perjantai 24. lokakuuta 2008

Taivaan merkit

Jos oli Tyko Brahe hyvä ennustajaukko, aiotaan meille uusimpien vaaliennusteiden mukaan näyttää taivaan merkit myös äänestyssunnuntaina. Luonnonvoimat aikovat esitellä vaalikarjalle syysmyräkkää, joka varmasti näkyy vaali-innossa. Gallupit ovat lupailleet viileää oikeistotuulta, mutta kerrankos ne väärässä ovat - ainakin Turussa.

Ennakkoäänestys kutsui uurnille jo miljoonaa suomalaista. Alunperin systeemi kai kehiteltiin niille, jotka ovat matkoilla tai muuten estyneitä varsinaisena äänestyspäivänä eli onko jotakin pelättävää, jota minulle ei ole kerrottu, kun en ole varannut ensi sunnuntaiksi itselleni pakomatkaa minnekään. Paitsi patikoinin Mikonmökille Mannerheimin puiston laidalle, äänestyspaikalleni.

Poliittinen myrsky meillä on mahdottomuus; työttömyys ja lama iskevät vasta vaalien jälkeen ja siitä toriparkistakin vanha valtuusto päättää juuri ennen kuin uusi valtuusto astuu remmiin. Tai vanha jatkaa, mikäli on Turku-tv:n Jummi Vihantoa uskominen. "Vanhassa on vara parempi", tiivisti Jummi tilanteen Turussa. Kun muualla vaan tapellaan, kaikki ryhmät ovat täällä oikein yhteistyöhaluisia ja sopuisia, kokosi mies suuren vaalipaneelinsa lopputuleman.

Vastuun kantaminen Turussa on samaa kuin, että tehdään niin kuin herrat määräilee. Hoh-hoijaa. Jossain laulussa se ensiluokan vaunussa noin meni. Mutta kun kaikki eivät tässäkään kaupungissa matkusta siinä ensiluokan vaunussa, siinä on vissi ero.

Yhtenä iltana Turku-tv esitti myös katsauksensa kaupungin kulttuurisurkeudesta, sitä ei Jummi isännöinyt. Siinä tuli selkeästi esille se, missä todellisuudessa mennään. Turku 2011 -säätiöltä puuttuu kokonaan taiteellinen johto ja sen mukana kaikki, todettiin. Turulla ei ole myöskään tarjota tuhansille taiteilijoilleen vapaata toimitilaa ilman holhousta, luova väki lähtee muualle, todettiin.

Näin eletään perunapellossa, vaikka tiedetään, että kaikkien tässä tulisi skarpata lähestyttäessä Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Ei tämän luokan olympiahanketta voi yksin säätiölle uskoa, uskokaa se. Nyt vaaleissa valittava valtuusto ja lautakunnat ovat tässä avainasemassa säistä ja ennusteista huolimatta.


Punainen Turku ja perunamaa
Turussa 24-10-08
Simo Tuomola

Ei kommentteja: