maanantai 31. elokuuta 2009

Les Litanies de Satan

Tänään 31-8 ollaan vähän runollisella päällä, tulee näet kuluneeksi tasavuosia Pahan kukkien runoilija Charles Pierre Baudelairen kuolemasta Pariisissa vuonna 1867. Yleisen moraalin ja hyvien tapojen halventaminen on runouden työtä ja sitä myöten minäkin jouduin nuorna poikana ranskalaisen onomatopoeetikan valtaan, vaikken kielestä mitään ymmärtänytkään.

Maan viinin tekijän Yrjö Kaijärven suomentamana Pahan kukkia ilmestyi 1962 ja mies suomenteli ansiokkaasti myös Paul Verlainea ja André Gidea, T.S. Eliotia sekä Michelangeloa. Raskasmielisyys ja ihanne; Pahan kukkia; Kapina; Viini; Kuolema. Pakko niitä oli yrittää tavailla myös alkuperäiskielellä, olihan runoilla merkittävä vaikutus myös ihaillun teiniboheemi Arthur Rimbaudin tuotantoon.

Modernismi ja dekadenssi saneli jo tuolloin myös Saatanalliset säkeensä:



LES LITANIES DE SATAN

Ô toi, le plus savant et le plus beau des Anges,
Dieu trahi par le sort et privé de louanges,

Ô Satan, prends pitié de ma longue misère !


Ei kurjuutta kummempaa/ Turussa 31-8-2009/ Simo Tuomola


perjantai 28. elokuuta 2009

An nescis

Tänään 28-8 tulee kuluneeksi tasavuosia valtakunnankansleri Axel Oxenstiernan kuolemasta vuonna 1654. Hän oli noussut korkeaan asemaansa vuonna 1611 Kaarle IX kuoltua ja aikoinaan hänestä tuli yksi maan historian merkittävimmistä valtiomiehistä.

Sigismundin vanhana kannattajana hän osallistui yhtenä Turun edustajista Kustaa II Aadolfin kokoon kutsumille Helsingin maapäiville 1616, ainoaan säätykokoukseen ilman Ruotsin edustajia. Hän oli kuninkaan käskystä Turussa myös 1626 järjestämässä suomalaisten joukkojen laivausta sotaan Preusiin ja Liivinmaalle. Jalkaväkeä Turussa oli tuolloin 16 komppaniaa ja ratsuväkeä 5 komppaniaa, jotka lähtivät 30 laivalla 19. elokuuta Turusta Pillauhuun.

Hänen esityksestään kuningas nimitti 1627 entisen hovisaarnaajansa Isac Rothoviuksen Turun piispaksi. Kesäkuun 17. päivä piispa saapui Turkuun noitien, taikauskon ja juopottelun keskelle, vaatien saarnoissaan parannusta. Vuonna 1633 Axel Oxenstierna nousi alaikäisen kuningatar Kristiinan holhoojahallituksen johtoon johtamaan Ruotsin politiikkaa.

Hänen johdollaan allekirjoitettiin Turun Akatemian perustamisasiakirja 1640, mutta hän kieltäytyi Akatemian kanslerin nimityksestä 1646. Tontin hän kuitenkin otti vastaan Turusta Aurajokirannan Herrainkulmasta Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahelta vuonna 1650.

Lentäväksi lauseeksi ovat muodostuneet Oxenstiernan sanat: Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan. Alun perin lainaus kuuluu latinaksi: An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur. Näillä sanoilla hän opasti poikaansa kohtaamaan 30-vuotisen sodan rauhanneuvotteluissa tärkeät valtiomiehet ja diplomaatit.

Oxenstierna sai 1621 Kustaa Ii Aadolfilta kruununläänityksenä Kemiönsaaren, nykyisten Kemiön, Dragsfjärdin ja Västanfjärdin kuntien alueen. Samalla kuningas myönsi hänelle oikeudet perustaa kaupunki läänityksensä alueelle; sellaista Axel ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tontilleen perustaa.


Jospa tietäisimme
Turussa 28-8-2009
Simo Tuomola

tiistai 25. elokuuta 2009

Jumalaa paossa

Tänään 26-8 vietämme Mika Toimi Waltarin kuolinpäivää 26-8-1979. Hänen ensimmäinen virallinen tarinansa oli Merimieslähetyksen tilaama uskonnollinen kertomus Jumalaa paossa, jonka Waltari kirjaili 17-vuotiaana.

Oma huomioni kirjailijan laajassa tuotannossa on aina kiinnittynyt vuonna 1949 ilmestyneeseen teokseen Neljä päivänlaskua. Se on "Romaani romaanista. Tarkoitettu täysikasvuisille lapsille ja onnellisille aikuisille, jotka eivät koskaan tule täysikasvuisiksi." Se on hauska huumehöyryissä kirjoitettu juttu Sinuhen tapaamisesta ja surrealismista, johon opastaa taulu kolmijalkaisesta miehestä.

Kyseessä on turkulaisen surrealistin Otto Mäkilän teos Vaellus, jonka Waltari oli hankkinut työhuoneensa seinälle. Luonnon mystiikka kukkii ja erotiikka jyllää, kun konjakkia maustelee vähän kärpässienellä; on siinä sitten kiva kuunnella sisäistä ääntään ja Sinuhen sanelua. Ja sukeltaa samalla Mäkilän unenomaiseen, mystiseen ja runolliseen kuvamaailmaan.


Unessa
Turussa 26-8-2009
Simo Tuomola

lauantai 22. elokuuta 2009

Spöring

Tänään 22-8 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun tutkimusmatkailija James Cookin retkikunta 1770 tavoitti Australian itärannikon. Kapteeni Cookin ensimmäinen tutkimusmatka suoritettiin Endeavour-aluksella 1768-1771 ja mukana oli tuolloin 84 merimiestä ja upseeria sekä 8 tiedemiestä, joita johti kasvitieteilijä Sir Joseph Banks.

Matkalla mukana oli myös ruotsalainen Daniel Solander ja sihteerinsä Herman Dietrich Spöring, turkulainen kasvitieteilijä ja kelloseppä.

Tässä retkestä ja Spöringistä hyvä artikkeli:

Sihteeri Spöring teki puoli kierrosta maailman ympäri (30.11.-1)

Suomalaisten löytöretket -sarja:

TEKSTI:Markku Löytönen

Englantilainen James Cook ei esittelyä kaipaa. Kukapa ei muistaisi
tätä kuulua Tyynenmeren-kävijää. Sen sijaan Herman Spöring on outo
nimi useimmille. Cookin retkikunnan suomalaisjäsenen ansiot on
ymmärretty vasta viime vuosina.

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2003

Löytöretket olivat aikansa maailmanpolitiikkaa

James Cookin aloittaessa tutkimusmatkansa Tyynellä-merellä maailman merialueet tunnettiin Euroopassa jo melko hyvin. Suuria vesiä oli retkeilty useita vuosisa-toja rikkauksien perässä.

Kun Osmanien valtakunta 1000-luvun alkupuoliskolla levittäytyi itäisen Välimeren piiriin, se alkoi verottaa idän mantereisen kauppatien karavaaneja. Meritien löytäminen Aasiaan oli Euroopan valtakuntien ainoa keino välttää verot ja tuoda idän eksoottiset kauppa-tavarat, kulta, silkki ja mausteet, omille markkinoille. Afrikan ja Aasian eteläisen rannikon ääriviivat opittiin tuntemaan 1400-luvun lopulla, kun portugalilaiset kaar-toivat pitkin Afrikan rannikkoa Intian valtameren pohjoisosiin ja edelleen kaakkoisen Aasian saariin Sumatraan, Jaavaan ja Uuteen-Guineaan saakka.

Seuraava askel oli etsiä meritietä Intiaan purjehtimalla länteen yli Atlantin. Näin Kristoffer Kolumbus ehkä ensimmäisenä eurooppalaisena löysi tien Länsi-Intiaan ja samalla käynnisti Uuden maailman valloittamisen.

Viimeistään Kolumbuksen retken jälkeen kaikkialla Vanhalla mantereella ymmärrettiin, että meren takaiset valloitukset lisäsivät kauppaa ja toivat vaurautta. Valloituksista tuli yhä tärkeämpi osa maailmanpolit-iikkaa, ja yhä useampi maa lähetti laivojaan kau-kaisille merille rikkauksien toivossa. Asialla olivat sekä kuningashuoneet että mahtavat kauppahuoneet, joiden toiminta ulottui kaikkialle tunnettuun maailmaan.

Kuitenkin vielä 1700-luvun loppupuolella yksi alue oli hukassa: Terra australis incognita, Tuntematon eteläinen maa. James Cookin matka oli osa juuri tämän mantereen löytämisestä käytyä suurvaltapoliittista kilpailua.

Manner mielissä pitkään

Euroopassa oli jo antiikin ajoista saakka vallinnut käsitys, että eteläisellä pallonpuoliskolla oli suuri yhte-näinen manneralue. Sen olemassaoloa pidettiin välttämättömänä, koska muuten mantereet eivät olisi tasa-painossa maapallon kiertoliikkeen kannalta.

1200-luvulla Aasiaa ristiin rastiin kierrelleen Marco Polon silminnäkijälausunnot lisäsivät uskoa eteläisen mantereen olemassaoloon. Venetsialainen matkaaja kertoi tuntemattomista alueista, jotka sijaitsivat Aasian kaakkoispuolella ja joilla oli runsaasti kultaa ja mausteita.

1350-luvulla englantilainen John Mandeville väitti matkakirjassaan Travels and Voyages käyneensä lähellä etelänapaa sijaitsevilla asumattomilla alueilla. Hänen kertomuksensa olivat pelkkää fantasiaa, mutta vielä 1500-luvulla niitä pidettiin lähes yhtä luotettavina kuin Marco Polon tietoja.

1500-luvun löytöretket vahvistivat myyttiä edelleen. Kun portugalilaisen Fernão de Magalhãesin retkikunta 1522 palasi maailmanympäripurjehdukseltaan, miehet kertoivat, että Etelä-Amerikan eteläpuolella sijaitsee maa-alue, jota he kutsuivat Tulimaaksi. Tämä vaikutti kartografeihin, ja muun muassa tunnettu hollantilainen Abraham Ortelius piirsi 1570 maailmankartastoonsa mantereen, joka ulottuu Etelä-Amerikan eteläkärjestä yli Tyynenmeren Uuden-Guinean eteläpuolelle.

Vielä 1600-luvulla, kun oli tutkittu Australiaa, Uutta-Seelantia ja Tasmaniaa, usko etelän suurmanteree-seen eli sitkeästi. Sitä etsivät etenkin hollantilaiset ja lopulta myös ranskalaiset ja englantilaiset.

Briteistä merten herroja

Britannia oli pitkään noudattanut varovaista ulko-politiikkaa, sillä se pelkäsi Manner-Euroopan mahti-maiden taloudellista ja sotilaallista ylivoimaa. Maan ulkopolitiikka kuitenkin muuttui, kun Espanja ja Portugali ylsivät menestykseen meren takaisissa valloituksis-saan. Vuonna 1585 Espanja ja Britannia ajautuivat so-taan, joka kolme vuotta vuotta myöhemmin päättyi Espanjan voittamattoman armadan tuhoutumiseen ja maan meriherruuden kukistumiseen.

Uusi tilanne johti kasvaviin eturistiriitoihin Manner-Euroopan suurvallaksi nousseen Ranskan kanssa. Kiistat huipentuivat suureen siirtomaasotaan 1754–1763. Samaan aikaan maat sotivat Euroopassa seit-senvuotista sotaansa. Vihollisuudet päättyivät Pariisin rauhaan, jossa Britannia sai Ranskalta muun muassa ranskalaisen Kanadan, Louisianan ja Senegalin sekä Espanjalta Floridan. Britannian kaksi vuosisataa kestänyt haparoiva valloituspolitiikka oli ohi. Maasta oli tehty maailman mahtavin siirtomaavalta. Sen lippu liehui kaikilla merillä.

Kilpaa kohti etelää

Ranskalaiset eivät luovuttaneet. He osoittivat jatkuvasti suurta kiinnostusta eteläistä merialuetta ja siellä olevaa tuntematonta mannerta kohtaan. Niinpä Britannia päätti 1760-luvun loppuvuosina lähettää useita laivoja alueel-le.

Samuel Wallis ja Philip Carteret saivat tehtäväk-seen etsiä mannerta Kap Hornin ja Uuden-Seelannin välisiltä vesiltä. Wallis ei ottanut tarpeeksi huomioon länsituulten vaikutusta ja päätyi Tahitiin. Carteret taas purjehti pohjoisemmaksi ja nousi maihin Salomon-saarille.

