knutsson Bonde lämnar Viborgs slott för att delta i kungavalet i Sverige. Det nationalromantiska budskapet är att Finland spelade en viktig roll i Sveriges politiska historia.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 14186. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (14401448) ja Ruotsin vuosina (14411448).


 
Kuvahaun tulos haulle Sannolikt porträttlik trästaty av kung Karl av Bernt Notke
 Sannolikt porträttlik trästaty av kung Karl av Bernt Notke

Heti kun tieto Kristofer Baijerilaisen kuolemasta saavutti Kaarle Knuutinpojan Viipurin linnassaan, lähti hän Ruotsiin kaappaamaan valtaa itselleen.

Kuninkaanvaalissa 20. kesäkuuta 1448 sai enemmistön äänistä, vaikkei vaali ihan pykälien mukaan mennytkään. Joka tapauksessa hän juhli valintaansa 28. kesäkuuta Moran kivillä ja seuraavana päivänä hänet vihittiin virallisesti Uppsalassa kuninkaaksi.

1465 Bonde jälleen syrjäytetään ja mies pakenee Turkuun dominikaanisten mustainveljesten luostarin suojiin Lyypekinmäelle elämään kuninkaallista elämää paljon niukempaa aikaa, kärsien jopa puutetta. Täältä Bonde nousi vielä kerran kuninkaaksi 1467.


Kuvahaun tulos haulle Kung Karls gravmonument i Riddarholmskyrkan, utfört under Johan III. 
 Kung Karls gravmonument i Riddarholmskyrkan, utfört under Johan III.  Juhana-herttua, kuninkaana Juhana III, teetti nykyiseen Riddarholmin kirkkoon Bonden kunniaksi hautamonumentin.

Unioniaikana Bonde edusti Ruotsin eroamista liitosta ja kuninkaan vaakunassa esiintyy tuon aatteen merkkinä paitsi valtakunnan kolmen kruunun tunnus, myös Ruotsin Leijona sinivalkoisella pohjalla.


 Armoiries Charles VIII de Suède.svg

Kuninkaallisesti
Turussa  29-6 2017
Simo Tuomola

tiistai 27. kesäkuuta 2017

s/s Furst Menschikoff

Tänään 28-6 löydämme itsemme Turun Vanhalta Laivatelakalta  juhlistamassa ensimmäisen Suomessa rakennetun suuren luokan höyrylaivan vesillelaskua. s/s Furst Menschikoffissa on peräti 44 salonkipaikkaa matkustajille kansipaikkojen lisäksi. 
s/s Furst Menschikoff Tallinnassa, osakuva maalauksesta.
S/S Furst Menschikoff oli Åbo Ångfartysbolagin vuonna 1836 valmistunut kuunaritakiloitu siipiratashöyrylaiva. Se oli ensimmäinen Suomessa valmistettu avomerihöyrylaiva.

Laivan ensimmäisenä kapteenina toimi oululainen J. W. Callmeijer. Alus saapui höyrykoneen asennuksen jälkeen Tukholman kautta Turkuun 20. lokakuuta 1836 tuoden samalla 13 matkustajaa. Syksyn aikana alus teki koe- ja huvimatkoja Airistolle.

Seuraavana keväänä alus lähti 9. toukokuuta Turusta Degerbyn ja Furusundin kautta Tukholmaan, jonne se saapui 13. toukokuuta ahtojäiden ja heikon näkyvyyden hidastettua matkantekoa Ahvenanmerellä.

 9-5 tuli siis kuluneeksi tasavuosia henkilöliikenteen avaamisesta höyrylaivalla Turusta Tukholmaan. Keväällä 1837 S/S Furst Menschikoff aloitti Tukholman-liikenteensä ja sen neitsytmatkalla toukokuun 9. päivänä oli laivalla mukana 24 matkustajaa.

Alus siirrettiin muutamaa vuotta myöhemmin reitille Tukholmasta Kronstadtiin, jonne matkattiin Turun, Helsingin ja Tallinnan kautta. Vuonna 1845 se palasi Turku-Tukholma reitille.
 FURST MENSCHIKOFF, Finland.


Ruotsin viranomaiset kielsivät 1848 koleravaaran vuoksi matkat Turusta Tukholmaan, jolloin alus siirrettiin reitille Turusta Kronstadtiin. Seuraavana vuonna yhtiö ajautui konkurssiin, jolloin alus myytiin 22. elokuuta E. Julin & Co.:lle 59000 ruplalla. Alus sijoitettiin perustettuun Åbo Nya Ångfartygsbolagetiin, jossa se oli aina romuttamiseensa saakka vuonna 1850.

Alus tilattiin Turusta Åbo Gamla Skeppsvarfilta. Runko oli tehty mäntylankuista ja vahvistettu kuparilevyin. Sen höyrykone asennettiin Motala Mekaniska Verkstadilla Norrköpingissä Ruotsissa.


Pituus 36 m
Leveys 6,2 m
Syväys 2,9 m
Uppouma 17 lästiä t
Bruttovetoisuus 42 brt
Koneteho 90 hv kW
Nopeus kn
Matkustajia 44 salonkimatkustajaa ja lisäksi kansimatkustajia
Miehistö 18-20


Rakennustelakka Åbo Gamla Skeppsvarf, Turku
Vesillelasku 1836
Kohtalo romutettu 1850
 FURST MENSCHIKOFF

Furst Menschikoff (ven. «Князь Меншиков») on usean Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan kauppalaivastossa palvelleen Suomen kenraalikuvernöörin Aleksandr Sergejevitš Menšikovin mukaan nimetyn aluksen nimi:
  • S/S Furst Menschikoff (1836), ensimmäinen Suomessa valmistettu avomerihöyrylaiva
  •  
  • S/S Furst Menschikoff (II) oli vuonna 1850 Åbo Nya Ångfartygsbolagille valmistunut siipiratasmatkustajalaiva. Alus liikennöi mm. Tukholmaan, Tallinnaan ja Pietariin. Laivan höyrykone poistettiin vuonna 1861 ja se liikennöi purjelaivana vuoteen 1867, jolloin se upposi. Vielä höyrylaivana liikennöineestä laivasta tiedetään olevan vain yksi valokuva.
 S/S Furst Menschikoff 1842, Magnus von Wrightin maalaamana.
 S/S Furst Menschikoff 1842, Magnus von Wrightin maalaamana.  S/S Furst Menschikoff oli Åbo Ångfartysbolagin vuonna 1836 valmistunut kuunaritakiloitu siipiratashöyrylaiva. Se oli ensimmäinen Suomessa valmistettu avomerihöyrylaiva.

 Suomen ensimmäinen höyrylaiva oli siipiratasalus s/s Ilmarinen, joka teki neitsytmatkansa rahtiliikenteessä 10.8.1833. Jo vuonna 1819 oli tehty suunnitelmia höyrylaivaliikenteen avaamiseksi Turun ja Tukholman välille, mutta toimeen tartuttiin tosissaan vuonna 1834, jolloin reittiliikenne päätettiin ulottaa saman tien Turusta Pietariin saakka.

Turun Höyrylaivayhtiö hankki yksinoikeuden henkilöliikenteeseen Suomen etelärannikolle kuudeksi vuodeksi ja liikenne oli määrä aloittaa 1836. Yhtiö tilasi Englannista ensimmäisen siipiratasaluksensa, mutta Suomeen Storfursten saatiin vasta vuonna 1837.

 


Turun Vanhalta Laivatelakalta tilattu yhtiön toinen alus Furst Menschikoff sen sijaan laskettiin vesille jo 28.6.1836 ja se palasi koneiden asennuksen jälkeen Turkuun Norrköpingistä lokakuun 20. päivä.

Åbo Gamla Skeppsvarvin juuret yltävät vuoteen 1741, jolloin skotti Robert Fithie perusti laivaveistämön Aurajoen länsirannalle. Vuosisadan lopulla veistämöstä käytettiin nimiä vanha veistämö ja kaupunginveistämö.

