tiistai 31. elokuuta 2010

Pahan kukkia

Les Litanies de Satan

Tänään 31-8 ollaan vähän runollisella päällä, tulee näet kuluneeksi tasavuosia Pahan kukkien runoilija Charles Pierre Baudelairen kuolemasta Pariisissa vuonna 1867. Yleisen moraalin ja hyvien tapojen halventaminen on runouden työtä ja sitä myöten minäkin jouduin nuorna poikana ranskalaisen onomatopoeetikan valtaan, vaikken kielestä mitään ymmärtänytkään.

1867Charles Baudelaire, ranskalainen runoilija (Pahan kukkia) (s. 1821)



Baudelaire1.jpg
Charles Baudelaire Nadarin kuvaamana Les Fleurs du malin ilmestymisvuonna 1857.


Charles Pierre Baudelaire (9. huhtikuuta 1821 Pariisi31. elokuuta 1867 Pariisi) oli ranskalainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kriitikko. Hänen tunnetuin teoksensa on Les Fleurs du mal (suom. osin Pahan kukkia, 1962).


Maan viinin tekijän Yrjö Kaijärven suomentamana Pahan kukkia ilmestyi 1962 ja mies suomenteli ansiokkaasti myös Paul Verlainea ja André Gidea, T.S. Eliotia sekä Michelangeloa. Raskasmielisyys ja ihanne; Pahan kukkia; Kapina; Viini; Kuolema. Pakko niitä oli yrittää tavailla myös alkuperäiskielellä, olihan runoilla merkittävä vaikutus myös ihaillun teiniboheemi Arthur Rimbaudin tuotantoon.

Modernismi ja dekadenssi saneli jo tuolloin myös Saatanalliset säkeensä:




Pahan kukkien ensimmäisen laitoksen nimiölehti, johon tekijä on tehnyt merkintöjä.


LES LITANIES DE SATAN

Ô toi, le plus savant et le plus beau des Anges,
Dieu trahi par le sort et privé de louanges,

Ô Satan, prends pitié de ma longue misère !


Ei kurjuutta kummempaa

Turussa 31-8-2010

Simo Tuomola

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tuulen viemää

Tänään 29-8 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun

1784 – Apteekkari Johan Julin teki Pohjoismaiden ensimmäisen miehittämättömän kuumailmapallolennon Oulussa. Vain siis vuoden kuumailmapallon keksijöiden ensimmäisen julkisen lennon jälkeen ja kuukautta ennen kuin pallokeksintö esiteltiin maan pääkaupungissa, Tukholmassa.




Luftschiff Montgolfier.jpg Montgolfiere 1783.jpg

Montgolfierin veljekset olivat ranskalaiset Joseph-Michel Montgolfier, usein Joseph Montgolfier, ja Jacques-Étienne Montgolfier, usein Étienne Mongolfier, jotka rakensivat vuonna 1783 ensimmäisen kuumailmapallon. Ilmapallo sai heidän mukaansa nimekseen Montgolfière. Pallo oli kangaspäällysteinen ja kori oli tehty rottingista.

Ensimmäisen julkisen lentonsa pallolla he tekivät 4. kesäkuuta 1783 saadakseen keksinnön nimiinsä. Lennon pituus oli 2 km ja se kesti 10 minuuttia. Arvioitu korkeus oli 1 600-2 000 m.

Johan Julin (26. syyskuuta 1752 Västerås1820 Turku) oli Oulussa ja sittemmin Turussa toiminut apteekkari ja luonnontutkija. Ansioistaan hänet nimitettiin Ruotsin tiedeakatemian jäseneksi 1791 hänen esitettyään useita tutkimuksia akatemian julkaisuissa. Hänet tunnetaan myös Pohjoismaiden ensimmäisen kuumailmapallon rakentajana ja lennättäjänä (1784).

Erityisesti Julinin puoliso Albertina oli suosittu kaupungin seurapiirissä ja vierailijoiden keskuudessa. Sosiaalisen elämän huipputapahtumia oli kuningas Kustaa III:n kunniaksi 29. elokuuta 1784 järjestetty juhla, jonka yhtenä ohjelmanumerona Julin lennätti valmistamaansa, kuninkaan monogrammilla koristettua kuumailmapalloa.

Oulussa pidettiin 29.8.1784 kuningas Kustaa III:n onnellisen paluun ja terveyden palautumisen johdosta juhlajumalanpalvelus ja porvarien juhla. Te Deumia laulettaessa ammuttiin 128 kunnialaukausta. Satamassa olleet juhlaliputetut alukset vastasivat kunnialaukauksiin.

Te Deum on vanha kristillinen hymni. Suomeksi teksti alkaa "Sinua, Jumala, me ylistämme / Sinua, Herra, me kunnioitamme".

Kustaa III (13. tammikuuta (juliaaninen kalenteri), 24. tammikuuta (gregoriaaninen kalenteri) 174629. maaliskuuta 1792) oli Ruotsin kuningas 17711792. Hän palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria, kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan sota, 1788–90), joutui konfliktiin aateliston kanssa ja tuli murhatuksi.



Kustaa III haarniskassa 1773.

Apteekkari Julin oli valmistanut kuumailmapallon ja tämä kuninkaan nimikirjaimilla koristettu pallo, ilmeisesti ensimmäinen Suomessa, lähetettiin ilmaan maaherran, kaupungin säätyläisten ja asukkaiden ollessa todistamassa tapausta. Kun ilmapallo kaikkien ihmeeksi nousi korkealle, kohotettiin kuninkaalle eläköönhuutoja. Tapaus oli puheenaiheena erityisesti sen vuoksi, että veljekset Montgolfier olivat juuri edellisenä vuonna lähettäneet pallonsa Pariisissa 2000 metrin korkeuteen. Tukholma näki ensimmäisen kuumailmapallonsa vasta kuukautta myöhemmin, silloin kuninkaallisten läsnä ollessa.

Oulun kaupungin viranomaisilta kutsun saatuaan Julin osti vuonna 1783 Oulun apteekin apteekkari Karbergin perikunnalta. Asioiden taloudellisen puolen hoitamista helpotti se, että Julin solmi heinäkuussa 1783 avioliiton apteekkari Karbergin tyttären Albertinan kanssa. Avioparin kahdesta pojasta tuli apteekkareita ja merkittäviä teollisuuden uranuurtajia maassamme. He olivat Johan (John) Jacob Julin (1787–1853, myöhemmin von Julin) ja Erik Julin (1796–1874). Heistä edellisen tytär Helene von Julin oli Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin äiti.

Johan Julin muutti vuonna 1814 Turkuun ostettuaan apteekkari Freudenthalilta Turun (I) kaupunginapteekin ja sai erioikeuden siihen jo samana vuonna. Julinille myönnettiin asessorin arvonimi myös vuonna 1814. Hänen pojistaan Johan (John) Jacob Julin (myöh. von Julin) (1787–1853) oli siirtynyt Turkuun jo vuonna 1811, jolloin hän sai haltuunsa Turun akatemian apteekin.

G. S. Sergejev, Turku vuonna 1811.

Turun (I) kaupunginapteekki siirtyi Johan Julinin kuoltua vuonna 1820 perikunnan haltuun ja sen hoitajana toimi hänen toinen poikansa Erik Julin, (1796–1874). Tämä lunasti apteekin itselleen vuonna 1826 ja sai siihen erioikeuden vuonna 1827. Pian sen jälkeen Turun kaupungin palo tuhosi apteekin ja myös kaupungin muut kaksi apteekkia.

