perjantai 29. heinäkuuta 2011

Pyhimystiellä

Oláfr hinn helgi

Tänään 29-7 vietämme Pyhän Olavin kuolinpäivää ja sen kunniaksi myös Olavin nimipäivää:

1030Olavi Haraldinpoika, pyhimykseksi julistettu Norjan kuningas (s. 995).

Olavi Pyhä tai Pyhä Olavi eli Olavi Haraldinpoika (norj. Olav II Haraldsson den hellige, muinaisnorjaksi Oláfr hinn helgi, 9951030) oli Norjan kuningas 10151030. Olavi Pyhä on Norjan kansallispyhimys ja kaikkien ritareiden ja sotilaiden suojeluspyhimys.


Olavia alettiin pian pitää pyhimyksenä, ja hänen haudastaan Trondheimin tuomiokirkossa tuli pohjoismaiden keskeisin pyhiinvaelluskohde.






Nuoruudessaan Olavi oli menestyksekäs viikinki. Hän osallistui viikinkiretkille muun muassa Itämerellä.

Kun muinaistulien järjestelmä varoitti, väki siirtyi turvaan uhkan alta. Näin kävi mm. kun Norjan kuningas ja myöhempi kansallispyhimys Olavi Pyhä (995-1030) osallistui vuonna 1008 viikinkinä Suomeen suuntautuneelle ryöstöretkelle; merkkitulin varoitettu väki matkasi turvaan rannikolta sisämaahan, kuningas joutui väijytykseen, mutta onnistui pakenemaan.


Olavi on suomalainen muoto muinaisskandinaavisesta nimestä, joka on esiintynyt muodoissa Aleifr, Anleifr ja Olafr ja tarkoittaa esi-isien jälkeläistä, sukunsa vesaa.

Erityisen suosituksi nimen eri muodoissaan on varsinkin pohjoismaissa tehnyt Norjan ensimmäinen kristitty kuningas Olavi Pyhä (norj. Olav den hellige, alkujaan Oláfr hinn helgi), jonka kuolin- ja muistopäivä, Pyhän Olavin päivä, 29. heinäkuuta, on nykyisinkin Olavin nimipäivä. Hänen mukaansa on myös Olavinlinna saanut nimensä.



Kuparipiirros Olavinlinnasta 1700-luvun loppupuoliskolta. Pohjoisesta päin kuvatussa kuvassa on näkyvissä vielä kaikki linnan viisi tornia.

Meille Turkuun Pyhän Olavin kultti levisi 1000-luvun lopulla viikinkiretkien ja kaupankäynnin välityksellä ja vuonna 1249 perustettiin tänne Koroisten piispanlinnan suojiin Pyhän Olavin Dominikaaniluostari. Vuoden 1287 tienoilla jo alettiin suunnitella nykyisen Kaskenmäen kohdalle konventtia, kerjäläisjärjestön omia rakennuksia, jonne päästiin muuttamaan 1291.


origSinettifotorasteri.jpg
Viime vuosisadan alkupuolella julkaistussa kirjassa julkaistu valokuva Turun dominikaanikonventin sinetistä. Sinettiä säilytetään Tukholmassa.

Konventti Lyypekinmäellä käsitti sisäpihan, 6-7 huoneiston asuinsiiven, hautausmaan ja köyhäinhoitolan. Konventissa työskenteli kymmenkunta mustakaapuista veljestä.


pohjapiirros.jpg



Copyright Kimmo Ojaniemi

Dominikaanien vaikutuksesta kasvavaan Turkuun kertoo sekin, että 1330 dominikaanien liturgia määrättiin koko Suomen hiippakunnan liturgiaksi. Konventti oli voimissaan aina vuoteen 1537 saakka, jolloin se tuhoutui tulipalossa ja lopulta Kustaa Vaasa kuljetutti osan luostarin tiilistä 1543 Kastelholmaan.



-
Foto: Seilo Ristimäki

Dominikaanikonventin muistomerkki Turun Olavinpuistossa Kimmo Ojaniemen toteuttamana. Teos paljastettiin 7.10.2005.

Pyhimystiellä
Suomen Turussa 29-7-2011
Simo Tuomola

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Siniristilippumme

Siniristilippumme

Tällä päivämäärällä 26-7

1139 – Kreivi Alfonsosta tuli Portugalin ensimmäinen kuningas (Alfonso I). Hän julisti Portugalin itsenäiseksi Kastiliasta. Rooman valtakunnan provinssina Portugalin alue tunnettiin nimellä Lusitania.

Portugalin katsotaan perinteisesti syntyneen 24. kesäkuuta 1128, jolloin kreivi Henrikin poika Alfonso I eli Afonso Henriques voitti São Mameden taistelun. Alfonso julistautui Portugalin ruhtinaaksi ja 1139 ensimmäiseksi Portugalin kuninkaaksi.

Ja kas kummaa, mikäs meitä yhdistääkään:

Afonso Henriquesin aikaisen Portugalin ensimmäinen lippu oli tällainen



Tiedosto:PortugueseFlag1095.svg

Siniristi

Tänään 29-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi 1918. Sitä ennen 5.1.1918 alkaen Suomen lippuna toimi Suomen senaatin punakeltainen lippu, jossa punaisella pohjalla komeilee leijona.

Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu mainitaan Jääkärimarssissa: "Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa..."







Jo Krimin sodan aikana Suomen väliaikaisena kauppalippuna liehui siniristilippu, ns. Pyhän Yrjön lippu. Samoilla väreillä esiintyy sinisellä vinoristillä Pyhän Andreaan risti, josta Skotlannin lippuun on siirtynyt valkoinen Andreaan risti sinisellä kentällä, onhan vinolla ristillä kuollut marttyyri skottien suojeluspyhimys.

Kuriositeettina voidaan tässä yhteydessä muistaa myös Portugalin vanhinta lippua vuosilta 1095-1143. Maan perustajan Alfonso Henriquesin aikaan kunnioitettiin siniristilippua valkoisella pohjalla neliömuodossa.

Omassa blogiarkistossani asiaa tuumataan näin:

Sinivalkoista

Siinä se liehuu Eero Snellmanin ja Bruno Tuukkasen luomus aivan ikkunani edessä. Siniristilipun mallina toimi Pohjolan vanhin valtiolippu, Tanskan Dannebrog 1200-luvulta, valkoinen risti punaisella pohjalla. Venäjän laivasto käytti puolestaan sinistä vinoristiä valkoisella pohjalla.





Vanhin havainto varsinaisesta siniristilipusta on varmaan vuodelta 1128 kun Rooman provinssi Lusitania muuttui Portugaliksi. Maan ruhtinas Alfonso Henriques otti tuolloin tunnuksekseen neliönmuotoisen siniristilipun. Kun viikinkilaivat seilasivat tuolloin Välimerellä saakka ja käyttivät juuri neliöpurjeita, ei ole mahdoton ajatus, että sellainen olisi aikoinaan nähty myös Turun saaristossa.