Vuonna 1800 yrityksen osti kapteeni Gustaf Adolf Dammert, joka luovutti samana vuonna omistusoikeuden yhdentoista osakkaan yhtymälle. Åbo Gamla Skeppsvarvin johdossa oli kapteeni Petter Claesson ja sen osakepääoma oli jaettu 100 osuuteen.

Merenkulun epäsuotuisat suhdanteet vaikeuttivat pitkään Vanhan Laivatelakan toimintaa ja osakkaat joutuivat rakennuttamaan laivoja myös omaan laskuunsa. Suotuisammat näkymät avautuivat 1830-luvulla, kun telakka alkoi saada tilauksia Venäjältä. Vuodesta 1840 lähtien telakan sanotaankin olleen täystyöllistetty. Vanhalla Laivatelakalla ei ollut Turussa vakavasti otettavaa kilpailijaa ja sitä pidettiin tuona aikana koko maan parhaana telakkana.



 
 Venäjän laivaston fregatti Rurikin vesillelasku lokakuussa 1851. Taustalla Kakolanmäki.

Laivaveistämö sijaitsi Aurajoen länsirannalla linnan tuntumassa ja sillä oli kallistuslaituri ja paja Pikisaaressa. Sille kuului myös köysirata, Suomen pisin rakennus, jossa punottiin touveja ja köysiä sekä omaan tarpeeseen että myytäväksi.

 Yrityksen säännöt uudistettiin vuonna 1851 ja samalla yhtiön nimeksi tuli Gamla Varvsbolaget i Åbo. Turun Vanhan Telakkayhtiön yhtiöpääoma jaettiin edelleen sataan osuuteen.


Tässä vaiheessa osakkaiden joukossa oli lähes kaikki kaupungin merkittävimmät kauppiaat ja kauppahuoneet – suurin osakas oli kauppias Abraham Kingelin 14 osakkeellaan.


Kuvahaun tulos haulle turun vanha laivatelakka 

s/s Murtaja Auransillan kupeessa nykyisen Svarte Rudolfin paikallaTurussa 1850, Johan Jakob Reinbergin litografia. Alus oli valmistuessaan Suomen suurin höyrylaiva.
 
Sahaa varten hankittiin vuonna 1857 höyrykone. Vuosina 1864-1866 rakennettiin Crichtonin konepajan kanssa telakka, jolle suurimmatkin Suomen alukset voitiin nostaa. Vuonna 1871 yhtiö järjestettiin uudelleen Turun laivanveistämön osakeyhtiöksi, jonka pääoma oli 400 000 markkaa jaettuna 80 osakkeeseen.

Åbo Skeppsvarfs Aktie-Bolagin työntekijämäärä oli 1870-luvulla kahdensadan molemmin puolin, 1880-luvun alussa yli 300. Puisten purjelaivojen aikakausi oli kuitenkin jo miltei ohi.


Kehityksen suunnan ymmärtänyt veistämön toimitusjohtaja William Crichton alkoi suunnata telakan tuotantoa rautarunkoisten alusten valmistukseen. Lopulta Crichton pystyi osake-enemmistön turvin vuokraamaan laivanveistämön omalle yritykselleen W:m Crichton & Co:lle. Osakkaiden päädyttyä yhtiön purkamiseen vuonna 1882 saattoi Crichton huutaa sen omaisuuden itselleen 300 000 markasta.

Kansipaikalla
Turussa 28-6 2017
Simo Tuomola

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Herttuakunta Turku

Tällä päivämäärällä 27-6 Kustaa Vaasa antoi vuonna 1556 Turun linnassa läänityskirjan, jossa Juhana-herttua sai hallittavakseen hänelle perustettavan Suomen herttuakunnan.
 
Aiheeseen liittyvä kuva
 
Juhana Herttuan vaakuna Turun linnan esilinnan porttikäytävän yläpuolella. Vaakunan teki 1560-luvun alussa todennäköisesti kivenhakkaaja Antonius Timmerman.
 