Johan Julinin hautapaikka löytyy Turusta Maarian hautausmaalta, Erik Julin on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle.


Taivastellen

Turussa 29-8-2010

Simo Tuomola



lauantai 28. elokuuta 2010

Muinaistulien Yö

Muinaistulien Yö

Tänään 28-8 vietetään Suomessa ja varsinkin Turun saaristossa Muinaistulien Yötä ja Venetsialaiset-lyhtyjuhlaa. Tässä mietteitä Muinaistulien historiallisesta taustasta:


Simo Tuomola - matkaoppaanne menneisyyteen:

Muinaistulien Yö

Nyt vietettävä Muinaistulien Yö pitää sisällään useita eri aineksia historiasta, mm. vainovalkeat, uhritulet, merkkitulet ja majakkajärjestelmän. Muinaistulien Yössä juhlitaan kesän päättymistä ja syksyn alkua, mutta kunnioitetaan myös entisaikojen merenkulkua.

Uhritulia poltettiin mm. keskitalven Yön juhlassa, tammikuun puolenvälin jälkeisessä täydenkuun juhlassa, Aurinkojumalan syntymäpäivänä; uhreina ihmisiä ja eläimiä. Meillä pakana-ajan tulista ovat jäljellä muistoina keskikesän kunniaksi poltettavat juhannuskokot ja osassa maata pääsiäistulet. Ja vuoden pimeimpänä aikana paukkuvat Uudenvuoden ilotulitteet, joilla karkotettiin pahoja henkiä.

Koko saariston kattavista kokkotulista rakentui tuon ajan mittava viestintäväline, jolla kerrottiin vihollisen tai kauppalaivan liikkeistä. Tuli- ja savumerkein varoitettiin väestöä uhkaavista vaaroista ja mantereella Linnavuorilla oli keskeinen rooli viestintäketjussa. Varsinais-Suomessa oli ainakin 22 muinaislinnaa, kuten Turun Linnasmäki, Rikalan Linnavuori, Liedon Vanhalinna ja Kaskalan Linnamäki.



Turun Linnasmäen muurin kiviperustaa.

Linnavuori on arkeologinen termi, joka tarkoittaa korkean ja jyrkkärinteisen mäen tai harjun päälle rakennettua muinaista puolustusvarustusta. Toinen nimitys on mäkilinna. Käytännössä myös käsitettä muinaislinna käytetään useimmiten linnavuorta tarkoittavana.

Suomessa linnavuoria käytettiin rautakaudella, varsinkin ristiretkiajalla (noin 1050–1150/1300 jaa.), ja keskiajallakin. Myös pronssikautisista linnavuorista on muutamia viitteitä.

Linnavuoret tunnistaa parhaiten kivisistä valleista, jotka ovat ilmeisesti toimineet puisten rintavarustusten perustuksina. Usein linnavuoret ovat luultavasti olleet nopeasti rakennettuja, tilapäisiä varustuksia. Joskus linnavuorella saattoi olla pysyväkin miehitys.

Yhteensä varmoja tai todennäköisiä linnavuoria tunnetaan Suomessa noin 90 kappaletta. Näiden lisäksi tunnetaan lukuisia kohteita, joiden nimi tai joihin liittyvä perimätieto viittaa mäkilinnaan, vaikka niiltä ei tunneta varustusten jäänteitä.

Kaasavuoret

Tulia paloi myös mm. Turun Vartiovuorella, Hirvensalon Kaasavuorella, Kulhon Linnavuorella, Orikedolla Prusin Linnasmäellä, Takakirveellä Valkiasvuorella ja Kohmon Vainuvuorella.
Saaristossa Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, puu- ja kiviröykkiöitä, joiden päällä poltettiin tulta vihollislaivastosta varoitettaessa. Vartiotuliksi tarkoitettuja sytyttämättömiä kokkoja sanottiin kaasoiksi ja ne olivat jo sinänsä maamerkkeinä merenkulkua helpottavia rakennelmia. Niiden pohjalle kehittyi myöhemmin majakkajärjestelmä.

Kaasat olivat muinaisia merimerkkejä, joita käytettiin Perämeren rannikoilla. Kaasat oli koottu kivistä tai puusta, ja ulkonäöltään ne muistuttivat sytyttämätöntä riu'uista koottua nuotiota tai kokkoa. Jotkut kaasat olivat opasteita merenkäyntiä varten, toiset merkitsivät hyvää verkonlaskupaikkaa. Joskus kaasa oli tai kaasan päällä oli vihollisesta varoittava nuotio. Sana kaasa on tullut sanasta kasa eli röykkiö.

Suomen rannikon kaasat oli merkitty merenkulkuoppaisiin ja oppaissa oli selostettu, kuinka niitä tuli lähestyä ja kuinka ne tuli ohittaa. 1800-luvun loppuun mennessä kaasat kuitenkin olivat menettäneet merkityksensä majakoiden ja tunnusmajakoiden yleistyttyä.




Kukkuloiden laeilla roihuvia vartiotulia. Puupiirros Olaus Magnuksen vuonna 1555 ilmestyneestä kirjasta "Pohjoisten kansojen historia.

Muinaistulien järjestelmä ulottui Birkasta ja Sigtunasta, Ruotsin Mälarilta Turun saariston kautta mantereelle ja tällainen koko rannikon kattava tulitiedotusjärjestelmä oli käytössä rautakaudelta aina 1700-luvulle saakka. Kyse oli kaupparetkistä ja ryöstöretkistä ja saaliina mm. himoittu Kaspian hopea.

Birka (Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?) tai Birca oli viikinkiajan huomattava kaupunki ja kauppapaikka Ruotsissa. Birkan alkuperäinen nimi on luultavasti ollut Bierkø tai Bjärkö. Birkaa pidetään Ruotsin ensimmäisenä kaupunkina. Se sijaitsi Mälarin rannoilla, nykyisen Björkön saarella Ekerön kunnassa. Birka ja Hovgården kuuluvat UNESCOn maailmanperintöluetteloon.

Birkassa on asunut enimmillään ehkä noin 700–1 000 ihmistä. Alueelta on löydetty noin 3 000 hautaa ja jäänteitä hirsiasumuksista. Birka oli aikoinaan Pohjois-Euroopan tärkeimpiä markkinapaikkoja. Kaupunkiin saapui tavaroita kaukaa idästä ja islamilaisesta maailmasta. Birka oli myös varhainen kristinuskon keskus. "Pohjolan apostoli" Ansgar saapui avustajansa Witmarin kanssa Birkaan 829. Kaupunkiin perustettiin 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä.



Arkeologisia kaivauksia Birkassa.

Birka kukoisti 700–900-luvuilla. Kaupunki autioitui 900-luvun lopulla, kun viikinkien idänkauppa hiipui. Mälarin alueelle syntyi uusi kaupunki, Sigtuna, mutta on epäselvää, oliko tämä Birkan aseman perinyt kauppakaupunki vai pikemminkin poliittinen ja kirkollinen keskus.



Rautakauden katsotaan alkaneen Suomessa noin 500 eaa ja tuolloin nykyinen Turun alue oli vielä saaristoa ja Aurajoki laski mereen jossain Halisten kohdalla. Jääkausihan loppui Turun alueelta vuoden 8000 eaa tienoilla ja kun Nunnavuoren Pirunpelto edusti vuonna 5600 eaa alueella kivikauden rantaviivaa meren aaltoillessa sen edessä, oli nykyisen Turun maapohja 58 metrin syvyydessä aaltojen alla.

Kun kivikauden asutusta syntyi Maarian Jäkärlän alueelle 4000 eaa, kohosivat ensimmäiset kalliosaarekkeet merestä nykyisen Turun alueella. Vuonna 3500 eaa Vartiovuorenmäki kohosi jo 8 metrin korkeuteen kivikautisen Litorinameren pinnasta, nykyisen Turun maapohjan ollessa 42 metrin syvyydessä.


Turkuseuran pystyttämät kyltit Vartiovuorella kertovat esim. missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Ravattulan Muikunsaari muodostui kivikautisine asutuksineen saareksi joskus vuoden 1700 eaa tienoilla ja vuoden 1300 eaa kohdalla pronssikauden merenpinta peitti nykyisen Turun maapohjan noin 20 metrin syvyyteen. Liedon Kotokallion luokse asutusta syntyi vuoden 1200 eaa kieppeillä, hylkeen ollessa tärkeä pyyntieläin.

Ajanlaskun alkaessa vesimassaa Turun yllä oli vielä 10 metriä ja kun Ravattulan Muikunvuorella harjoitettiin vuonna 550 jo vainaja- ja hedelmällisyyskulttia, syntyi rautakauden asutusta myös Kaarinan Ristimäkeen ja vähän myöhemmin Kuralan Kylämäkeen. Vuoden 900 paikkeilla Aurajokilaakso oli jo tärkeä viikinkiajan kauppapaikka ja Samppalinna ja Vartiovuori palvelivat pian alueen puolustustehtävissä.


Ul, Frö, Tyr, Odin, Tor

Korppolaismäki oli Vartiovuoren ohella alueen ensimmäisiä merestä nousseita saaria ja niille myös poikettiin esihistoriallisella ajalla. Suurilla kukkuloilla myös palvottiin suuria jumalia.
Esiroomalaisella rautakaudella vuosina 50-200 jKr pääpalvonnan kohteena oli jumalista Ul, kansainvaellusaikana 400-700 Frö sekä vuosina 400-600 jKr Tyr, merovinkiaikana 600-800 Odin ja viimeinen viikinkiaikana 750-1050 jKr Ukkosen jumala Tor eli Taara.

Thor (myös Tor, Thorr, Thór tai Þórr) oli skandinaavisessa mytologiassa ukkosen jumala. Koska hän suojeli maanviljelijöitä tarujen jättiläisiltä, hän oli kansan keskuudessa hyvin suosittu jumala. Thor oli myös viikinkien suosituimpia jumalia ja monet viikingit käyttivät kaulakorua, johon oli kuvattu Thorin käyttämä Mjölner-vasara.

Freyr


Viikon neljäs päivä torstai on nimetty Thorin mukaan.


"Freyja on tärkein jumalattarista", totesi Snorri Sturluson, islantilais-skandinaaviseen perinteen tärkein muistiinkirjoittaja ja systematisoija. Hyndluljod-runossa hänet kuvataan juoksemassa "ulkona yöllä kuin kiimainen vuohi pukin kanssa". Freyja makaa myös veljensä Freyrin, mikä suomalaisessa perinteessä toistuu Sampsan kohdalla


Arkeologisten löytöjen perusteella tutkija Eija Kivikoski esitti 1930-luvulla, että roomalaisella rautakaudella 50-400 jKr Aurajoen suulla olisi asunut goottilainen siirtokunta. Visigootithan asustivat nykyisen Espanjan alueella ja Itägootit Italiassa. Myöhemmässä tutkimuksessa alueen löydöt on yhdistetty Ruotsin Itä-Göötanmaalta saapuneeseen väestöön.


Visigootit (lat. Visigothi, Wisigothi, Vesi, Visi, Wesi, tai Wisi) eli länsigootit olivat pohjoisesta tullut germaanikansa, joka vuonna 375 lähti asuinsijoiltaan Tonavan yli Balkanille ja sieltä Kreikan kautta Alarikin johdolla Italiaan. He ryöstivät Rooman vuonna 410.

Yhtä kaikki goottien kieli on tuonut suomen kieleen mm. sellaiset sanat, kuin kartano, airot, ruhtinas, kuningas, aura (Aurajoki), olut, leipä ja äiti. Mutta gootit olivat myös vihollisia; gootin kielessä fin land tarkoittaa kieltämämme vihollismaa. Suomi oli Paholaisen tyyssija ja kieli paholaisen kieli gooteille, jotka pitivät hallussaan Skaran aluetta. Alkuperäiskielenä meillä oli lingua franca.

Lingua franca (suom. frankkien kieli[1]) eli sabir on alkujaan tarkoittanut Välimeren itärannikolla keskiajalla puhuttua monimuotoista kieltä, joka perustui myöhäiseen latinaan ja arabiaan ja sai vaikutteita muista Välimeren rannikon kielistä. Kielen nimi tulee arabien tavasta kutsua kaikkia länsieurooppalaisia "frankeiksi".


Korppolaismäen aarre

Korppolaismäen rinteeltä löydettiin vuonna 1884 kätkö, jossa oli hopeinen rengaskoristeinen kaarisolki ja hopeinen rannerengas sekä kaksi keihäänkärkeä polttohautauksen jäljiltä. Tyypiltään itäbalttilainen solki ajoitettiin vuoden 500 jKr paikkeille. Kyseessä oli ilmeisesti Turun seudulle saapuneen kauppiaan tai metsästäjän viimeinen leposija. Kauppaa täällä on siis käyty iät ja ajat ja tavaravirta on kiehtonut myös rosvoja.

Ja ainahan jokunen rosvo jäi myös kiinni. Turussa merirosvoja hirtettiin Kerttulinmäellä jo 1300-luvulla. Mutta merkkitulien järjestelmäkään ei aina toiminut toivotulla tavalla. Pahimmillaan se petti Turussa vuonna 1509, kun Tanskan kuninkaan Hansin merirosvojoukot hyökkäsivät yllättäen kaupunkiin pelätyn soturi Otto Rudin johdolla.

Otto Rud oli tanskalainen amiraali. Hänen johtamansa joukot ryöstivät Turun kaupungin vuonna 1509.

Ejbyn kalkki on keskiaikainen kalkki, joka kuuluu Turun tuomiokirkon kalustoon. Tanskalainen merirosvo, myöhempi amiraali Otto Rud ryösti kalkin muun ryöstösaaliin ohella vuonna 1509 Turkuun tekemällään ryöstöretkellä. Myöhemmin kalkki joutui Otto Rudin sisaren miehen omistaman Turebyn kartanon alaiseen Ejbyn kirkkoon. Kalkki palautettiin Turun tuomiokirkolle vuonna 1925.



Kuva Ejbyn kalkistaKuva Ejbyn pateenista
Ryöstetyt Ejbyn kalkki ja pateeni.

Murhaaminen ja ryöstely kesti viisi päivää. Ryöstetyksi tuli mm. Tuomiokirkko, silloinen Pyhän Henrikin kirkko. Piispanhiipan ja sauvan palauttamisesta rosvot vaativat 12000 markkaa, samoin kaupungin polttamatta jättämisestä. Jooseppi Pietarinpojan isännöimää Aniniemen linnaa Rud ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan.




Pakolinnoja ja satamapaikkoja


Saaristoon syntyi isoille kalliosaarille myös hyvin puolustettavia pakolinnoja vihollisuuksien varalta. Yksi tällainen oli saariston kutakuinkin korkeimmalla kohdalla sijaitseva Nauvon Kassberget, joka toimi 7 pitäjän pakolinnana mm. 1500-luvulla Itämerta hallinneen tanskalaisen merirosvoamiraali Otto Rudin aikana.


Näkymä Kaasavuoren laelta.


Nauvon Kaasavuori kohoaa 64 metriä merenpinnan yläpuolelle, kun puolestaan Turun Hirvensalon korkeimpiin kohtiin lukeutuvan Maanpään Kaasavuoren hienot näköalat merelle ja lähisaariin tarjoava paljas laki kohoaa jyrkästi merestä 38,5 metrin korkeuteen.

Turvallisen kaupankäynnin takaamiseksi saaristoon syntyi myös puolueettomia satamapaikkoja, kylmiä kauppa-asemia. Yksi sellainen sijaitsi Satavan Sampassa, toinen Turun Samppalinnan juurella. Myöhemmin, kun ruotsalaiset kauppiaat eivät lain mukaan saaneet asettua 6 mailia lähemmäs Turkua, valikoitui ruotsalaisten satamasaareksi mm. Tunnehampn eli Tunnhamn Kemiönsaaren kupeella. Sittemmin myös Utön Fladan oli saariston tärkeimpiä satamapaikkoja.



Pyhä Olavi Överselön kirkon seinämaalauksessa.

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 9951030) oli Norjan kuningas 10151030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.

Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.

Merimatkaa tehtiin tuolloin päivisin ja suotuisia tuulia odoteltiin sopivissa paikoissa. 1200-luvulta on säilynyt tanskalainen keskiajan merireitin kuvaus, matkaopas itineraario, jossa kuvataan kauppaveneille kahta soveliasta reittiä Arnholmista Ruotsista Hankoniemen kautta vallattuun Tallinnaan, Rääveliin. Toinen kulki avomerta suoraan itään, toinen Turun saariston suojassa Ahvenanmereltä reittiä Lemböle – Föglö – Kökar – Aspasund – Jurmo – Hiittinen – Örö – Hankoniemi – Russarö – Kumionpää – Jussarö ja siitä Rääveliin.


Viikinkilaiva Oslossa.

Tällä reitillä liikkui rikkauksia ja laivat olivat myös ryöstelylle alttiina. Viikinkiaikana tulilla myös harhautettiin veneitä kareille ja lain mukaan hylyt ja lasti kuuluivat löytäjille ja miehistön sai ottaa orjiksi. Vuonna 1271 rannikon asukkaiden rantaoikeutta pyrittiin rajoittamaan ja orjuus kiellettiin lailla Suomessa vuonna 1325.

Enimmät esihistorialliset rahalöydöt Suomessa ovat viikinkinki- ja ristiretkien ajalta ja viikingeiltä ovat peräisin myös suomen kielen sanat "rikkoa rahaa" ja "pankki". Sopiva raha piti murtaa isommasta laatasta ja pankki taas oli alunperin viikinkiveneen penkki, jonne soturi saaliinsa reissulla säilöi.

Noin vuonna 1000 kulkutaudit autioittivat alueita Birkassa ja Ahvenanmaalla ja merkkitulien ketju Mälarilta Suomeen katkesi. Ristiretkillä lähdettiin sitten paikkaamaan syntynyttä tilannetta. Tärkeä kaupankäynti Itämaa Suomeen oli turvattava. Myös Kaspian hopeavirta oli katkennut vuonna 965 ja Ingvar Kaukomieli lähti 1041 mittavan laivastonsa kanssa tutkimaan hopeareitin katkeamisen syytä, joukon jäädessä sille tielleen.

Ingvar Vittfarne seglade ca år 1030 från Sigtuna med ca 30 skepp och 500 man mot Särkland. (Särkland var vikingarnas namn på Sidenlandet. Området runt Kaspiska havet)

Tosin matkateko katkesi välillä myös luonnonvoimien tai niiden puutteen takia. Ja turistiahan on aina jymäytetty, vierasta narutettu sopivaa tuulta odotettaessa. 1200-luvulla Turun saaristossa liikkunut italialainen matkaaja kertoi, miten paikallinen väki täällä käytti taikakeinoja ja henget kiihdyttivät tuulta. Sitä myytiin matkaajalle naruissa, joissa oli valinnanvaraa kolmen eri solmun verran, kun tarjolla oli leutoa, normaalia ja myrskytuulta. Nauvossa tuulen kauppaa harrastettiin myös pusseissa.


Torin vasara

Kun meillä täällä vietetään Keskiyön Auringon juhlaa juhannustulin, vietettiin Rooman valtakunnassa Summanus-juhlaa, yöllisen ukkosen jumalan kunniaksi.

Ukko vie meidät siis takaisin kokon ääreen. Kokkotulet olivat alunperin uhritulia ja myyttinen tuli syntyi Ukon nuolesta. Suomessa nykykokon lähihistoria palautuu Kupittaan lähteelle Turkuun vuoteen 1650, jolloin se ns. ensimmäinen kokko sytytettiin pahoja henkiä karkottamaan.

Toki kokkotulet olivat palaneet täällä aiemminkin. Ensin suurilla kukkuloilla palvottiin uhritulin Ukkosen jumalaa Tuuria, Turisasta, Toria. Sittemmin Kalevalan vaakalintua, ilmalintu Kokkoa ja Louhikäärmettä tulilieskoineen. Muinaisissa uskoissa esi-isillämme olivat omat taikamenonsa. Meillä omamme, vaikkakin samaa perua.

Kokko tai vaakalintu on jättiläismäinen kotka kalevalaisessa runoudessa. Synonyymi myös sanalle kotka.

Kokko on luultavasti sukua yleismaailmalliselle ukkoslintu-hengelle, joka tunnetaan Euroopasta aina Amerikan intiaaneille asti. Kokko on toisinaan tarusankarien ystävä, toisinaan taas vihollinen. Joskus sen tehtävä on vartioida.


Kokko, kotka, lohikäärme oli myös viikinkien palvonnan kohde ja viikinkiveneiden näyttävä keulakoriste. Niinpä Kokkotulet esim. Turun Linnasmäellä ja Vartiovuorenmäellä, Liedon Vanhalinnassa ja Rikalassa tai Helsingin Roihuvuorella kertoivat Kokkoveneiden liikkeistä.

Syntyi muinaistulien ketju, joka varoitti vihollisen liikkeistä, mutta kertoi myös kaupankäynnin mahdollisuuksista. Vartiotulien järjestelmän myötä ehdittiin siirtyä turvaan linnavuorien suojaan, kuten esim. saaristossa Nauvon Kasabergille. Syntyi myös rauhanomaisia kauppapaikkoja, kuten esim. Satavan Samppa tai Samppalinnan paaluvarustus. Valkoinen kilpi oli viikinkien rauhanomaisen lähestymisen merkki ja Turun Samppalinnan paaluvarustuksen tunnus. Täällä paloivat Muinaistulien Yön viestitulet myös rauhanomaisissa merkeissä.

Sampo, sammas oli pylväs, kauppapaikan merkki, kauppaoikeuden valta- ja oikeussymboli kuin jokin obeliski tai toteemi. Kun Turun nimeä etsitään kauppapaikan ja torin käsitteestä, johtavat jäljet siis vielä senkin yli Ukkosen jumalaan (Tor, Tuuri, Turisas) ja suojaan, turvapaikkaan. Agricolan kielessä turva oli turua.



Ukon malja

Ja muistellaan vähän vielä Juhannuksen viettoa: Tänään 19-6-2009 ollaan viettävinään juhannusaattoa, vaikka se ihan oikea juhannus onkin vasta ensi viikolla 24.6. Kristillinen maailma kaappasi vanhan pakanajuhlan Johannes Kastajan syntymäpäiväksi, mutta kokkojen polton ja viinanjuonnin perinnettä oppi ei pystynyt kumoamaan.

Ukon juhla on Sateen antajan juhla, Ukko on ylijumala itse, ukkosen jumala, sään ja sadon jumala, sateen jumala ja Ukon kirves on se Thorin vasara. Ukon vakkajuhlilla pyydettiin sadetta, ja vakkahan merkitsi hyvää satoa, josta se juhlajuoma, pyhä olut tehtiin. Thorin kunniaksi poltettiin korkeilla mäkipaikoilla uhritulia.

Oluenpano toi aikanaan viljanviljelyn Suomeen. Oluen historia alkaa 5000 vuoden takaa Mesopotamiasta ja suomyrtti ja ohra olivat pitkään oluen raaka-aineina. Viikinkien myötä olut ja ohranviljely tulivat myös Aurajokilaaksoon. Esim. Turun Niuskalasta on hiiltyneestä ohranjyvästä saatu radiohiiliajoitus vuoden 1500 eKr tienoille.

Siitepölytutkimukset osoittavat myös, että täällä on viljelty ohraa jo viimeistään pronssikauden 1300 – 500 eKr alussa. Ensimmäiset asiakirjatiedot oluen käytöstä Suomessa ovat vuodelta 1366 ja esim. vuonna 1442 kuningas Kristoffer Baijerilainen määräsi jokaisen talonpojan kasvattamaan 40 tankoa humalaa eli suomyrtistä oltiin siirrytty oluenteossa humalaan.

Kristofer Baijerilainen (26. tammikuuta 14186. tammikuuta 1448) oli Kalmarin unionin maiden unionikuningas (Tanskan ja Norjan vuosina (14401448) ja Ruotsin vuosina (14401448).






Ukon Malja juotiin kevätkylvöjen yhteydessä ja siitä naiset nyt etenkin juopuivat. Ja jumalatkin rakastelivat, saatiin sadetta ja lopulta hyvä ilma.

Kun Agricola julkaisi Turussa 1551 Dauidin Psalttarin, listasi hän siinä samalla myös vanhat suomalaiset pakanajumalat, mainiten myös Ukon vakat.

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon.”


Mikael Agricolan luettelo on seuraavanlainen:

"Epejumalat monet tesse muinen palveltin cauan ja lesse. Neite cumarsit Hemelaiset seke Miehet ette Naiset. Tapio Metzest Pydhyxet soi ja Achti wedhest Caloja toi. Äinemöinen wirdhet tacoi Rachkoi Cuun mustaxi jacoi. Lieckiö Rohot jwret ja puudh hallitzi ja sencaltaiset mwdh. Ilmarinen Rauhan ja ilman tei ja Matkamiehet edhes-wei. Turisas annoi Woiton Sodhast Cratti murhen piti Tavarast. Waan Carjalaisten Nämet olit Epejumalat cuin he rucolit. Rongoteus Ruista annoi Pellonpecko Ohran casvon soi. Wirancannos Cauran caitzi mutoin oltin Caurast paitzi. Egres hernet Pawudh Naurit loi Caalit Linat ja Hamput edestoi. Köndös huchtat ja Pellot teki quin heiden Epeuskons näki. Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon Malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon käkri se liseis Carjan casvon. Hiisi Metzeleist soi Woiton Wedhen Eme wei calat vercon. Nyrckes Oravat annoi Metzast Hittavanin toi Jenexet Pensast. Eikö se Cansa wimmattu ole joca neite wsko ja rucole. Sihen Piru ja Syndi weti heite Ette he cumarsit ja wskoit neite. Coolludhen hautijn Rooca wietin joissa walitin parghutin ja idketi. Mennin-geiset mös heiden Wffrins sai coska Lesket hoolit ja nait. Palveltin mös paljo muuta Kivet Cannot Tädhet ja Cwu-ta.Tontu Honen menon hallitzi quin Piru monda wil-litzi. Capeet mös heilde Cuun söit Calevanpojat Nijttut ja mwdh löit."


Ja vielä kelttienkin menoja muistellen:

Maallisuudesta ei tänään 31-10 kannata piitata, kun vietetään muinaiskelttien Halloweenia Samhainia. Samrad tarkoitti kesää ja fain loppua eli kesän loppua tässä juhlitaan kokkotulia polttamalla pahojen henkien pelottamiseksi ja uutta vuotta tervehditään nauriskynttilöitä kovertamalla ja polttamalla ja tulevaisuutta ennustamalla. Samhain merkitsi myös rajapintaa, jossa päästiin käymään tästä ajasta tuonpuoleisen tunnelmiin.

Meillähän tuollaisena rajapintana toimivat vanhoilla uhripaikoilla, kuten Unikankareen mäellä sijainneet palvontapaikat kuppikivineen, joiden kautta oltiin yhteydessä kuoleman rajan taakse, mm. viljaa vainajille tarjoilemalla.

Samhain tai samain on muinaiskelttien halloweenia vastaava juhla. Nimi "samain" tulee luultavasti sanoista kesän (samrad) loppu (fain), ja se oli kesäkauden ja sadonkorjuun päättymisen juhla, jota vietettiin loka-marraskuussa.

Samain-juhla saattoi kestää pari viikkoa. Kelttien uskomusten mukaan samainin aikana tämän- ja tuonpuoleisten maailmojen väliset rajat katosivat, ja henget saattoivat yrittää houkutella ihmisiä tuonpuoleiseen. Sen vuoksi juhlan aikana poltettiin kokkotulia asutusten ympäristössä, koska tulien uskottiin antavan suojaa henkien hyökkäyksiä vastaan.[1] Myös nauriskynttilöitä koverrettiin ja poltettiin, jotta kuolleiden henget pelästyisivät ja jättäisivät ihmiset rauhaan.

Samhainina alkaa myös monien pakanallisten uskontojen uusi vuosi. Siksi samhainina pohditaan tulevaisuutta ja mennyttä sekä tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Samhainin perinteisiin kuuluu myös tulevaisuuden ennustaminen.

Monissa uuspakanallisissa uskonnoissa vietetään vanhoja juhlapyhiä, kuten samhainia.

Venetsialaiset on elokuussa vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Venetsialaisia pidetään myös veden, tulen ja valon juhlana. Juhlaa vietetään lähinnä Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Hämeenlinnassa, mutta koko Länsirannikolla vietetään erinäisiä tapahtumia, Uudenkaupungin saaristolla tapahtumalla on jo vuosikymmenien perinne. Tapahtuma on vähitellen lähtenyt leviämään myös muualle maahan.

Koko ruotsinkielisellä Pohjanmaalla vietetään yleisesti "villaavslutning", mutta Venetsialaisesta ("Venetiansk afton") puhutaan lähinnä Pietarsaaressa ja Kokkolassa.


Juhlatuulella
Turussa 28-8-2010
Simo Tuomola

torstai 26. elokuuta 2010

Jumalaa paossa

Jumalaa paossa

26-8 vietimme Mika Toimi Waltarin kuolinpäivää 26-8-1979. Hänen ensimmäinen virallinen tarinansa oli Merimieslähetyksen tilaama uskonnollinen kertomus Jumalaa paossa, jonka Waltari kirjaili 17-vuotiaana.

Oma huomioni kirjailijan laajassa tuotannossa on aina kiinnittynyt vuonna 1949 ilmestyneeseen teokseen Neljä päivänlaskua. Se on "Romaani romaanista. Tarkoitettu täysikasvuisille lapsille ja onnellisille aikuisille, jotka eivät koskaan tule täysikasvuisiksi." Se on hauska huumehöyryissä kirjoitettu juttu Sinuhen tapaamisesta ja surrealismista, johon opastaa taulu kolmijalkaisesta miehestä.


Kirjailija Mika Waltari selaa englanninkielistä kirjaansa Turms kuolematon kotonaan lokakuussa vuonna 1957.

Keskiössä on Waltarin työpöytää vastapäätä usein ollut Otto Mäkilän Vaellus (Kolmijalkainen mies), 1940–41, jonka hankinnasta kirjailija kertoo kirjassaan Neljä päivänlaskua


Näytä täysikokoinen kuvaOtto Mäkilä: Vaellus


"Katselin hänen taulujaan ja keskustelin älykkäästi hänen kanssaan ja näin vihdoin taulun, jossa oli sinistä ja harmaata ja kolmijalkainen mies ja hänen kaksijalkainen toverinsa, jotka molemmat olivat juuri astuneet tuolle puolen kaiken olevan ja katselivat empien ympärilleen epäröiden mihin suuntaisivat kulkunsa, koska mikään heidän ympärillään ei ollut sellaista mihin he olivat tottuneet."




Mika Waltarin rakkain maalaus oli Otto Mäkilän Vaellus/ Kolmijalkainen mies. Hän ripusti sen kirjoituspöytänsä yläpuolelle silmiensä eteen kirjoittaessaan Sinuhea.

Kyseessä on turkulaisen surrealistin Otto Mäkilän teos Vaellus, jonka Waltari oli hankkinut työhuoneensa seinälle. Luonnon mystiikka kukkii ja erotiikka jyllää, kun konjakkia maustelee vähän kärpässienellä; on siinä sitten kiva kuunnella sisäistä ääntään ja Sinuhen sanelua. Ja sukeltaa samalla Mäkilän unenomaiseen, mystiseen ja runolliseen kuvamaailmaan.


1940-luvulla sivullisuuteen löytöretkillään päätynyt Waltari tunnisti Mäkilässä henkisen veljen ja kohtalotoverin. Hän kohtasi Mäkilän surrealismissa, sen ylihienossa herkkyydessä ja mystillisen odotuksen täyttämässä taiteessa, merkityksellisen, ”tuntematonta ihmisessä” kartoittavan maailman. Hän kohtasi Mäkilässä totuuden etsijän, joka pyrki taiteellaan ilmaisemaan arkitotuuden ylittävän totuuden.

Rintamalla haavoittuneiden tuskanhuudot ja avunpyynnöt heittivät varjonsa Mäkilän sotavuosien tuotantoon, ennen kaikkea vuosina 1940–41 maalattuihin "Huuto"- ja "Vaellus"-maalauksiin, joita nähtiin Helsingin Taidehallissa vuoden 1942 tammikuussa esillä olleessa turkulaisen taiteen näyttelyssä.

Tuohon jatkosodan aikana Taidehallissa esillä olleeseen näyttelyyn tutustui myös Mika Waltari. Mäkilän "Vaellus"-maalauksen (1940–41) kokoelmiinsa hankkinut Waltari totesi vuoden 1946 "Suomen taiteen vuosikirjaan" kirjoittamassaan artikkelissa Mäkilän kolkon harmaalla, kylmällä ja ohuen sinisellä maalaamasta "Vaelluksesta", ettei hän tunne toista suomalaista taideteosta, ”jossa sodan kauhistava elämys ja ihmisen kosmillinen yksinäisyys olisi saanut näin järkyttävän yksinkertaisen ja paljaan ilmaisun”.

Unessa
Turussa 26-8-2010
Simo Tuomola



Otto Mäkilä (9. elokuuta 1904, Turku22. kesäkuuta 1955, Turku) oli suomalainen taidemaalari. Mäkilä on tunnetuimpia suomalaisia surrealisteja ja Turun surrealistisen koulukunnan, Ryhmä 9:n perustaja.

Mäkilän hauta löytyy Turun hautausmaalta V.3.2.11.159. Hautakiven suunnitteli 1965 Jussi Vikainen ja sen reliefiaihe on otettu Mäkilän maalauksesta He näkevät mitä me emme näe.


Otto Mäkilä. Kuva: Kuvataiteen keskusarkisto

Ruissalossa asunut Mäkilä omaksui Schopenhauerin ajatuksen ihmisestä oman maailmansa vankina, suljettuna pois luontoyhteydestä. Yksinäinen, omasta kuolevaisuudestaan tietoinen ihminen ei vapautunut edes unien voimalla.

Mäkilä aloitti taideopintonsa 16-vuotiaana ja opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1920–1924 Ragnar Ungernin johdolla. Hän jatkoi opintojaan Pariisin Académie de la Grande Chaumièressä ja Académie Colarossissa vuosina 1930–1931. Oleskelu ulkomailla innoitti Mäkilän syventymään sisäiseen maailmaan ja sen ilmentämiseen. Myös runous oli Mäkilälle tärkeä inspiraation lähde.

Mäkilän työt ovat unenomaisia, mystisiä ja runollisia. Myöhemmässä tuotannossaan hän etääntyi esittävyydestä ja koki abstraktin muotokielen itselleen aidoimmaksi. Tunnettuja Mäkilän teoksia ovat muun muassa Satu (1933) ja He näkevät, mitä me emme näe (1939).

Vuonna 1934 Mäkilä oli perustamassa Pro Arte -taiteilijaryhmää, joka pyrki edistämään modernistista taidetta. Mäkilä toimi myös taidekriitikkona sekä Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulun opettajana ja johtajana vuosina 1950–1955. Mäkilällä oli ulkomailla näyttelyitä muun muassa Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa, Pariisissa ja Firenzessä.




1931
Otto Mäkilä:
He näkevät mit
ä me emme näe 1939.

Öljymaalaus 90 x 117 cm.
Turun taidemuseo.
Kuva: Kari Lehtinen

keskiviikko 25. elokuuta 2010

1398 Donnera

Tällä päivämäärällä 26-8

1936Yrjö Väisälä löysi asteroidi 1398 Donneran tarkkaillessaan taivasta Turussa Iso-Heikkilän tähtitornissa.

1398 Donnera är en asteroid upptäckt 26 augusti 1936 av Yrjö Väisälä i Åbo. Asteroiden har fått sitt namn efter den finske astronomen Anders Donner.

Anders Donner
(18541938) oli tähtitieteen professori Helsingin yliopiston observatoriossa 1883–1915.





Yrjö Väisälä
(6. syyskuuta 1891 Utra, Kontiolahti21. heinäkuuta 1971) oli suomalainen geodeetti, tähtitieteilijä ja fyysikko.

Yrjö Väisälä opiskeli tähtitiedettä Helsingin yliopistossa Anders Donnerin oppilaana. Hän osallistui Ursan perustamiseen. Väisälä nimitettiin uuteen Turun yliopistoon fysiikan professoriksi 1924 ja hoiti oman toimensa ohella myös 1928 perustettua tähtitieteen professuuria. Hänet nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi 1951.

Hänen mukaansa on nimetty yksi Kuun kraattereista, samoin asteroidi 1573 Väisälä.

Yhdessä tutkijaryhmänsä kanssa hän löysi Turun yliopiston Ison-Heikkilän tähtitornissa useita komeettoja ja yli 800 asteroidia. Kun toiminta 1950-luvulla Isossa-Heikkilässä päättyi ja siirtyi Piikkiössä sijaitsevaan Tuorlan tähtitorniin, ryhtyi Väisälä pikkuplaneettatutkimusten jälkeen tutkimaan maapallon pyörimistä ja siinä erityisesti maantieteellisen leveysasteen pieniä muutoksia.

Itse tapasin lehtimiesurani alkuvuosina Tuorlan Velhon kertaalleen, kun kävimme kollegani Jimi Martinkarin kanssa haastattelemassa häntä kotiluolassaan Tuorlan observatoriossa Kaarinassa.

Velho olikin maineensa veroinen ja kyseli heti alkuunsa, että mitäs mitäs toimittajilla siinä oikein käsissään on, pistäkääs heti kynä ja muistilehtiö pois. Asiat pitää muistaa ulkoa.

Kaiken kaikkiaan Yrjö Väisälä havaitsi ja nimesi 128 asteroidia, ensimmäisenä Carelian:

1391 Carelia is a main belt asteroid with a perihelion of 2.1183552 AU. It has an eccentricity of 0.1674461 and an orbital period of 1484.2736262 days (4.06 years).[1] It has an average orbital speed of 18.66764903 km/s and an inclination of 7.58649°.

The asteroid was discovered in February 16, 1936 at the Turku Observatory by Yrjö Väisälä.



Iso-Heikkilan tahtitorni talvi.jpg

Iso-Heikkilä Observatory (Finnish: Iso-Heikkilän tähtitorni) is an amateur astronomical observatory in the Iso-Heikkilä district of Turku, Finland. It was operated by the University of Turku from 1936 to 1972 but is now used by a local division of Ursa Astronomical Association.

Jo heti ensimmäisenä havaintovuotena Väisälä paikallisti ja nimesi kaikkiaan kuusi eri asteroidia. Tässä muutamia poimintoja myöhemmistä havainnoista:


1496 Turku (1938 SA1) is a main-belt asteroid discovered on September 22, 1938 by Y. Vaisala at Turku.

1497 Tampere (1938 SB1) is a main-belt asteroid discovered on September 22, 1938 by Y. Vaisala at Turku.

1495 Helsinki (1938 SW) is a main-belt asteroid discovered on September 21, 1938 by Yrjö Väisälä at Turku.

1740 Paavo Nurmi is a minor planet. It was discovered by Y. Vaisala on October 18, 1939 in Turku, Finland. It is named for famed Finnish distance runner Paavo Nurmi, who won nine Olympic gold medals.

1551 Argelander (provisional designation: 1938 DC1) is a main belt asteroid discovered on February 24, 1938 by Yrjö Väisälä at the Iso-Heikkilä Observatory in Turku, Finland. It is named after Friedrich Wilhelm Argelander, a nineteenth century head of the observatory at Turku.




Friedrich Wilhelm August Argelander.

Friedrich Wilhelm August Argelander (22. maaliskuuta 1799 Memel Preussi17. helmikuuta 1875) oli suomalais-preussilainen tähtitieteilijä.

Argelander opiskeli Friedrich Besselin johdolla Königsbergissä ja suoritti tohtorin tutkintonsa vuonna 1822. Suomessa Argelander oli vuosina 18231837 ensin Turussa observaattorina ja sitten Helsingissä observatorion johtajana.

Turun Vartiovuoren observatorion ensimmäisenä tähtitieteilijänä toimi Henrik Johan Walbeck vuosina 1817-1822, mutta mies päätyi itsemurhaan observatoriossa.

Kun Argelander saapui Turkuun, hän ryhtyi panemaan uutta observatoriota ja kalustoa havaintokuntoon. Akatemian vanhempia instrumentteja, joita oli varsin vähän ja jotka olivat pieniä, Argelander ei juuri katsonut käyttökelpoisiksi. Uusista kojeista kahdeksan jalan ohikulkukone oli saapunut. Sen havaintohuone observatoriossa valmistui vasta vuoden 1825 lopussa, ja kone saatiin paikoilleen maaliskuussa 1826.

Argelanderin havaintopäiväkirjassa on syyskuun 4. päivän iltana 1827 kello 9 ß Aquilae-tähdestä tehdyn havainnon perässä merkintä: "Hier wurden die Beobachtungen durch eine grässliche Feuersbrunst unterbrochen, die Åbo in Asche legte." (Tässä keskeytti havainnot hirveä tulipalo, joka pani Turun tuhaksi.) Syyskuun 8. iltana havaintopäiväkirja jatkuu: "Das allerschönste Nordlicht, was ich je gesehen habe;..." (Kaikkein kauneimmat revontulet, jotka koskaan olen nähnyt;...) .

Kun korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut observatorio oli yksi harvoja tuholta säästyneitä rakennuksia, siirtyi Akatemian välttämätön toiminta, kuten konsistorin kokoukset ja rehtorin kanslia, sinne.

Lokakuun 21. päivänä annettiin keisarillinen manifesti, jolla Akatemia määrättiin siirrettäväksi Helsinkiin, joka oli ollut vuodesta 1812 lähtien maan pääkaupunki. Samalla Akatemian nimi muutettiin Keisarilliseksi Aleksanterin yliopistoksi Suomessa.


Tähtien kaupungissa

Turussa 26-8-2010

Simo Tuomola



tiistai 24. elokuuta 2010

Kingdom of Finland (1742)

Näin se menee englanniksi tuo Suomen kuningaskunnasta haaveilu Turun maapäivillä 8. 10. 1742:

The attempt to create a Kingdom of Finland in 1742 is a little known chapter in the history of Finland. Following the Russian occupation in the Russo-Swedish War (1741–1743) and vague promises of making the country independent, Finns elected the then Duke Peter of Holstein-Gottorp (who later became heir to the throne of Russia and tsar as Peter III) as the King of Finland. However, the political situation had outgrown the idea of Finnish independence and it quickly evaporated.






James Keith was a Scottish mercenary in the service of Russia and Prussia.

Background

Duke Peter of Holstein-Gottorp was the closest living relative (great-nephew) of the childless King Charles XII of Sweden. Even though he was just a 14-year-old German who had never even been to Sweden, he was very popular among the peasantry, in Finland especially for the fact that he was also the nephew of Empress Elizabeth of Russia and could thus ensure a more enduring peace.

When the Russian counter-offensive started in March 1742, Chancellor Bestuzhev probably toyed with the idea of making a buffer state in between Sweden and Russia. Tsarina Elizabeth presented Finns—then still a part of the Kingdom of Sweden—with a declaration where she promised to make Finland independent unless they resisted her troops.