Kansallistunnuksemme sinivalkoisia värejä kantavat myös Israelin, Kreikan, Hondurasin, Somalian ja Mikronesian valtiot. Noin niinkuin vinkkinä tietokilpailukysymykseksi.


Suomen Leijona

Kansalliseen identiteettiimme liittyvät Siniristilipun ohella oleellisesti mm. Suomen Leijona, Suomen Karhu ja Suomen Joutsen. Kaikki ovat myös 1500-luvulla Itämerta kyntäneitä sota-aluksia.

Amiraalilaiva Suomen Leijona kävi mm. noutamassa kuningas Sigismundin Turkuun vuonna 1593 ja Suomen Karhu eli Ursus Finlandicus toi jouluaattona 1562 Turun linnan suojiin Juhana-herttuan ja hänen puolisonsa Katariina Jagellonican hoviseurueineen. Tuliaisina Suomeen he toivat mm. haarukat uutuutena.

Suomen Leijona voi tuntua vähän oudolta maamme tunnuksena, mutta jo 1561 Juhana-herttua kaavaili Turun Ruissaloon eläintarhan perustamista ja Turun linnassakin tallusteli tuolloin jo mm. kameleita ja elättikarhuja, miksei myös leijonia. Tukholmassahan leijonahäkki viihdytti ja pelotti kansaa aikoinaan siinä Tre Kronor -linnakkeen portilla. Leijona oli myös Kustaa Vaasan vaakunaeläin 1500-luvulla.


Vaakuna Kustaa Vaasan haudalla.

Ja alunperin Folkunga-suvun tai oikeammin Bjälbo-suvun sukuvaakunasta se on Suomeen kotiutunut. He olivat Ruotsin, Norjan ja Tanskan hallitsijoita 1200- ja 1300-luvuilla. Tunnetuin varmaan Birger-jaarli, Tukholman perustaja 1252. Turku pisti vähän paremmaksi kun sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229.


Folkunga-suvun vaakuna.

Väreillen
Turussa 26-7-2011
Simo Tuomola

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Syntikivi

Syntikivi

Tänään 25-7 vietämme Jaakon nimipäivää ja
Suomalaisen perinteen mukaan 25. heinäkuuta ”Jaakko heittää kylmän kiven veteen” (Jaakon nimipäivä). Jaakon päivää on kutsuttu myös ukkosen päiväksi.

Ukkosen päivä on vanha nimitys suomalaisen kalenterin Jaakon päivälle eli 25. heinäkuuta. Ukkosen päivänä ei saanut metelöidä, jotta ukkonen ei suuttuisi ja pilaisi satoa. Ukkosen päivän aikoihin saatettiin aloittaa sadonkorjuu, mutta itse ukkosen päivänä ei saanut työskennellä.

Uskomus Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt juliaanisen kalenterin aikana, josta luovuttiin Ruotsissa ja Suomessa vuonna 1753. Luonnon kannalta nykyisessä kalenterissa Jaakonpäivää vastaa Salmenpäivä 5. elokuuta, ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavat Suomen ympäristökeskuksen tilastojen mukaan keskimäärin kylmetä. Jaakonpäivästä alkaa vanhan käsityksen mukaan syyskesä.

Syntikivi

Tänään 25-7 Jaakko siis heittää nimipäivänsä kunniaksi sen kuuluisan kylmän kiven vesiä viilentämään. Vanhassa kalenterissa kivi heitettiin vasta 5. elokuuta. Päivä on myös Ukkosen päivä, jolloin ei saa liikoja metelöidä, jottei ukkonen satoa pilaisi. Jo Inkavaltion aikaan vietettiin tässä kohtaa Ilyap'n juhlaa ukkosen, salaman ja sään jumalan kunniaksi tai peloksi.

Vanha kalenteri vuosimallia 1900 kertoo myös näin: Jalot sulhot Jaakoppina, pääpukarit Pärttylinä, päiwänä Pärttylin perästä liikkuwat likaiset sulhot.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/c/c9/Albrecht_D%C3%BCrer_008.jpg

Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika, suomeksi usein Pyhä Jaakko, oli Uuden Testamentin mukaan yksi Jeesuksen opetuslapsista ja apostoleista. Apostolien tekojen mukaan Herodes Agrippa mestautti Jaakobin, joka täten ensimmäisenä apostoleista kärsi marttyyrikuoleman.

Katolisen kirkon piirissä vietetään tänään siis Espanjan suojeluspyhimyksen Jaakob Vanhemman muistopäivää. Jaakob Sebedeuksen poika eli Pyhä Jaakko oli yksi opetuslapsista ja apostoleista. Hän kuoli ensimmäisenä apostolimarttyyrinä Jerusalemissa vuonna 44 kuningas Herodes Agrippan mestauttamana.

Espanjaan Santiago de Compostellaan Pyhän Jaakobin hautapaikalle on vaellettu kaikkialta Euroopasta jo 800-luvulta lähtien ja se on edelleen yksi maailman suosituimmista pyhiinvaelluskohteista.

Itse asiassa juuri tähän pyhiinvaellukseen liittyy alunperin myös tuo kylmän kiven heittäminen. Kivi symboloi syntitaakkaa ja se heitetään pois synneistä vapautumisen merkiksi. Onnistuneen matkan jälkeen pyhiinvaeltajat kiinnittävät viittaansa simpukan, joka on säilynyt Pyhän Jaakobin tien kulkijan tunnuksena näihin päiviin saakka.




Rymättylän Pyhän Jaakobin harmaakivikirkkoa on rakennettu 1300- tai 1400- luvulla. 1490-luvulla rakentammista on jatkettu. Kalkkimaalauksia 1500-luvun alusta. Keskiaikaisia puuveistoksia kirkossa on kahdeksan kappaletta, mm. 1300-luvulta peräisin oleva Pyhä Jaakob.


Rymättylän kirkko on siis omistettu Pyhälle Jaakobille. Toinen Jaakobille omistettu keskiaikainen kirkko on Rengon kirkko.

Jaakob vanhempi eli Jaakob Sebedeuksen poika oli Jeesuksen opetuslapsi. Perimätiedon mukaan hän saarnasi evankeliumia Espanjassa asti. Kärsittyään marttyyrikuoleman jo vuonna 44 hänet haudattiin Espanjaan, Santiago de Compostellaan. Hänen haudastaan muodostui tärkeä pyhiinvaelluskohde, jollainen Santiago on tänäkin päivänä.

Suomessa tuon reitin yhtenä välietappina toimii Rymättylän kirkko, jonka nimikkopyhimys Pyhä Jaakko on. Kivikirkko on luultavammin rakennettu 1400-luvun lopulla ja sen yhdeksästä säilyneestä keskiaikaisesta puuveistoksesta kaksi esittää Pyhää Jaakobia. Katolisella keskiajalla siellä pidettiin Jaakon päivänä Jaakon messu.


Messuillaan
Turussa 25-7-2011
Simo Tuomola

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

uusi hollanti

Suljettu sotilassaari avautui pietarilaisille

18.7.2011 5:30 | Kommentit

Sergey Grachev

Uuden Hollannin saari avautui yleisölle ensimmäistä kertaa 300 vuoteen

Uuden Hollannin saari avautui yleisölle ensimmäistä kertaa 300 vuoteen

Yleisö pääsi lauantaina ensimmäistä kertaa 300 vuoteen Pietarin keskustassa sijaitsevalle Uuden Hollannin saarelle. Saari rakennettiin 1700-luvulla puuvarastoksi ja telakaksi, ja vuoteen 2004 saakka se oli suljettu sotilassaari.

Tulevaisuudessa se muuttaa ulkomuotoaan perusteellisesti, sillä miljardööri ja taidekeräilijä Roman Abramovitš aikoo sijoittaa saareen seitsemän vuoden aikana noin 300 miljoonaa euroa.

Alueelle etsitään kehityssuunnitelmaa arkkitehtuurikilpailulla, joka ratkeaa elokuussa.

Loppusuoralla on neljä arkkitehtitoimistoa, joista kärkikaksikoksi veikataan pietarilaista Studija 44:ä ja hollantilaista MVRDV-toimistoa.

Saarella on paljon punatiilirakennuksia, jotka ovat huonossa kunnossa.

"Vanhat rakennukset pitää entisöidä ulkopuolelta kokonaan ja sisätiloihin rakentaa teatterilavoja, elokuva- ja näyttelysaleja, nuorisotiloja ja lofteja", kaavailee arkkitehti Nikita Javein Studija44-toimistosta.


Lue aiheesta lisää maanantain Helsingin Sanomista.


tiistai 12. heinäkuuta 2011

st peter line

Itämerellä voi pian risteillä ympyrää

Tiistai 12.7.2011 klo 15.47

Venäläisvarustamo avaa uuden reitin

Venäläinen varustamo St. Peter Line avaa elokuussa pohjoiselle Itämerelle uudentyyppisen risteilyreitin. Yhtiön matkustajalautta Princess Anastasian reitti kulkee viiden Itämeren kaupungin kautta neljässä maassa.

Yhtiön varapääjohtaja Peter Iiskola luonnehtii risteilyä uudeksi muodoksi tavallisen kahden kaupungin risteilyn ja pitkän meriristeilyn väliltä.

Viiden kaupungin risteily lähtee Pietarista torstaina. Helsingistä laivaan noustaan perjantaina aamulla. Seuraavana on pikapysähdys Maarianhaminassa. Lauantaina Tukholmaan ehtii koko päiväksi, ja sunnuntaina on usean tunnin vierailutauko Tallinnassa.

Anastasia palaa Pietariin maanantaina. Ennen seuraavaa viiden kaupungin risteilyä laiva tekee meno-paluumatkan Tukholmaan.

Helsinkiin palaajien ei tarvitse välttämättä odottaa Anastasian torstain lähtöä Pietarissa, vaan he voivat lähteä Helsinkiin keskiviikkona esimerkiksi saman yhtiön Pietari-Helsinki-väliä ajavalla Princess Marialla. Hotelliöitä Pietarissa siis tulee tavallisimmin kaksi tai kolme.

Risteilymatkustajilla on oikeus 72 tunnin viisumivapaaseen oleskeluun Pietarissa.

Peter Iiskola kertoo, että yhtiön hankkima matkustajalautta Princess Anastasia tekee paluun Itämerellä. Alus aloitti merenkynnön 80-luvun lopulla Olympia-nimellä Helsinki-Tukholma-reitillä. Viimeiset 15 vuotta se on uurastanut englantilaisen Portsmouthin ja espanjalaisen Bilbaon väliä. Anastasiaan mahtuu 2 500 matkustajaa.

Rahtikuljetukset vauhtiin

St. Peter Line myös aloittaa elo-syyskuussa rahtikuljetukset. Anastasia kuljettaa rahtia heti elokuusta, Marialla avaus on syyskuun puolivälissä.

Iiskola selvittää, että yhtiö on aiemmin hakenut tuloksetta jälleenrahtauslupaa. Nyt lupa tuli laajempana lupana rahtaukseen. Jälleenrahtaus on kuitenkin ensisijainen kohde. Tarkoituksena on jatkaa merikyytiä muiden laivojen tuomille rekoille ja puoliperävaunuille.

Rekkaliikenteen vuoksi St. Peter Line vaihtaa Helsingissä Eteläsataman Makasiiniterminaalista hieman syrjäisempään Länsiterminaaliin. Muutto on syksymmällä, kun tilat Länsiterminaalissa saadaan kuntoon.

STT

jurmo rahaa

Hopearahakätkö löytyi Jurmosta

julkaistu tänään klo 14:03, päivitetty tänään klo 14:33

Jurmosta löytyneet hopearahat ovat 1400-luvun Tallinnan penninkejä.

Ulkosaaristosta Jurmosta löytyneet hopearahat yllättivät arkeologit iloisesti. Paikallisen kalastajan vihje johdatti keskiaikaiselle rahakätkölle. Kolikot ovat virolaisia hoperahoja 1400-luvun alusta, ja niitä löytyi noin 120 kappaletta. Löytö todistaa, että ulkosaaristossa on ollut asutusta jo keskiajalla.

Rahat on lyöty Tartossa 1400-luvun alussa. Ne ovat halkaisijaltaan alle sentin levyisiä ja hyvin ohuita, joten aarrekätköstä puhuminen olisi liioiteltua.

- Omana aikanaan rahakätkön kolikoilla ei olisi osteltu linnoja tai suuria maatiloja. Jos rahakätkön ostovoimaa vertaa nykypäivään, niin sillä summalla olisi voinut ostaa vaikkapa polkupyörän, kuvailee Metsähallituksen luontopalveluiden arkeologi Henrik Jansson.

Piirroskuva rahojen ulkonäöstä.Piirroskuvasta näkyy, miltä suurin osa löydön rahoista on aikoinaan näyttänyt. (Suomen kansallismuseo) Rahojen löytöpaikalta löytyi myös rakennuksen pohja. Se on yhdessä kolikoiden kanssa ensimmäinen todiste ulkosaariston keskiaikaisesta asutuksesta.

Rahat löytyivät jo pari vuotta sitten, mutta tutkijat kertoivat vasta nyt niistä julkisuuteen. Rahoja konservoidaan parhaillaan Kansallismuseon rahakammiossa.

Asukkailta toivotaan lisää vihjeitä

Metsähallituksen luontopalvelut on kartoittanut kesän aikana Selkämeren kansallispuiston kulttuuriperintöä ja työ on edennyt puoleen väliin.

- Lähes jokaiselta luodolta on löytynyt jotakin mielenkiintoista. Kun kartoittaa ainutlaatuisen kohteen kuten Putsaaren kappelin ja satamapaikan, niin tuntee erityisen vahvasti yhteyden menneisyyteen. Se on niitä hetkiä, jolloin tietää miksi tälle alalle on ryhtynyt, kertoo Henrik Jansson.

Vihjeitä otetaan edelleen vastaan. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti käytöstä poistuneet merimerkit ja asuinsijat.

- Kartoituksen piiriin kuuluvat myös vanhat rakennukset, jotka sijaitsevat valtion omistamilla mailla. Metsähallitusta kiinnostaa oikeastaan kaikki käytöstä poistuneet ja menneeseen maankäyttöön liittyvät rakenteet, toteaa Jansson.

YLE Turku

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Pietari, vanha suomalainen kaupunki


Max Engmanin tutkimus pietarinsuomalaisten vaiheista on tietomäärässään mykistävää luettavaa.

Pietarin suomalaisten juhannuksen vietto luonnon helmassa kaupungin pohjoispuolen saarilla kesti hyvinkin pari vuorokautta. "Sopii arwata minkälainen mellastus iloliemen nautittua tuli pää-ohjelmaksi: kirous, tappelu, warkaus ja irstaisuus kukoisti kaikkialla, ettei poliisiwoimat riittäneet tarpeeksi näitä ehkäisemään", Inkeri-lehti kirjoitti kesällä 1889.

Pietarin suomalaisten juhannuksen vietto luonnon helmassa kaupungin pohjoispuolen saarilla kesti hyvinkin pari vuorokautta. "Sopii arwata minkälainen mellastus iloliemen nautittua tuli pää-ohjelmaksi: kirous, tappelu, warkaus ja irstaisuus kukoisti kaikkialla, ettei poliisiwoimat riittäneet tarpeeksi näitä ehkäisemään", kirjoitti Inkeri-lehti kesällä 1889.

Venäjän tsaari Pietari perusti nimikkokaupunkinsa "suomalaiselle suolle", kuten monet kirjailijat sekä Venäjällä että muualla ovat sittemmin toistuvasti todenneet. Pietarin ensimmäinen asujaimisto olikin suomalais-ruotsalaista.


Kyllä suomalaiset sinne Kannakselle vielä palaavat. Ehkä juuri me emme näe sitä, mutta kuitenkin. Siellähän Nevan rannoilla, kotisaarensa Jänissaaren povessa ja Pietari-Paavalin linnan muurien alla, makaa 300 vuotta sitten taistelussa kuollut suomalainen sissipäällikkö Taavetti Kivekäs. Kyösti Wilkuna kirjoittaa: ".... hänen kirouksensa henki huokuu haudan syvyydestä edelleenkin tuon kammon kaupungin ylitse ...". Paljon kirousta on kaupunki saanut kärsiä.



Eräässä suomalaislehdistön jatkosodan hurjistuneessa propagandavisiossa häviää sodassa lopulta myös Pietari, tuo suomalaisten maille vääryydellä rakennettu mädäntynyt, ainaisen iljettävän sumun valtaama, niljakas kaupunki. Sumu hälvenee ja jäljelle jää vain ”suomalainen suo ja sen keskelle kenties pronssiratsastaja kuumasti hengittävän, kuolemanväsyneeksi ajetun ratsun selässä”. Toteutuu esi-isämme, maatilkustaan Nevan saaressa taistelleen Taavetti Kivekkään kirous, joka huokuu haudan syvyydestä tuon kammon kaupungin ylitse ja valaa taistelutahtoa nuoren suomalaispolven poveen.


Paikalla oli ollut 1600-luvulla Nyenin kaupunki ja linnoitus, ja ympäristön talonpojat olivat Suomesta tulleita. Inkerinmaalla kaikui suomen kieli. Pakkotyöllä luotiin suurkaupungin perusta, mutta suuri varuskunta-, sotateollisuus- ja hallintokeskus oli myös taloudellinen magneetti, joka veti väkeä alati laajenevalta säteeltä.

Suomalaiset siirtolaiset ovat asuttaneet Pietaria alusta alkaen. Åbo Akademin historian professori Max Engman antaa pietarinsuomalaisille kasvot, ja samalla hän vaikuttavalla tavalla osoittaa. miksi Pietari on aina ollut Suomelle ja suomalaisille tärkeä kaupunki.

Karjalan kannas ja niin sanotun Vanhan Suomen alue oli jo 1700-luvulla luonteva lähtöalue suomalaisten Pietarin liikenteelle. Pietarin suomalais-ruotsalainen seurakunta juonsi juurensa Venäjän sotavankeudessa olleiden Ruotsin armeijan sotilaiden tarpeisiin ja siitä muodostui alusta alkaen suomalaisten henkisen elämän keskus.

Jo 1730-luvulla Pietarissa oli yli 1600 suomalaista, 1860-luvun lopulla yli 17 000 ja enimmillään, 1880-luvulla lähes 25 000. Pietarissa lyhyemmän aikaa asuneiden suomalaisten määrät ovat olleet kymmennissätuhansissa.

Alusta alkaen Suomi toimi Pietarin hankinta-alueena - palatseja rakennettiin suomalaisesta graniitista ja marmorista, suomalainen talonpoikaisvoi oli haluttua, suomalaiset kalastajat toimittivat pietarilaisille kalaa, mm. eläviä kiiskiä herkkusoppaa varten, ja polttopuuta rahdattiin Suomesta jatkuvana virtana.

Tärkein anti olivat kuitenkin ihmiset, erityisesti käsityöläiset ja palvelusväki. Suomalaisia arvostettiin heidän rehellisyytensä tähden, mutta kuten Engaman osoittaa, suomalaisen työvoiman tärkein ominaisuus oli vapaus. Kun venäläinen työväki oli maaorjia ja omistajiensa tahdosta riippuvaista, olivat he myös työläisinä epävarma sijoitus ja heikkoa sitoutumaan työnantajiinsa. Vapaat suomalaiset olivat paljon luotettavampi sijoitus.

Erityisen merkityksen suomalaiset saivat muutamissa - nimenomaan luotettavuutta edellyttäneissä - ammattiryhmissä. Suomalaiset kultasepät olivat suuressa arvossa, ja mm. kuuluisan Fabergén kultaseppien ja suunnittelijoiden joukossa oli vahva suomalaisedustus. Edelleen tunnettu Tillanderin kultaseppäsuku on pietarinsuomalaista juurta.

Lähes suomalainen monopoli oli Pietarin nuohoojien ammattikunta, jota hallitsivat parikkalalaislähtöiset nuohoojamestarit, jotka täydensivät nuohooja-armeijaansa aina uusilla parikkalalaisilla vuosikymmenistä toiseen. Suomalaisnuohoojien vahva asema perustui myös hyvään maineeseen - asuntojen sisään pääseviä ei saanut epäillä varkaiksi.

Engman käy järjestelmällisesti, mutta havainnollisesti ja yksilöiden elämänkohtaloiden kautta peilaten, eri sosiaali- ja ammattiryhmien asemaa ja merkitystä pietarilaisessa yhteiskunnassa.