Heti perään Ranska varusti Louis Antoine de Bougainvillen retkikunnan tutkimaan Uusia-Hebridejä eli nykyisen Vanuatun, Australian ja Salomonsaarten väliin jäävää aluetta. Britannia ei halunnut hävitä kilpai-lua eteläisen mantereen löytämisestä, ja 1768 James Cook, muun muassa Newfoundlandin kartoit-tajana kunnostautunut tutkimusmatkailija, sai tehtäväkseen etsiä tätä salaperäistä maata etelästä.

Tiede mukaan retkille

James Cookin retki Tyynellemerelle ei ollut enää harrastelijoiden löytöretki vaan oikea tutkimusmatka. Useimmat aiemmat tuntemattomien seutujen koluajat olivat tehneet havaintojaan ja keränneet näytteitään harrastuksekseen, mutta Cookin matkan päätavoit-teisiin kuului paneutua asioihin tieteellisesti.

Tieteellisen tutkimusmatkailun innoittajana toimi aikakauden suuri ja arvostettu luonnontieteilijä, Upsalan yliopiston kasvitieteen professori Carl von Linné.

Linné itse ei juuri tehnyt matkoja, mutta hän lähetti oppilaitaan retkikuntien mukana kaikkialle maailmaan. Oppilaidensa ja muiden tutkijoiden keräämien näyt-teiden avulla hän saattoi kotimaassa työskennellen kehittää oivaltamaansa kasvien ja eläinten luokitus-järjestelmää ja edistää luonnontieteiden harrastusta.

26.8.1768 Endeavour-parkki on lähdössä maailmanympäripurjehdukselle Englannin Plymouthista. Aluksen varustus on poikkeuksellinen. Mukaan on pakattu kojeita luonnontieteellisiä mittauksia ja kasvi- ja eläinnäytteiden keruuta ja konservointia varten. Tieteellistä kirjallisuutta laivassa on kokonaisen kirjaston verran.

Myös matkan tavoite on erikoinen: ensin tähtitieteellisiä havaintoja Tahitissa, sitten jotain salaista, mikä selviää vasta perillä.

Näissä oloissa miehistökään ei ole tavanomainen. Komentajaksi laivaan asettuu James Cook, Britannian kuninkaallisen laivaston luutnantti ja kartografi. Alukseen nousee myös varakkaan ja maineikkaan harrastajakasvitieteilijän Joseph Banksin johtama tutkimusryhmä, jonka jäsenet eivät hekään ole keitä tahansa.

Tiedemiehistä tunnetuin on ruotsalainen Daniel Solander, Lontooseen muuttanut Ruotsin akatemian kuulun kasvitieteilijän Carl von Linnén oppilas. Hänen matkansa on tosin ollut kompastua ulkomaalaisuuteen; Britannian amiraliteetti epäröi pitkään, ennen kuin myönsi Solanderille luvan osallistua retkeen. Hänen puolestaan puhuivat sekä hänen ystävyytensä Banksin kanssa että arvostettu asema Britannian tiedemaailmassa.

Kun Solander sai luvan astua laivaan, oli luonnollista, että hänen sihteerinsä seurasi häntä. Tämä sihteeri oli suomalainen Herman Dietrich Spöring.

Kuka ihmeen Spöring?

James Cookin ensimmäisen Tyynenmeren-tutkimusretkikunnan suomalaisjäsenestä Herman Dietrich Spöringistä ei tiedetä juuri mitään, sillä hänen elämästään kertova lähdemateriaali on hyvin niukka. Edes yhtään kuvaa Spöringistä ei ole säilynyt jälkipolville.

Joka tapauksessa Herman Dietrich Spöring oli sivistyneistöä. Hänen isänsä, niin ikään Herman Dietrich Spöring, toimi Turun akatemian lääketieteen professorina. Myös äidin Hedvig Ulrika Meurmanin kolme sisarta olivat naimissa Akatemian professorin kanssa.

Kasvuympäristö herätti Spöringissä kiinnostuksen tieteeseen. Hän opiskeli lääketiedettä Turun akatemiassa vuosina 1745–1746, mahdollisesti jopa vuoteen 1753, jolloin hän matkusti Upsalaan jatkaakseen ja laajentaakseen opintojaan. Tekikö hän näin, on epävarmaa.

Spöringin perheellä oli läheiset suhteet Carl von Linnéhen, mutta tämän kirjeissä ei ole mainintoja pojasta eikä häntä mainita Linnen oppilaiden luettelossa eikä yliopiston matrikkelissa. Myös kysymys, miksi Spöring mahdollisesti jätti opiskelunsa kesken, jää hämärän peittoon.

Spöring vietti Ruotsissa kaksi vuotta, minkä jälkeen tiedot hänestä muuttuvat entistäkin vaillinaisemmiksi. Todennäköisesti hän lähti Tukholmasta 1755 ja luultavasti merille. Millä laivoilla hän purjehti ja mikä hänen tehtävänsä niillä oli, on arvoitus. Tavalla tai toisella hän lienee ollut tekemisissä hollantilaisten kanssa (näin voi päätellä Cookin Jaavan-merkinnöistä, joiden mukaan Spöring ymmärsi hollantia), ennen kuin hän mitä ilmeisimmini asettui Lontooseen.

Seuraava varmaksi katsottava tieto Spöringistä on kirjeessä, jonka Solander lähetti opettajalleen Linnélle Endeavourin matkan alkuvaiheessa. Rio de Janeirossa päivätyssä viestissä Solander kertoo:

Turun edesmenneen professorin Spöringin poika on täällä kanssani, kirjurina; hänen nimensä on Herman Dietrich, hän on lähtenyt merille Ruotsista 1755 ja ollut 11 vuotta Lontoossa kelloseppänä. Viime vuosina minä olen teettänyt hänellä kirjallisia töitä.

Näytteiden keruu alkaa heti

Endeavourin ensimmäinen varsinainen pysähdyspaikka oli Madeiran saari Atlantilla. Banks ja Solander apulaisineen kävivät heti töihin. Kokoelmiin kerättiin kasveja ja hyönteisiä, isompia eläimiä tarkkailtiin ja piirrettiin.

Tuohon maailmanaikaan, kun ei ollut valokuvaajia, piirtäjät tai taiteilijat olivat korvaamattoman tärkeitä dokumentoijia. He laativat tutkimuskohteista, olivat ne kasveja, eläimiä, esineitä tai ihmisiä, luonnokset, joista sitten kotona viimeisteltiin tutkimusaineiston tulokset.

Madeiraan tutustuttiin viisi päivää. Sitten otettiin suunta Etelä-Amerikkaan. Kun Endeavour ylitti Atlanttia, miehistö sai esimakua siitä, ettei tutkimusmatkailu ollut mitään huviretkeilyä. C-vitamiinin puutoksen ja siitä johtuvan keripukin torjuntaan tarkoitetut tuoreet hedelmät, vihannekset ja mehut loppuivat.

Kokeneena meriupseerina Cook kuitenkin tiesi, että keripukki voidaan torjua myös hapankaalilla, joka säilyi pilaantumatta kuukausia. Merisotilaat kuitenkin inhosivat hapankaalia, ja osa jätti sen salaa syömättä. Cook huomasi asian ja määräsi kahdelle merisotilaalle raipparangaistuksen. Tämän jälkeen hapankaali maistui miehistölle mainiosti.

Kuolema tekee taiteilijan

Kap Hornin jälkeen retkikunnan eteen avautui Tyynimeri, maapallon meristä suurin ja tuntemattomin. Pitkä purjehdus sujui hyvin, ja matkan ensimmäiseen viralliseen määränpäähän Tahitiin saavuttiin huhtikuun puolivälissä.

Vain muutamaa päivää myöhemmin sattui ikävä tapaus, joka muutti sihteeriksi ja luonnontieteelliseksi apulaiseksi lähteneen Spöringin tehtäviä ratkaisevasti.

Retkikunnan piirtäjistä toinen sai vakavan epilepsiakohtauksen ja kuoli. Spöring, joka tiedettiin taitavaksi piirtäjäksi, määrättiin toimimaan muiden tehtävien ohessa ryhmän toisena taiteilijana.

Kelloseppä korjaa kvadrantin

Tahitissa oli määrä suorittaa retken virallinen tutkimustehtävä, tarkkailla Venuksen liikkeitä. Englantilainen tähtitieteilijä Edmund Halley oli laskenut Venuksen liikkuvan Auringon editse 3. kesäkuuta vuonna 1769. Mittausten avulla voitaisiin laskea Maan ja Auringon välinen etäisyys. Tätä varten retkikunnalla oli mukanaan aivan uusi

kvadrantti, kulmamittauskoje.

Paikalliset asukkaat suhtautuivat matkaajiin vieraanvaraisesti, ja retkikunta viihtyi hyvin. Kuukautta ennen laskettua havaintopäivää uteliaat tahitilaiset kuitenkin pihistivät kvadrantin. Arvokas laite löytyi kiivaiden etsintöjen jälkeen muutaman päivän kuluttua, mutta se oli huolellisesti ja varovaisesti purettu osiin.

Kaikkea muuta kuin huviretki

Entisaikojen tutkimusmatkailijat olivat rohkeita miehiä, jotka henkensä kaupalla tekivät pitkiä ja raskaita reissuja karsi-essaan maapallon valkeiden läikkien listaa. James Cookin ensimmäinen maailmanympäripurjehdus kesti lähes kolme vuotta ja vei kymmenien miesten hengen. Yksi meneh-tyneistä oli Suomen Turusta maailmalle lähtenyt Herman Spöring. Hän sai viimeisen leposijansa Intian valta-merestä.

Plymouth Endeavour lähtee kohti Tyyntämerta. Tutkimusretkikuntaan kuuluvat: James Cook, 40, matkan johtaja, Joseph Banks, 25, luonnontieteellisten tutkimusten johtaja, Daniel Solander, 35, tunnettu ruotsalainen kasvitieteilijä, Herman Spöring, 35, Solanderin suomalainen sihteeri ja tieteellinen avustaja, Charles Green, 33, Greenwichin observatorion astronomi, Sydney Parkinson, 23, luonnontieteellinen piirtäjä, Alexander Buchan, maisemapiirtäjä.

Madeira Endeavour pysähtyy ennen Atlantin ylitystä. Kasvien ja hyönteisten kerääminen ja eläinten ja maisemien piirtäminen alkaa.

Rio de Janeiro Retkikunta hengähtää Atlantin ylityksen jälkeen. Endeavour huolletaan ja ruoka- ja vesivarastot täydennetään. Luontoa tutkitaan vain vähän, koska Portugali ei halua vieraita nuuskimaan siirtomaataan.

Tulimaa Etelä-Amerikan kärjen myrskyisiltä vesiltä löytyy suojaisa lahti ja retkikunta pääsee maihin tutkimuk-siinsa. Banksin palvelijoista kaksi menehtyy hypo-termiaan lumimyrskyn yllättäessä.

Kap Horn Merenkävijäin kauhu kierretään ongelmitta tyynessä säässä.

Tahiti Retkikunta on pysähtynyt tekemään amiraliteetin määrämät tähtitieteelliset mittaukset ja tutkimaan Etelä-meren luontoa.

16.4. Buchan menehtyy epilepsiakohtaukseen. Spöringistä tehdään piirtäjä. 3.5. Spöring korjaa alkuasukkaiden rikkoman kvadrantin. 3.6. Green seuraa Venuksen ja Auringon kohtaamista. Spöring avustaa tutkimusta.

Raiatea Cook ottaa suunnan etelään etsiäkseen Tuntematonta eteläistä maata. Tehtävä sisältyi amirali-teetin kirjeeseen, jonka Cook avasi Tahitista lähdet-täessä.

Lounais-Tyynenmeren allas Endeavour on edennyt 40. leveyspiirille. Merkkejä suurmantereesta ei ole näkynyt. Cook päättää purjehtia ”tutuille” seuduille; Tyynenmeren suuret saaret Uusi-Seelanti ja Australia piirtyivät maailmankarttaan jo 1640-luvulla hollantilaisten käytyä niissä.

Poverty Bay Retkikunta rantautuu Uuteen-Seelantiin. Ensitapaaminen maorien kanssa päättyy nujakkaan.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.

Cookinsalmi Cook kapuaa kukkulalle ja varmistuu siitä, ettei Uusi-Seelanti olekaan yhtenäinen vaan koostuu kahdesta saaresta.

Tasmaninmeri Uuden-Seelannin rantaviivan puoli vuotta kestänyt kartoitusurakka on päättynyt. Matka jatkuu kohti Australiaa.

Botany Bay Retkikunta nousee maihin Australiassa. Cook julistaa saaren Englannin kruunun alaiseksi. Ryhmä näkee monia tuntemattomia eläimiä, mm. kengurun, ja kasveja niin paljon, että maihinnousupaikka saa nimekseen Kasvitieteenlahti.

Iso valliriutta Endeavour vaurioituu, kun maininki heittää sen iltahämärissä koralliriuttaan. Rannikon kartoitus katkeaa pariksi kuukaudeksi, jona aikana retkikunta tutkii luontoa.

Cape York Australian itärannikko on nähty. Cook suuntaa Jaavaan, jossa on tarkoitus viimeistellä Endeavourin korjaustyö ennen pitkää kotimatkaa.

Jakarta Endeavour kunnostetaan. Trooppiset taudit, malaria, kolera ja punatauti, iskevät matkalaisiin. Useita merisotilaita ja laivan lääkäri William Monkhouse kuolee. Tutkimusryhmä sairastuu. Kaikki ovat kipeitä, kun matka jatkuu kohti Afrikkaa.

Intian valtameri 103ºE, 10ºS Spöring kuolee jotakuinkin tarkalleen 300 kilometrin päässä Joulusaaresta. Hänet haudataan mereen. 26.1. Parkinson kuolee. 29.1. Green kuolee.

Kapkaupunki Retkikunta hengähtää Intian valtameren ylityksen jälkeen. Endeavourin ruoka- ja vesivarastot täydennetään. Cook palkkaa uutta miehistöä tauteihin menehtyneiden merisotilaiden tilalle.

Saint Helena Melkein kuin kotona. Vesi- ja ruoka-varastot täydennetään englantilaisten hallinnoimassa saaressa.

Dover Endeavour saapuu kotiin. Cook, Banks ja Solander ovat selvinneet hengissä takaisin. Tuntematon-ta eteläistä maata ei löytynyt, mutta luonnontieteellinen saalis on runsas: uusia kasveja noin 1 400, eläimiä noin 1 000.

Tuula Kinnarinen

Kaikeksi onneksi Spöring oli pakannut matkatavaroihinsa kellosepän työkalunsa ja onnistui korjaamaan laitteen. H-hetkellä taivas oli kirkas, ja Venuksen mittaukset sujuivat hyvin. Maan ja Auringon välinen etäisyys saatiin lasketuksi aikaisempaa paljon tarkemmin.

Salainen käsky jatkaa matkaa

Tahitista lähdettäessä Cook amiraliteetin määräyksen mukaan avasi sinetöidyn kirjeen, joka hänelle oli annettu matkan alkaessa. Kirje sisälsi käskyn etsiä Tuntematon eteläinen maa, Terra australis incognita, eteläisiltä merialueilta.

Kotimatkan sijaan Endeavourin keula suunnattiin Tahitista kohti etelää aina 40. leveyspiirille ja sitten mutkitellen kohti länttä. Lokakuussa 1769 Endeavour saapui entuudestaan tunnetun Uuden-Seelannin rannikolle.

Alus kiersi saaria maaliskuuhun 1770. Samalla kun kartoitettiin yli 3 000 kilometriä pitkää rannikkoa, tehtiin monia merkittäviä tieteellisiä havaintoja, esimerkiksi se, että Pohjoissaaren ja Eteläsaaren välissä on salmi.

Retkikunta koki tapaamansa asukkaat paikoin vihamielisiksi ja kävi muutamia yhteenottojakin näiden kanssa. Toisin paikoin asukkaiden kanssa ystävystyttiin ja vaihdettiin lahjoja.

Uudesta-Seelannista retkikunta jatkoi matkaansa kohti länttä ja saapui Australian, silloisen Uuden-Hollannin, rannikolle. Huhtikuun 29. päivänä vuonna 1770 James Cook miehineen nousi maihin eräässä suojaisessa lahdenpoukamassa ja julisti Australian Englannin kruunun alueeksi.

Uutta suurta mannerta ei ollut löytynyt. Cook kuitenkin otaksui, että tuntematon manner saattoi olla olemassa. Sitä voitaisiin etsiä purjehtimalla Uudesta-Seelannista itään.

Haveri pakottaa Jaavaan

Endeavourin miehistö kartoitti Australian itärannikkoa niin ikään 3 000 kilometrin matkalta. Jokainen poukama, jokisuu ja lahti tarkastettiin huolellisesti. Luonnonsatamat merkittiin muistiin seuraavia retkikuntia varten. Sopivissa paikoissa laskettiin maihin, ja retkikunnan tiedemiehet pääsivät keräämään näytteitä. Tutkijat löysivät monta uutta eläinlajia, kuten kengurun.

Eräällä tällaisella retkellä sattui haveri, joka myöhemmin osoittautui kohtalokkaaksi onnettomuudeksi.

Endeavour oli laskemassa maihin pieneen lahdelmaan, jossa haluttiin täyttää vesivarastot. Laivaa ohjattiin varovaisesti rannikon koralliriuttojen ohi. Yllättäen mereltä vyöryi maininki, joka heitti laivan päin riuttaa. Terävät korallit repivät laivan pohjan auki, ja Endeavour alkoi vajota. Merisotilaiden ripeyden ansiosta laiva kuitenkin saatiin pysymään pinnalla. Kun vauriot tutkittiin, huomattiin, ettei alus kestäisi kunnostamatta pitkää purjehdusta kotiin.

Endeavouria paikattiin mikä pystyttiin, ja Cook suuntasi Uuden-Guinean, Timorin ja Sawusaaren kautta kohti Jaavaa ja Bataviaa, nykyistä Jakartaa. Se oli lähin suojaisa satama, jossa alus voitiin telakoida kunnostamista varten.

Punatauti tappaa Spöringin

Laivan purjehdusmiehistön ja tieteellisen retkikunnan jäsenten terveys oli pysynyt hyvänä. Taiteilijan kuolemaa lukuun ottamatta vain jokunen merisotilas oli loukkaantunut tai sairastunut. Keripukki oli onnistuttu torjumaan hapankaalin, tuoreiden vihannesten, sitruuna- ja appelsiinimehun ja maltaiden avulla.

Jaavassa miehistöön iskivät trooppiset taudit, joista vakavin oli punatauti. Laivan lääkäri kuoli, ja muun muassa Banks, Solander ja Spöring sairastuivat vaikeasti. Kun Endeavour joulukuussa 1770 suuntasi kulkunsa kotimatkalle kohti Kapkaupunkia, suuri osa merisotilaista ja tutkijoista oli sairaana.

Herman Spöring kuoli kuumana tammikuun päivänä 1771. Kapteeni Cook merkitsi tapahtuneen lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.

Spöringin hautapaikaksi tuli 10° eteläistä leveyttä ja 103° itäistä pituutta. Paikka sijaitsee Intian valtameressä jotakuinkin tarkalleen 300 kilometrin päässä nykyään Australialle kuuluvasta Joulusaaresta.

Spöringin jälkeen menehtyi monta merisotilasta ja Banksin retkikunnan jäseniä. Kun Endeavour saapui takaisin kotiin 13. heinäkuuta 1771, matkalle lähteneistä oli hengissä vain hieman yli puolet – tavallinen luku tuohon aikaan.

Markku Löytönen on Helsingin yliopiston kulttuurimaantieteen professori.




ja oma blogipäivitykseni päivämäärältä

21. kesäkuuta 2009


Vega

Aamukävelyllä tuossa Aurajokirannassa pysähdyin hetkeksi Aboa Vetus & Nova -museon luona Herman Dietrich Spöringin 1733-1771 muistovitriinin ääreen. Hän oli turkulainen kasvitieteilijä, kelloseppä ja taitava piirtäjä. Hän osallistui löytöretkeilijä James Cookin ensimmäiselle tutkimusmatkalle Australiaan ja Uuteen Seelantiin 1769-1771 ruotsalaisen kasvitieteilijä Daniel Solanderin sihteerinä.

Tolaganlahti Spöring istuu piirtämässä pienessä saaressa ja näkee ihmeellisen linnun. Cook nimeää havaintopaikan Spöringinsaareksi, kenties kiitokseksi kvadrantin korjaamisesta Tahitissa.


Spöring kuolee matkalla punatautiin tammikuussa 1771 ja haudataan Intian valtamereen. Hautapaikaksi tulee 103 astetta itäistä pituutta E, 10 astetta eteläistä leveyttä S, liki tarkalleen 300km päässä Joulusaaresta. Kapteeni Cook merkitsee tapahtuman lokikirjaan: Ajasta ikuisuuteen siirtynyt Herra Sporing, herrasmies, joka kuului Herra Banksin seurueeseen.


Ja Cookin parkki Endeavour jatkoi matkaansa, päättäen reissunsa lopulta vuonna 1778 meren pohjaan, jonne se upotettiin Rhode Islandin luona Amerikan sisällissodan melskeissä. Nyt se lentelee sukkulana avaruudessa ja esittäytyy replikana Australian Sydneyssä.


Meidän oma sukkulamme ja endeavourimme voisi olla replikana suomalaisen tutkimusmatkailija Nils Adolf Erik Nordenskiöldin Vega-laiva. Hän onnistui ensimmäisenä kartoittamaan kolmimastoparkillaan pohjoisen meritien Atlantilta Tyynellemerelle. Koillisväylän avauspurjehdukselle naparetkeilijä, tiedemies ja geologi lähti Vegalla 22-6-1878. Kas kummaa, juuri tällä päivämäärällä siis.


Tähtitaivaalla Vega on Lyyran tähdistön päätähti, se kesäkolmion tähdistä, josta aikoinaan tulee uusi Pohjantähti. Kolmimastoparkkina se koki kohtalonsa 1903 upotessaan kalastustehtävissä Grönlannin vesillä. Tukholman luonnonhistoriallisen museon edustalta Vega-monumentti laivamalleineen on toki bongattavissa, mutta oman replikansa se ilman muuta myös ansaitsisi Nordenskiöldin urotyön kunniaksi.



Löytöretkellä

Turussa 22-6-2009 ja 22-8-2009

Simo Tuomola


keskiviikko 19. elokuuta 2009

Utile dulci

Tänään 19-8 kirjaamme ylös jälleen yhden sellaisen päivämäärän, joka tulisi erityisesti huomioida viimeistään vietettäessä Turun Kulttuurivuotta 2011. Tänään tulee kuluneeksi näet tasavuosia siitä, kun Porthanin ympärille ryhmittynyt salaseura Aurora järjesti Turussa 19-8-1773 maamme ensimmäisen julkisen konsertin.

Konsertti järjestettiin vuotta aiemmin tapahtuneen Kustaa III vallankaappauksen kunniaksi, kun valistunut monarkki oli uuden hallitusmuodon myötä kaapannut vallan säädyiltä elokuussa 1772. Musiikkiharrastus oli Tukholmassa laajentunut jo hovin ulkopuolelle ja sinne oli 1766 perustettu salaseura Utile dulci, jonka kokouksissa musiikilla oli tärkeä rooli. Tähän seuraan kuuluivat suomalaisista mm. Carl Fredrik Fredenheim, Pehr Jusleen sekä hänen serkkunsa Henrik Gabriel Porthan.

Elokuussa 1770 Utile dulcen esikuvan innoittamina miehet perustivat Turkuun oman salaseuransa Auroran. Se pisti pystyyn Suomen ensimmäisen sanomalehden ja käänsi sääntömuutoksen myötä 1773 huomionsa myös kansan musiikilliseen sivistykseen. Tuomiokirkon urkurille oli aikoinaan myönnetty yksinoikeus huolehtia musiikista kaupungista, eikä se herroja tyydyttänyt.

Carl Petter Lenning ei heidän mielestään hoitanut kunnolla esim. vuoden 1772 promootiomusiikkia ja niinpä Aurora-seuran vuoden 1773 sääntömuutoksessa lausutaan julkisen konserttitoiminnan syntysanat Turussa:

Hyvää musikaalista makua ei voida onnellisesti levittää, ellei Yleisö saa kuulla hyvin järjestettyjä ja esitettyjä Konsertteja; ja se kustannus, mikä tästä koituu, on kohtuuden mukaan korvattava. Siten voi Yhdyskunnan musikaalinen luokka, tarvittaessa muiden taitavien muusikkojen avustamana, kernaimmin Yhdyskunnan omassa huoneistossa, joka siltä osin järjestetään vapaaksi, silloin tällöin esittää Yleistä musiikkia, parhaitten mestarien teoksia; joihin pilettejä voidaan myydä siihen hintaan ja tulo käyttää niihin tarpeisiin, jotka Yhdyskunta parhaaksi ja hyödyllisimmiksi havaitsee. Sellaisia Yleisiä konsertteja ei sen vuoksi järjestetä ilman koko Yhdyskunnan suostumusta, koska myös jäsenet, lukuun ottamatta musikaalista luokkaa, maksavat pilettinsä.

Ensimmäisen julkisen konserttinsa Aurora-seura järjesti siis 19.elokuuta 1773 ja Auroran lehti raportoi siitä näin:

eräs taitava ääni lauloi tätä tilaisuutta varten sävelletyn, sopivin säkeistöin varustetun aarian (en til detta tillfället componerad Aria, med tjenlige verser, af en skickelig röst blef utsungen).

Myöhempi salapoliisityö on arvioinut konsertin mahdollista sisältöä näin:

Aariaa on arveltu joko katedraalikoulun laulunopettajan Johan Lindellin tai Turussa opiskelleen runoilijan, myöhemmin mm. Joseph Martin Krausin (1756—92) suuroopperan Aeneas i Carthago libretistinä tunnetuksi tulleen Johan Henrik Kellgrenin säveltämäksi.

Luultavasti konsertissa kuultiin myös sotilaskapellimestari Johan Fredrik Jahnin (n. 1730 — n. 1791) johtaman, Auroran musikaalisen luokan jäsenistä ja sotilassoittajista koostuvan orkesterin esityksiä, kuten seuran toisessakin, 21. elokuuta 1774 järjestämässä konsertissa, joka jäi myös sen viimeiseksi. Molemmista konserteista Jahnille ja hänen sotilassoittajilleen maksettiin palkkio.

Julistuksen mukaisesti avoin konsertti pidettiin "Yhdyskunnan omassa huoneistossa" Aurajokirannassa vanhan Kirjaston edustalla sijainneessa kauppias ja laivanvarustaja Baerin kolmikerroksisessa talossa, jonka keskikerroksessa Aurora-seura kokoontui.


Musisoiden
Turussa 19-8-2009
Simo Tuomola


maanantai 10. elokuuta 2009

Aikansa kullakin

Tänään 11-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Mayakalenterin alkumerkinnästä 3114 eaa. Pitkälaskussa kalenterin kuluva 5125 vuoden mittainen perusjakso päättyy talvipäivänseisaukseen 21.12.2012, jota jotkut pitävät maailmanlopun enteenä, toiset uuden jakson alkuna.

Mayakalenterin täysi kierros on 13 Baktunia eli 20 Katunia eli 20 kpl 395 vuoden jaksoa. Kalenterin perusyksikkönä on Kin, vuorokausi. Uinal on 20 vrk, Tun 18 uinalia eli 360 vrk. Katun on 20 Tunia eli noin 20 vuotta ja Baktun 20 Katunia, noin 395 vuotta.

Suomessa ilmestyi ensimmäinen almanakka vuonna 1608 ja ensimmäinen tunnettu suomalainen tähtitieteilijä Sigfridus Aronus Forsius sai yksinoikeuden kalenterien tekoon koko valtakunnassa, kun Kustaa II Aadolf nimitti hänet 1612 kuninkaalliseksi tähtitieteilijäksi. Hän muutti 1618 takaisin Suomeen Tammisaaren kirkkoherraksi ja joutui salatieteistä selkkauksiin vallanpitäjien kanssa. Hän julkaisi vuosina 1608-1623 ruotsinkielisiä almanakkoja, jotka pitivät sisällään myös ennustuskirjoja.

Hän laati almanakkoja Suomessa Turun horisontin mukaan. Ajan tietoa tallennettiin myös puuhun veistettyihin riimukalentereihin, joissa päivät ryhmitettiin kirkollisen opin mukaisesti seitsenpäiväisiksi viikoiksi, mutta vuosi jaettiin 13 kuukauteen, mukana mm. helmenkuu, vaahtokuu, mahlakuu ja ruojakuu.

Toki kalenteri oli tuttu Turussa jo ennen Forsiuksenkin aikaa, kun Suomen vanhin lakikirja Codex Aboensis valmistui 1437 Turun linnanpäällikkö Hans Kröpelinin kirjurin käsistä ja luovutettiin Turun piispa Maunu Tavastille. Se pitää sisällään vanhimman laatuaan kokonaan säilyneen kalenterin, Turun hiippakuntaa varten kirjoitetun latinankielisen kalenterin. Ensimmäinen suomenkielinen kalenteri on vuodelta 1705.

Kalenterit laadittiin tuolloin Turun horisontin mukaan eli:

Turun aikaa

Radiota satuin tuossa kuuntelemaan. Se on semmonen laite, josta tulee ääntä, muttei näy kuin mielikuvia. Siellä kajahtivat Turun tuomiokirkon kellot keskipäivän merkiksi. Ja paskan marjat, ei kello täällä Turussa ihan oikeasti ole puolenpäivän aikaan 12 vaan 12:30:58. Aurikoaikaan siis uskotaan, eikä mihinkään keksittyyn vyöhykeaikaan.

Vuodesta 1833 alkaen maassa noudatettiin Helsingin keskiaurinkoaikaa ja vappuna 1.5.1921 siirryttiin 30. pituuspiirin mukaiseen Itä-Euroopan vyöhykeaikaan, joka on 2 tuntia edessä maailman yleisaikaa.

Tosiasiassa aurinko on Helsingistä katsoen etelässä keskimäärin 20 min 11 sek kellon osoittaman puolenpäivän jälkeen. Turussa siis 30 min 58 sek. Näin on, joka paikkakunnalla oli ihan oikeesti oma kellonaikansa aikoinaan. Vasta junien lähtöaikoja tuumattaessa, havaittiin tilanne ongelmalliseksi ja siirryttiin yhteisaikaan.

Nythän ne kahdentoista lyönnit saa vaikka kännykkään ääniksi, ois se kuuluisa joulu ainainen kun Suomen Turku julistaisi joulurauhan joka soitolla. Jos joku nyt joskus sattuis soittamaan.


Ajattomasti
Turussa 11-8-2009
Simo Tuomola

Louhisaaren Fleming

Tänään 10-08 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä katastrofista, jossa kuningas Kustaa II Aadolf Vaasan kruununlaiva Vasa kaatui tuulenpuuskassa taivallettuaan Tukholman edustalla 1628 neitsytmatkaansa vain 1300 metrin verran, upoten syvyyksiin 333 vuodeksi.