By July 1742, Russia had occupied all of Finland, meeting almost no resistance at all due to ineffective Swedish military command and forces, and that month a group of Finnish peasants pleaded the Russians to make the duke the King of Sweden.

General James Keith, a Scottish mercenary responsible for the occupying Russian forces in the south, called for the estates of southwestern Finland—roughly today's Finland Proper and Satakunta—to meet at lantdag in Turku (Åbo) on October 8, 1742. Each city and hundred was to send one from nobility and two from clergy, bourgeoisie and peasants to discuss matters important for the "cities and the whole country".

Known representatives that showed up in the city were e.g. freiherrs Henrik Rehbinder and Johan Gripenberg, vicars from Loimaa, Halikko, Pöytyä and Maaria and mayors of Rauma and Pori. Names of peasants have not survived, but they were probably best represented. On the official agenda presented by Keith were mostly daily proceedings, but Russians also assured to nominate only local officials and improve usage of the Finnish language in the domestic administration. Encouraged by Russians' earlier promises of independence, friendly occupation and their own apparent willingness to seize the moment, Finns presented the general with the decision to ask Duke Peter of Holstein-Gottorp to be the King of Finland. It is not known how the lantdag reached that decision as no official records of the meeting have survived, but from Russians' internal correspondence it seems evident that it was on the Finns' initiative. Preparations to form a delegation to present the Empress with the request started.

At the same time, the riksdag had gathered in Stockholm, trying to find a way out of the military and political situation generated by the Hats' hasty and ill-advised war. As King Frederick I was without an heir apparent, the Swedish estates decided to use the future crown in negotiations, also selecting the same Duke as the next King of Sweden.

"The Empress Elizabeth of Russia
(1709–1762) on Horseback, Attended by a Page."

Events were however developing at a fast pace. Russian troops had taken over Finland with much ease, and Elizabeth decided to make Duke Peter her own heir to the Imperial throne, as she was without an heir apparent herself. The Swedish parliament was unaware of this, and when their envoy arrived in Saint Petersburg, it was too late. The underage Peter's succession rights to Sweden were renounced on his behalf.

New negotiations were thus opened, and Elizabeth agreed to restore the greater part of Finland if her cousin, Adolph Frederick of Holstein, was elected successor to the Swedish crown, thus concluding the war by the Treaty of Åbo on May 7, 1743.

Long unaware of the procedures elsewhere, the Finnish delegation was still only preparing for its trip to Saint Petersburg, when the word of Elizabeth's new mood reached them. Russians effectively stopped the process there, and the lantdag representatives left for their homes. Most probably the duke never got to know about his election to the ephemeral throne of Finland.

Aftermath

Disappointment in the results of the Turku lantdag generated some plans to make a revolt against the Russian occupation. No concrete actions came out of those plans.

In general, the events of the Turku lantdag in 1742 had no consequences after the Russian occupation ended the following year. Elizabeth's new candidate was elected as the next King of Sweden and some Finnish territory was ceded to Russia. However, the events clearly resemble what happened 70 years later in the Finnish War which ended up with the Finnish estates gathering in the Diet of Porvoo and swearing their oaths of loyalty to the Russian Emperor Alexander I as the Grand Duke of Finland. Interestingly, Alexander was the grandson of the said Duke Peter.

Yeah Alright, Cheers!

In Turku Town

24-8-2010

Simo Tuomola





Turun maapäivät



Maapäiviksi
on nimitetty erilaisia valtiollisia kokouksia, joihin osallistuu jonkin tietyn alueen edustajia käsittelemään alueen lainsäädäntöön ja hallintoon liittyviä asioita. Joissakin tapauksissa maapäivät-nimitystä on käytetty säännöllisesti kokoontuvista parlamenteista, toisissa tapauksissa maapäivät ovat kokoontuneet jonkin poikkeuksellisen tilanteen vuoksi. Suomen historiasta löytyy kolmet maapäivät vuosilta 1616, 1742 ja 1809.

Ruotsin maapäivät eli maakuntakokous (myös provinsiaalikokous) oli kokous, jonne säädyt, eli eri säätyjen valitut tai perinnölliset edustajat kokoontuivat, usein kuninkaan johdolla. Säätyvaltiopäivistä maakuntakokous erosi siinä, että koolle kutsuttiin vain valtakunnan jonkin osan säädyt.

Ruotsin valtakunnassa maakuntakokouksia voitiin kutsua valtiopäivien väliaikana jollekin Suomen paikkakunnalle. Suomen maapäivistä merkittävimpiä olivat vuonna 1616 pidetyt Helsingin maapäivät. Muita maakuntakokouksia pidettiin Turussa vuonna 1657, Helsingissä 1671, Turussa ja Porvoossa 1676. Myös pikkuvihan aikana 1742 pidettiin Turussa maapäivät.


Elisabet tai Elisabet Petrovna (ven. Елизаве́та (Елисаве́т) Петро́вна, gregoriaaninen kalenteri: 29. joulukuuta 17095. tammikuuta 1762; juliaaninen kalenteri: 18. joulukuuta 170925. joulukuuta 1761) oli Venäjän keisarinna vuosina 1741–1762.



Keisarinna Elisabet

1742 Keisarinna Elisabethin poliittinen veto, manifesti Suomen itsenäisyydestä, aiheuttaa vipinää: ”Hattujen sodan” takia venäläisten miehittämässä Suomessa kokoontuvat maapäivät Turkuun valitsemaan Suomelle kuningasta. Valituksi tulee myöhemmin tsaarina ollut, Pietari III, senhetkinen kruununperijä. Venäläiset vetäytyvät pois hankkeesta, ja tekevät rauhan Ruotsin kanssa 1743.


Merthen oli turkulainen kauppiassuku. Suomalaisen suvun kantaisä Anders Merthen († 1666) saapui nähtävästi Lyypekistä ja mainitaan Turun porvarina ensi kertaa vuonna 1624.


Suomen herttuattaren arvoitus (9789513754617) -  Kirsi Vainio-korhonen - Kirjat

Suomen herttuattaren arvoitus

suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulta

Kirsi Vainio-korhonen


Suomen herttuattaren arvoitus piirtää henkilökuvia Suomessa 1700-luvulla eläneistä naisista - merkittävistä taustavaikuttajista, joiden elämästä ei ole tehty tutkimuksia tai elämäkertoja.Tapaamme kirjassa muun muassa kreivitär Sophie Creutzin, Göran Magnus Sprengtportenin läheisen ystävän, merkittävässä kirkollisessa vastuutehtävässä toimineen öylätintekijä Helena Echolin sekä Maria Augustinin, joka oli Suomen ensimmäisiä naispuolisia kauppiaita ja laivanvarustajia.

Kirjan avainhenkilö on Suomen herttuattareksikin kutsuttu turkulainen porvaristyttö Eva Merthen, Zachris Topeliuksen varhainen Suomi-neito, jonka ponnistelut tekivät pikkuvihan ajan miehityshallinnosta lempeää ja joustavaa. Näiden naisten tarinat osoittavat, että näkyvä asema tai suurmiesteot eivät ole ainoa historian mitta, vaan Suomen historiaa on myös naisten ja lasten elämä, ihmisten arki, ympäristö ja tunteet.


Pikkuvihassa

Turussa 24-8-2010

Simo Tuomola