Ministerivaltiosihteerinviraston huippuvirkamihet, hovin luottohenkilöt, suomalaiset upseerit ja insinöörit saavat kaikki osansa huolellisessa analyysissä. Päähuomio on kuitenkin aktiivisissa "maanmiehissämme" - käsityöläis mestareissa, seurakunta- ja yhdistyselämän aktiiveissa ja menestyjissä.

Pietarinsuomalaisten historia on erikoinen yhdistelmä suurkaupungin sosiaalihistoriaa, suomalaista kansalaisjärjestäytymisen historiaa ja kansallista sivistyshistoriaa monikansallisessa yhteisössä.

Engman kuvaa satuttavalla tavalla suomalaisten pyrkimyksiä yhtäältä häivyttää taustaansa esiintymällä itseään parempina (erityisesti ruotsalaisina tai saksalaisina), toisaalta ylpeätä pyrkimystä vahvistaa kielellis-kansallista identiteettiä jättiläismäisessä kaupungissa, jonka venäläinen luonne alkoi vahvistua 1870-luvulla.

Yksityiset ja (kulttuuri)polittiset intressit iskivät yhteen erityisen rajusti seurakunta- ja koulumaailmassa, minkä myös Uno Cygnaeus sai katkerasti kokea. Suomen kansakoululaitoksen onni kaiketi oli, että hänet aikanaan savustettiin ulos Pietarin suomalaisten koulujen tarkastajan virasta.

Pietarinsuomalaisten vireä kansalaispolitiikka näkyi mm. suomenkielisten koulujen, sanomalehtien, harrastusten ja yhdistysten ylläpitämisessä.

Traagista oli, että Pietarin lähes tyhjennettyä suomalaisista vuoden 1918 jälkeen monet pietarinsuomalaiset pakolaiset joutuivat Suomessa "ryssittelyn" kohteiksi.

Valkokankaan palvottu sankaritar Ansa Ikonen muistelee lapsuuttaan: "Pietarissa oli ollut venäläisille leikkitovereilleni "tsuhna", jolle piti opettaa kielikin. Nyt olin "ryssä", ja opin hyvin äkkiä, että venäjää ei saanut puhua".

Tunnettuahan on, että myös "ruotslaisryssä" C.G.E.Mannerheim oli suomalaisten äärinationalistien silmissä epäilyttävä tyyppi.

Pietari oli vallankumoukseen saakka kansainvälinen suurkaupunki, unelmien ja kauhun paikka, jonne lähdettiin usein varsin kepein eväin. Pietarinsuomalaiset on loistelias kuvaus siirtolaisuuden eri puolista, vetävistä ja työntävistä tekijöistä ja erilaisista muuttomekanismeista. Itä-Suomesta lähdettiin tyypillisesti ketjumuuton kautta, ja sukulaisten sekä perheenjäsenten merkitys siirtymisessä suurkaupunkielämään oli suuri.

Tuhkimotarinoita lehdissäkin kerrottavaksi saakka syntyi eri aloilla; kiihtelysvaaralaisen Johan Parviaisen liiketoiminta oli pietarilaisittainkin katsottuna suuren luokan bisnestä, Savonlinnan seudulta lähtenyt Alexander Masalin rikastui halkokaupalla siinä määrin, että pääsi naimisiin aatelisneidon kanssa - tyttärentytär Aleksandra Kollontai tuli sitten merkittäväksi toimijaksi niin feminismin kuin Suomenkin historiassa.

Mutta yleiskuva oli eittämättä surkeampi. Juopottelua ja siihen liittynyttä monenmoista kurjutta on aina kuvattu pietarinsuomalaisten suurimmaksi sosiaaliseksi ongelmaksi. Asunto-olot olivat usein aivan hirvittäviä.

Prostituutio koitui monen suomalaistytön kohtaloksi, lkapsityövoimaa suorastaan kupattiin Suomesta Pietariin ja toisaalta Pietarin löytölastenkodin vauvojen hoito oli monessa Kannaksen pitäjäss tärkeä elinkeino - lapsikauppaa käytiin moneen suuntaan.

Pietarin mittasuhteet olivat niin valtavat, että siellä oli enemmän sekä suomalaisia kultaseppiä että suomalaisia prostituoituja kuin koko muussa Suomessa yhteensä. Sekä suomalaisista palvelijattarista että prostituoiduista löytyy kuvauksia myös venäläisessä kaunokirjallisuudessa, jota Engman käyttää laveasti myös muutoin lähdeaineistonaan.

Pietarin perustaminen vuonna 1703 muutti Itämeren alueen historian kulun, ja samalla määräsi uudet poliittiset koordinaatit myös suomalaisten paikalle historiassa.

Vuonna 1808 Pietarin turvallisuusongelma ratkaistiin kaupungin ja suomalaisten yhteiseksi onneksi, ensimmäisen maailmansodan tulos taas muokkasi tilanteen uudeksi. Suomen itsenäisyys näytti utopialta niin Venäjän kuin Ruotsinkin näkökulmasta.

Engman tarkastelee myös tätä muutosta. Samalla rakentuu kuva Pietarin luomista mielikuvista ja niiden muuttumisesta vuosikymmenten saatossa.

Pietari on saanut edustaa kaikkia niitä puolia sivilisaation historiassa, joita on eri syistä katsottu aiheellliseksi pelätä. Suurena sivistyskeskuksena se nähtiin ennen muuta 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Vallankumouksen jälkeen Pietari edusti pelkkää uhkaa - se oli "punaisen lohikäärmeen" pesä, sivilisaation uhka. Apokalyptiset näyt Pietarin tuhoamisesta ja hukuttamisesta viehättivät suomalaiskirjailijoitakin.

Vuonna 1941 Hitlerinkin hyvin tuntemat suomalaistoiveet näyttivät toteutuvan. Juho Kusti Paasikivi valmisti puheen, jossa viitoitettiin tietä Pietarin kukistumisen jälkeen. Puhetta ei koskaan pidetty, mutta Engman julkaiseen sen kokonaisuudessaan. Näin historia meitä opettaa ...

Max Engmanin tutkimus pietarinsuomalaisten vaiheista runsaan 200 vuoden ajalta on tietomäärältään mykistyttävä, analyyttisyydessään syvä ja kuvitukseltaan huikean mielenkiintoinen.

Tekijän pitkäaikainen paneutuminen aiheeseen ja syvällinen historian ymmärtäminen ovat perustana tietoteokselle, jonka tulisi kuulua jokaisen suomalaisuuden kohtaloista kiinnostuneen lukemistoon.

Ainoa kiusallinen piirre on teoksen painovirheiden runsaus ja eräät kieliopilliset kömpelyydet, jotka ennen muinoin kustannustaloissa kyllä siivottiin huolellisesti pois oikoluvulla.


pietari-mannerheim

Pietarin kysymys


Pietari oli Mannerheimille läheinen kaupunki. Siellä hän toimi 1887-1904. Vuosina 1918 ja 1919 hän oli valmis osallistumaan Pietarin valloitukseen valkoisten venäläisten kanssa.