Kustaa II vietti paljon aikaa Turussa ja täällä hänen luottomiehiinsä lukeutui mm. Klaus Laurinpoika Fleming, jolle kuningas antoi 1615 tehtäväksi uudistaa laivastonsa. Ruissalon tammimetsää parturoitiin ahkerasti Tukholman laivatelakoiden tarpeisiin ja parturointia jatkettiin vuoteen 1621, jolloin Flemingin rakennuttama viidenkymmenen sotalaivan ja sadan kuljetusaluksen laivasto purjehtii kuninkaan johdolla Riikaa piirittämään. Ruotsin merimahdin uusi uljas lippulaiva Vasa rakennettiin 1621-1625 osaksi tuota laivastoa ja 64 kanuunoineen se oli Euroopan suurimpia sota-aluksia.

Klaus Laurinpoika Fleming eteni urallaan Ruotsin laivaston amiraaliksi ja hänen ehdotuksestaan hallitus perusti 1638 Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan, jonne Kalmar Nyckel -alus vei sen ensimmäiset asukkaat. Siirtokunnan kuvernöörinä toimi 1643-1653 Flemingin kaveri, everstiluutnantti Juhana Printz, joka tuli hyvin toimeen intiaanien kanssa.

Printzillä oli oma osuutensa myös Vasa-laivan kohtaloissa. Kun alus 1961 nostettiin syvyyksistä, oli sen tykeistä enää jäljellä 3 kanuunaa."Miehet, jotka osasivat mennä veden alle" eli sen ajan sukelluskellon taitajat olivat onnistuneet 1660-luvulla nostamaan tykit syvyyksistä, yhtenä osaajana juuri Johan Printz.

Klaus Laurinpoika Flemingin merellinen taival päättyi 1644, kun hänen johtamansa 46 aluksen laivasto kohtasi meritaistelussa Tanskan kuningas Kristian IV:n laivaston. Yhteenotossa Louhisaaressa syntynyt Fleming haavoittui kuolettavasti.


Seilissä täällä
Turussa 10-08-2009
Simo Tuomola

lauantai 8. elokuuta 2009

Turun Rauha

Eilen 07-08 tuli kuluneeksi tasavuosia Turun rauhan solmimisesta 1743. Rauha päätti Hattujen sodan 1741-43 ja Pikkuvihan venäläismiehityksen. Uudenkaupungin rauhassa 1721 menetettyjen Vanhan Suomen alueiden lisäksi Ruotsi menetti Venäjälle nyt myös Savonlinnan, Lappeenrannan ja Haminan alueet rajajokena Kymijoki.

Turun rauhankongressin kokouspaikkana toimi Turun raatihuone ja kaikkiaan Turussa pidettiin 19 kokousta helmikuusta elokuuhun 1743. Väliaikainen rauhansopimus allekirjoitettiin 16. kesäkuuta ja lopulliseksi muotoiltu Turun rauha solmittiin 7.8.1743 Turun vanhassa raatihuoneessa. Rauhansopimuksen asiakirjaa säilytetään Ruotsin valtionarkistossa.

Kolmikolkkahattujen sotaherrat kääntyivät sodan ollessa uhkaavassa vaiheessa keisarinna Elisabetin puoleen välirauhan pidentämiseksi. Elisabet antoikin manifestin 18. maaliskuuta 1742, valittaen sotaa ja moittien sen aloittanutta Ruotsin hallitusta. Suomalaisille hän lupasi sovintoa ja ystävyyttä, jos kansa ei auttaisi Ruotsin armeijaa. Muussa tapauksessa Venäjä hävittäisi maan tulella ja miekan terällä.

Julistus sisälsi myös kuuluisan lupauksen, että jos suomalaiset haluavat erota Ruotsin valtakunnasta ja

ylös asettavat yhden oman vapan Hallituxen,

keisarinna tahtoo

häidän oman toivåns ja anomuxens jälcken caickissa tiloissa osotta heille yhden uskollisen avun.

Näillä sanoilla Suomi olisi voinut tulla itsenäiseksi valtioksi jo Turun rauhassa 1743. Ruotsin sotaherrojen Buddenbrock ja Lewenhaupt päät putosivat mestauspölkyllä Tukholmassa ennen rauhatekoa ja kansa sai muutakin hupia kun Pikkuvihan pyörteissä varakkaan turkulaisen liikemiehen Carl Merthenin tytär Eva valloitti venäläisten skottikenraali James Keithin sydämen, nousten Suomen epäviralliseksi herttuattareksi. Eva seurasi häntä venäläisten poistuessa maasta ja muutti "kihlattunsa" kanssa 1747 Preussiin.


Rauhassa täällä
Turussa 8-8-2009
Simo Tuomola






maanantai 3. elokuuta 2009

Maantiellä

Tänään voisimme hyvästä syystä pysähtyä Turun hautausmaalla korttelin V.5.3. haudalle 11.163a, jolle on pystytetty Jussi Vikaisen veistämä hautareliefi, jonka aiheena on matkasauva ja käsi.

Sen alla lepää akateemikko ja runoilija, Oulun poika Veikko Antero Koskenniemi, joka kuoli Turussa 4. elokuuta 1962. Hän oli Valkoisen Suomen hovirunoilija, ensimmäinen Turun yliopistoon nimitetty professori ja Turun yliopiston rehtori vuosina 1924-32. Koskenniemen esikoisteos Runoja ilmestyi 1906. Elegiat ja Sydän ja kuolema ovat miehen parhaita teoksia.

Lippulaulu ja Finlandia-hymnin nykysanat ovat vanhoollisena pidetyn runoniekan käsialaa, mutta yhtä hyvin hänen hautapaateensa olisi voinut kaivertaa tekstin Filosofin hauta:

Täällä mun luuni on, maantien laidassa, aloen alla,
Tänne mun kuopannut on rakas vaimoni mun,
Rientäen luotani ensimmäisen kulkijan kaulaan.
Vuossadat nukkuessain tien yli on tomunneet,
Kulkenut on rikas, köyhä ja kulkenut viisas ja narri,
onnellistapa ei kulkenut ainuttakaan.
Kulkija, ken nyt juur´ ohi käyt, voit laskea sauvas,
Jäädä mun vierellein hetkeäs vuottamahan.
Ei edessäs sitä oo, mitä etsit, ei takanaskaan:
Maantie on edessäs, maantie on takanas.


Maantietä matkaten
Turussa 04-08-2009
Simo Tuomola