Suomen herttua oli Ruotsin kuninkaan sukulaisille tai suosikeille toisinaan myönnetty arvonimi, jota käytettiin satunnaisesti 1200-luvun lopulta 1500-luvulle. Arvonimeen yhdistyi läänityksenä annettu herttuakunta Lounais-Suomessa. 1500-luvun kuluessa tilalle tuli Suomen suuriruhtinaan arvonimi kuninkaan tai jonkun hänen lähisukulaisensa nimellisenä tittelinä.

Ensimmäinen Suomen herttua, Bengt Birgerinpoika (12541291, ruots. Bengt Birgersson), sai arvonimen noin vuonna 1284 vanhemmalta veljeltään Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukolta. Hänen nimittämisensä herttuaksi päätti kolmekymmentäviisi vuotta kestäneen, toisesta ristiretkestä alkaneen piispanvallan.

Juhanan herttuakuntaan kuuluivat Itämaana tunnetun Suomen alueen lounaiset läänit Varsinais-Suomea, Satakuntaa ja Ahvenanmaata myöten, mutta Juhana oli samalla myös koko Suomen käskynhaltija. Pohjanmaata hallittiin vielä suoraan Tukholmasta aina 1500-luvun lopulle saakka.

 
 Suomen herttua Juhana III

Vuonna 1556 tuolloin 18-vuotias Juhana (15371592, ruots. Johan) sai Suomen herttuan arvonimen isältään Kustaa Vaasalta. Juhana oli Suomen herttuoista ainoa, joka perusti herttuakuntaansa todellisen itsenäisen ruhtinaskunnan. Hänen herttuakuntansa käsitti Varsinais-Suomen maakunnan, Raaseporin linnan ja läntisen Uudenmaan sekä eteläisen Satakunnan.

1555: Kustaa Vaasa saapuu Ruotsista sotavoimineen Venäjän sodan vuoksi 13. elokuuta lähes vuodeksi Suomeen ja viettää 5 kuukautta Turussa. Vaasa palaa joulukuun alussa Turkuun turvaan itärintamalta, viettäen joulun Turussa. Marraskuun 21. kuningas antoi ensimmäisen tunnetun suomenkielisen kuninkaan julistuksen, koskien voimien keskittämistä maanpuolustukseen.

1556: Kustaa Vaasa tulee uudelleen Turkuun toukokuussa ja lähtee 1. heinäkuuta Turusta Tukholmaan, jättäen 18-vuotiaan Juhana-herttuan Turkuun. Vaasa piti tärkeänä, että Juhana osaa maan kieltä ja palkkasi hänelle Turun linnaan suomenkielen opettajan. Suomen herttuakunta perustetaan 27. kesäkuuta, Juhana-herttuan noustessa lääninherraksi.




 Vanhassa opetustaulussa Kustaa Vaasa kohtaa Mikael Agricolan.

Suomen vierailun päätteeksi Kustaa Vaasa perusti siis pojalleen Juhanalle Suomen herttuakunnan. Herttua sai alueellaan kuninkaan valtuudet omaa ulkopolitiikkaa lukuun ottamatta.

1555. Kuningas Kustaa antoi Savonlinnan läänin asukkaille suomenkielisen julistuksen, joka on ensimmäinen tunnettu tämänlaatuinen asiakirja. Siinä ilmoitettiin “Ja nyt Itze tullehet tähen Somen Mahan swren Sotawäghen kansa”.

1556-1563. Juhana Suomen herttuana. Hänen kerrotaan käyttäneen suomen kieltä diplomaattisessa kirjeenvaihdossaan Ranskaan osoituksena asemastaan.






Itämaa (ruots. Österland) on nykyisen eteläisen Suomen aluetta tarkoittava nimitys, joka esiintyy keskiaikaisissa asiakirjoissa 1300- ja 1400-luvuilla.

Turun ja muitten läntisten linnaläänien asiota hoiti varsin itsenäisesti Turun linnan päällikkö eli ”Suomen päämies” (lat. capitaneus Finlandiae) ja vastaavasti Viipurin linnaläänin asioita Viipurin linnan päällikkö.