Tästä hän otaksui Suomen saavan kiitokseksi Itä-Karjalan ja pysyvän rauhanomaisen rinnakkaiselon Venäjän, siis monarkistisen tai porvarillisen Venäjän kanssa.

Svinhufvudin johtama senaatti katsoi 1918, että heti olojen järjestyttyä monarkistit yrittäisivät saada Suomen takaisin. Eivät he ainakaan suurentaisi Suomea antamalla sille Itä-Karjalan. Mannerheim katsoi vastaväitteet aiheettomiksi; nythän oltiin tekemisissä venäläisten aristokraattien eikä bolsevikkien kanssa. Mannerheimin idea oli epärealistinen, koska valkoiset venäläiset eivät saaneet toivomaansa tukea länsivalloilta eivätkä uskaltautuneet lupaamaan Suomelle edes itsenäisyyttä. Sen vuoksi Mannerheim keväällä ja kesällä 1919 jättäytyi valkoisten venäläisten Pietarin-suunnitelmista.

Kesällä 1941 Saksan-aseveljeyden aikana saksalaiset painostivat Mannerheimia hyökkäykseen Leningradia vastaan. Asia oli poliittisesti erittäin arkaluontoinen, koska Stalin oli vuonna 1939 perustellut aluevaatimuksiaan juuri Leningradin tturvallisuudella. Lisäksi Leningrad oli asukasluvultaan Suomen kokoinen, ja sen alueella taistelut olisivat erittäin verisiä.

Näin Mannerheim saattoi kieltäytyä hyökkäyksestä, mikä oli epäilemättä myös hänen tunteidensa mukaista. Myöhemmin piirityksestä kärsineet Leningradin asukkaat muistivat lähinnä sen, että suomalaiset joukot olivat osallistuneet saartorenkaaseen pohjoisessa, mutteivät tajuneet sitä, että Mannerheim oli pidättyvyydellään pelastanut Leningradin tuholta.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

turku-pietari VI

Yksi Pietarin näkyvimmistä tunnusmerkeistä on Palatsiaukiolla kohoava Aleksanterin pylväs, jonka punagraniittinen monoliitti louhittiin Suomessa Pyterlahden kivilouhimossa Virolahdella 1830-1832.

Sen on suunnitellut Iisakinkirkon rakennustöitä johtanut arkkitehti
Auguste de Montferrand. Myös Iisakinkirkon pylväät ovat monoliittista punagraniittia Karjalan kannakselta, Virolahdelta.


Aleksanterin pylväs ja Talvipalatsi. Pylvään päässä seisova enkelipatsas. Jalustan pronssireliefi.


Aleksanterin pylväs (ven. Алекса́ндровская коло́нна, Aleksandrovskaja kolonna, myös Алекса́ндровскй столп, Aleksandrovski stolp) on Aleksanteri I:n Napoleonista saaman voiton muistomerkki Pietarin Palatsiaukiolla Venäjällä.

Pylvään muodostaa Pyterlahden kivilouhimossa vuosina 1830–1832 valmistettu punagraniittinen monoliitti, joka kuljetettiin kahden höyrylaivan vetämällä erityisaluksella Pietariin. Perustukseen upotettiin 1250 kuuden metrin pituista paalua. Omalla painollaan seisova pylväs nostettiin jalustalleen 30. elokuuta 1832 insinööri Agustín de Betancourtin suunnitteleman teline- ja köysijärjestelmän avulla. Tunti 45 minuuttia kestäneeseen pystytykseen osallistui kolme tuhatta henkeä. Muistomerkki avattiin 30. elokuuta 1834 järjestetyssä sotilasparaatissa.

Pyöreäksi hiotun monoliitin korkeus on 25,5 metriä, läpimitta 3,66–3,19 metriä ja paino noin 600 tonnia. Pylvään päässä on käärmettä ristillä murskaava enkelipatsas, jolla on Aleksanteri I:n kasvot (kuvanveistäjä Boris Orlovski). Jalustaa koristavat allegoriset pronssireliefit (Giovanni Scotti, Pjotr Svintsov, Ivan Leppe). Kokonaisuudessaan muistomerkki on 47,5 metrin korkuinen.


"The Alexander Column in scaffolds" (1832-1834), by Grigory Gagarin.


Vuonna 1743 (Turun rauhassa)Virolahti jäi kokonaan Venäjälle ja tuli osaksi ns. Vanhaa Suomea. Suomen suuriruhtinaskuntaan Vanha Suomi palautettiin v. 1812. 1700-luvulla Virolahdella alkoi louhostoiminta Pietarin rakentamisen tarpeisiin. Muun muassa Iisakinkirkon pylväät ovat Virolahden Pyterlahden graniittia. Pyterlahden louhos, josta on louhittu Pietarin Iisakin kirkon pylväät ja maailman suurin monoliitti Aleksanterin pylväs.






The Alexander Column in the Palace Square.



Etelä-rannikolla, muutaman peninkulman päässä länsipuolella Viipurista, pistää pienoinen merenlahti nimeltä Vironlahti, ja tässä on kylä nimeltä Pyterlahti. Kun Venäjän keisari Pietari suuri rakensi uutta pääkaupunkiansa Pietaria, tarvitsi hän paljo kiviä, ja kiviä ei ollut lähisaapuilla. Sinä aikana olivat Venäläiset vasta valloittaneet Viipurin läänin, ja silloin näki keisari soveliaimmaksi antaa murtaa graniitia Suomen rannikolta. Tällä tavalla syntyi graniiti-louhos Pyterlahteen. Enemmän kuin 150 vuotta on jo kuletettu suunnattoman paljo kiviä tästä Pietariin, ja kuitenkin on lohottu ainoastaan vähäinen osa ympärillä olevista vuorista. Näin kivirikas on kuitenkin köyhä Suomi.

Pyterlahden graniiti on hyvin järeätä; se on enimmästi tummaa, lihanpunertavata maasälppää, jossa on vähempi osa harmaata ukonkiveä ja joku vähä ruskeata kiiltokiveä. Ne valtavat kivimöhkäreet, jotka tässä louhitaan eli kiilataan, lastataan kohta senjälkeen laivoihin ja viedään Pietariin, jossa niitä pannaan kirkkoihin, kanaviin, siltoihin ja vielä muuhunkin. Pietarin suurinta kirkkoa, Iisakin kirkkoa, kannattaa kolmella sivulla kaksinkertainen rivi 55 jalkaa pitkiä Pyterlahdesta tuotuja graniitipilareita.

Mutta suurin, komein ja kuuluisin kaikista täällä irti kiilatuista kivilohkareista on kivipatsas, joka vuonna 1832 nostettiin talvipalatsin edustalle Pietarissa keisari Aleksanteri I:sen muistoksi. Tämä patsas on 52 kyynärää korkea ja 3 ½ kyynärää paksu; sen jalka on 11 kyynärää nelikulmaan. 18 kuukautta teki 275 miestä työtä patsaan hakkuussa, ja kallis silta täytyi rakentaa juuri sitä varten, että se saatiin tuoduksi laivaan. Pystyyn saatuna oli se maksanut enemmän kuin 600,000 markkaa meidän rahassa.


Virolahden kotiseutumuseon vierestä löytyy Pyterlahden Heponiemen louhos, josta on louhittu mm. Iisakin kirkon pylväät. Jopa tsaari Nikolain I kävi aikoinaan tutustumassa louhoksen toimintaan.



«Ночь музеев» у колонн Исаакиевского собора«Ночь музеев» у колонн Исаакиевского собора
Iisakinkirkon pylväät ovat monoliittista punagraniittia Virolahdelta.
Iisakinkirkon pohjapiirros. 1. Läntinen portti 2. Pohjoinen portti 3. Itäinen portti 4. Eteläinen portti 5. Pääalttari 6. Pyhän Katariinan sivualttari 7. Pyhän Aleksanteri Nevskin sivualttari 8. Ikonostaasi 9. Kuninkaanovet 10. Kupolin tukipylonit.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

turku-pietari V

Lemminkäinen rakentaa 2000 asuntoa Pietariin

Lemminkäinen rakentaa noin 2 000 asunnon kohteen Pietarin keskustaan. Hankkeen kokonaisarvo on noin 400 miljoonaa euroa. Asunnot rakennetaan Vasilin saarelle ja ne alkavat viimeistään vuonna 2014.

Yhteistyön kohteena olevalla 5,6 hehtaarin maa-alueella on tällä hetkellä teollisuusrakennuksia, joiden purkutyöt alkavat suunnitelmien mukaan kesällä 2011. Hanke toteutetaan vaiheittain, ja sen toteuttaminen kestää yhteensä noin kuusi vuotta. Kohteella on jo kaupunginosakaavan 1. vaiheen hyväksyntä ja kunnallistekniikkaa.

Osapuolet ovat sopineet, etteivät he julkaise yhteistyön tarkempia ehtoja.


Pietari tuuppi Stockmannin tavaratalojen myyntiä

10.2.2011 8:25 | Kommentit

Marraskuussa Pietarissa avattu suuri Stockmann-tavaratalo Nevsky Centre lykkäsi konsernin tavaratalomyynnin reippaaseen vauhtiin.

Monen tuskan takan ollut 20 000 neliön tavaratalo lisäsi Stockmannin Venäjän-myyntiä 70 prosentilla. Koko tavarataloryhmän – johon vuosi sitten ympättiin sisään koko Hobby Hall – liikevaihto kasvoi marraskuussa yli 12 prosenttia lähes sataan miljoonaan euroon. Kotimaan kasvu oli kolme prosenttia.

Viime vuonna koko konsernia kannatelleen Lindexin euromääräinen liikevaihto kasvoi 8,3 prosenttia. Nyt myynti pieneni puolisen prosenttia Suomessa, mutta kasvoi lähes kymmenyksen ulkomailla. Parannus oli kovaa etenkin uusilla markkina-alueilla, Venäjällä ja Tsekissä.

Niin ikään Seppälän myynti pieneni kotimaassa runsaat kaksi prosenttia, mutta kasvoi ulkomailla yli kuusi.

Koko viime vuonna konsernin liikevaihto kasvoi 7,3 prosenttia runsaaseen 1,8 miljardiin euroon. Liikevoiotto parani nelisen prosenttia vajaaseen 90 miljoonaan euroon.

Tulosta konserni tahkosi osaketta kohti 52 eurosenttiä eli kolme senttiä edellisvuotta vähemmän. Yhtiö aikoo silti hyvitellä omistajia viimevuotista runsaammilla osingoilla, 82 senttiä osakkeelta.

Toimitusjohtaja Hannu Penttilä sanoi olevansa "varovaisen luottavainen" tämän vuoden talouskehitykseen. Kun nyt myös Helsingin päätavaratalon saneeraus on valmis, yhtiö odottaa liikevaihdon ja -voiton kasvavan.


Lue lisää Stockmannin viime vuodesta huomisesta Helsingin Sanomista.






Suomalainen Pietari

Kunniakas kauppakeskus Gostin Dvor oli mielenkiintoisen näyttelyn paikkana. Jarmo Nironen, Suomen Pietarin instituutin johtaja, oli tehnyt valtavan työn, kun oli koonnut ainutlaatuisen historialisen aineiston. Hänen kirjansa suomalaisesta Pietarista «Финский Петербург в иллюстрациях» ( 2003) muodosti perustan näyttelylle. Näyttely on sekä suomen että venäjän kielinen.

Se käsittelee Pietarin varhaisesta historiasta aina vallankumouksen jälkeiseen aikaan saakka. Näyttelyssä on 20 näyttelyseinää, 200 valokuvaa ja dokumenttia suomalaisten elämästä Pietarissa.

Näyttely siirtyy Vaalimaalle (kahvila Rajahovi, 3-21.10) ja Pasilan Messukeskukseen Helsingissä, Virolahdelle ja Lappeenrantaan. Pietari on ollut tärkeiä kaupunki suomalaisille läpi vuosisatojen. Sen merkitys on jälleen korostumassa meidän aikanamme.

1600-luvulla Pietarin alueen keskus oli viipurilaisen Antonius Bjöijerin perustama Nyehin kaupunki. Nevan alueella oli kymmeniä suomalaiskyliä. Keisari Pietari I:n joukot valloittivat Nyenskantsin linnoituksen. Pietari perusti apostoli Pietarin kaupungin toukokuussa 1703. Pietari perustettiin alueelle, jossa asui suomalaisia heimoja. 1600-luvulla kaupunkia suojanneen linnoituksen paikalla on nykyään Nyenskantzin muistomerkki.

Pietarin suomalainen seurakunta perustettiin 1703. Pyhän Marian suomalainen kirkko oli suomenkielisen sivistyksen keskus ja Pyhän Katariinan ruotsalainen kirkko ruotsinkielisen sivistyksen keskus. 1830-luvulla alkoivat höyrylaivat liikkennoidä Pietarista Helsinkiin ja myöhemmin Saimaan kanavalle. Itä-Suomesta tuotiin mm. Voita, kiveä ja halkoja Pietariin. Riihimäki-Pietari -yhdysrata 1870 ja Saimaan kanava 1856 liittivät Suomen yhä kiinteämmin Pietariin. Rataa pitkin kuljetettiin tavaraa Pietariin. Pietarilaiset matkustivat Karjalan kannakselle huviloilleen.

Suomalaisia kultaseppiä oli Pietarissa enemmän kuin Suomessa. Carl Faberger opetti kultasepäksi suomalaisen Hiskias Pendin (Pöntinen). Fabergen kultasepistä yli puolet olivat suomalaisia ja monen keisarillisen pääsiäismunan suunnitteli suomalainen kultaseppä. Merkittävin suomalainen käsityöläisryhmä olivat kultasepät.