Itämaan ja Ruotsin valtakunnan muiden keskiaikaisten pääalueiden summittainen alue on merkitty karttaan vaaleanvihreällä. Tummemmilla vihreän sävyillä varjostetut alueet ilmaisevat Ruotsin valtakunnan myöhemmän laajenemisen 1600-luvun suurvaltakaudelle asti. Nimitys "Itämaa" oli tällöin jo jäänyt käytöstä.

 
1400-luvulta lähtien nimi Finland (Suomi), joka oli siihen saakka tarkoittanut vain Varsinais-Suomea, laajeni merkitykseltään ja syrjäytti nimityksen Itämaa.
Esimerkiksi Mikael Agricola, sen sijaan että olisi kirjoittanut ”Itämaasta”, käytti vuonna 1548 nimeä Suomi rinnan sekä vanhassa että uudessa merkityksessä:

”Sille echke teme coco Somen Makunda ombi yxi Hijppakunda nin se quitengin Seitzemen Päruchtinan Länein iaetan ninquin Jacobus Zeiglerus Landanus kirioittapi. Joista se Ensimeinen ia ylimeine ombi se Etele ia pohia Some."



Aiheeseen liittyvä kuva
Suomen vaakunan mallityyppi on se vaakuna, jonka flaamilainen kuvanveistäjä Willem Boy (k. 1592) veisti Kustaa Vaasan hautamonumenttiin (1571-91).

  Herttuakuntaan kuuluivat maan lounaiset läänit, mutta Juhana oli koko Suomen käskynhaltija. Pohjanmaa ei kuulunut vielä hallinnollisesti Suomeen, vaan sitä hallittiin 1500-luvun lopulle saakka suoraan Ruotsista.

Kustaa Vaasan kaksi muuta poikaa, Kaarle ja Maunu, saivat omat herttuakuntansa Ruotsista. Suomen herttuakunta ei siis ollut Juhanalle mikään poikkeuksellinen armonosoitus. Sillä oli ulkopoliittinen tausta, sillä kuningas halusi korostaa omaa valta-asemaansa Venäjän Iivana Julmalle, joka rinnasti Ruotsin kuninkaan Novgorodin käskynhaltijaan.  
 
Nuori Juhana oli Turun linnassa ajoittain yksinäinen ja turhautunut. Ruotsalainen hovineiti Kaarina Hannuntytär sulostutti nuoren Juhanan elämää ja synnytti hänelle neljä lasta. Vuonna 1562 Juhana avioitui Puolan kuninkaan sisaren, Katariina Jagellonican kanssa. Kaarina Hannuntytär joutui muuttamaan perillisineen hänelle lahjoitettuun Vääksyn kartanoon Kangasalalle.


 
Aiheeseen liittyvä kuva

 

Turun linnassa alkoi loistelias renessanssielämä. Salit koristeltiin kuvakudoksilla ja taide-esineillä, ja juhlat seurasivat toisiaan. Linnan loistokaudesta ei tullut pitkäaikaista. Kustaa Vaasan jälkeen vuonna 1560 valtaistuimelle nousseen Eerik XIV:n ja Juhanan välille syntyi erimielisyyksiä Juhanan itsenäisen ulkopolitiikan ja Eerikin epäluuloisuuden vuoksi.

Kuningas antoi valloittaa Turun linnan kesällä 1563, ja vain yhdeksän kuukautta Katariinan saapumisen jälkeen herttuapari vietiin vangittuna Ruotsiin. Samalla tyhjennettiin Turun linna kalustosta ja sisustuksesta.

Eerik XIV joutui luopumaan kruunustaan v. 1568. Hänet siirrettiin pari vuotta myöhemmin vangiksi Turun linnaan. Kun Eerik kuoli 1577, hänen puolisolleen ja lapsilleen lahjoitettiin Kangasalan Liuksialan kartano, jossa Kaarina Maununtytär vietti elämänsä loppuvuodet.

Suomen herttuana
Turussa 27-6 2017
Simo Tuomola