Gustav Fabergen liikkeen työnjohtaja oli kultaseppä Hiskias Pöntinen. Aleksander Edvard Tillander valmisti koruja ruhtinattarille. Suomalaisille yrittäjille Pietari oli tullirajan ja suojatullien takana ”ulkomailla”. Siksi osa suomalaisista siirtyi yrittäjiksi Pietariin, osa toimi Suomesta käsin Pietarissa tavaroita myyden ja messuille osallistuen.

Suomalaiset yritykset osallistuivat menestyksellisesti messuille. Karl Otto Fazer harjoitteli kondiittoriksi 1880-luvulla Pietarissa. Suomalainen vuolukivi oli suosiossa raaka-aineena jo ennen vallankumousta.

1880-luvulla kaupunki oli toiseksi suurin suomalaiskaupnki. Siellä asui yli 24 000 suomalaista - ainoastaan Helsingissä oli heitä enemmän. Suomalaiset toimivat erilaisissa ammattiryhmissä. Suomalaiset työläiset ja palveluväki loivat pohjan suomalaisten maineelle rehellisenä ja ahkerana kansana. Esimerkiksi Pietarin nuohoojista oli kolmannes suomalaisia. Pietarin suurin ulkomaalainen ilotyttöryhmä oli 1897 suomalaiset - 126 henkilöä.

Ensimmäinen suomenkielinen äänilevy tehtiin Pietarissa 1901, tekijänä Pietarin suomalaisen lauluseuran johtaja Mooses Putro. Pietarissa syntyneet suomalaiset Ernst Pingoud ja Georg de Godzinsky antoivat merkittävän panoksen suomalaiseen kulttuurielämään itsenäisessä Suomessa. Vuosisadan vaihteessa Pietarissa asunut Maiju Lassila on sanaut kotikadulleen mustolaatan (Njustadskajalla).

Suomesta kävi teatteriseurueita, laulajia ja soittajia esiintymässä Pietarissa. Näyttelijä Iida Aalberg asui kaupungissaja kävi sieltä käsin esiintymismatkoillaan. Hän kuoli Pietarissa 1915. Näyttelijä Ansa Ikonen oli yksi Pietarissa syntyneistä suomalaisista.

Suomalaisia sotilaita oli keisarin palveluksessa. Kaikkiaan lähes 4000 suomalaisesta sotilaasta runsaat 300 eteni amiraaliksi, kenraaliksi tai tärkeään siviilitehtävään. Keisari Nikolai II:n kruunajaisiin Moskovaan 1896 valittiin airueeksi Chevalier-rykmentistä Carl Gustaf Emil Mannerheim. Pietarin suomalaisten merkitys ulottui kauas itsenäisen Suomen historiaan.

Vuonna 1944 Suomen presidentti oli keisarin kenraaliluutnantti C.G.E. Mannerheim. Sotaministerinä oli Ismailovon rykmentin upseeri ja liikemies keisarillisesta Pietarista Rudolf Walden.



Lauantaiaamuna heti länsimaiseen pitopöytään tottuneelle suhteellisen vaatimattoman aamiaisen jälkeen lähdettiin sitten Marskin jalanjäljille. Ilma oli keväisen kirkas ja Pietarin katukuva harmaudestaan huolimatta siisti. Päivän päätarkoituksena oli tutustua Mannerheimin Pietarin kotiosoitteisiin (6 kpl), mutta muutakin mielenkiintoista voi mahtua yhteen päivään kuten tulimme kokemaan. Siitä piti huolen matkanjohtaja, joka oli valmistautunut verrattomasti tehtäväänsä.

C.G.E. Mannerheim, joka asui pitkään 1,25 miljoonan asukkaan (n. 15 000 suomalaista) vuosisadanvaihteen Pietarissa vaihtoi tiheään osoitettaan. Ilmatorjunnan vuosipäivänä 1891 hän muutti ensimmäiseen omassa hallussa olleeseen vuokra-asuntoonsa. Tässä nk. sotaväen asunnossa, joka käsitti 3 huonetta sekä palvelijan huoneen ja johon kuului myös 8 hevosen talli, Mannerheim asui vajaan vuoden. Asunto sijaitsi osoitteessa Zaharjevskaja 31, lähellä nuoren Carl Gustavin opinahjoa, Nikolain ratsuväkiopistoa. Marsalkan muiden asuntojen tapaan talo on edelleen tallella. Chevalir-kaartin kornetin kanssa Zaharjeskaja 31:een muutti myös vanhaa venäläistä aatelissukua edustanut Anastasia Arapova, jonka kanssa Mannerheim avioitui toukokuussa 1892. Noin vuoden välein vaihtuivat puitteet nuorenparin huonekalujen ympärillä. 22.9.1897 mennessä Mannerheim oli asunut jo viidessä asunnossa. Osoitteet Moika 29 (esikoistytär Anastasien ensikoti), Gagariinin rantakatu 28 (Kutuzovinkatu 28), Ligovskaja 49 (tytär Sophie syntyi siellä 7.7.1895) sekä Millionnaja 8 tulivat myös meille tutuiksi. Pisimpään, päivälleen lähes 7 vuotta, Mannerheim asui Talliaukio 1-2:ssa, josta hän loppuvuodesta 1904 lähti vapaaehtoisena Venäjän-Japanin sotaan. Tämän jälkeen tuleva Suomen marsalkka ei enää asunut Petrogradissa (kaupungin nimi vv 1914-24) pitempää aikaa yhtäjaksoisesti.

Lauantaipäivän aikana näimme ja koimme toki muutakin. Mielenkiintoisimpia kohteita olivat Chevalier-kaartin kasarmit, Amiraliteetti, Iisakin kirkko, Talvipalatsi ja Eremitaasi. Rudolf Waldenin Pietarin asumus (Juuso Waldenin syntymäkoti), siperialaisen munkki Grigori Rasputinin sekä kansallisrunoilija Aleksandr Pushkinin asunnot samoin kuin Seppien kadulla sijainnut Fedor Dostojevskin kirjailijakoti kuuluivat myös kiertomatkamme ohjelmaan. Kaikkiin lueteltuihin kohteisiin liittyi matkanjohtajamme referaatti paikkaan tai aiheeseen liittyen.






turku-pietari IV

Suomen Pietari

Pietarin keskustasta löydetyt muinaisjäänteet ovat keskeyttäneet kaupungin ensimmäisen pilvenpiirtäjähankkeen. Kiistelty tornitalo olisi 400 metrin korkuinen, vaikka Pietarin rakennussääntö sallii vain alle 48 metriä korkeat rakennukset.

YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco vastustaa hanketta, sillä Pietarin historiallinen keskusta kuuluu järjestön maailmanperintökohteisiin. Pilvenpiirtäjä rakennettaisiin kaupungintaloa vastapäätä.

Myös Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on viime aikoina antanut tukensa hankkeen kriitikoille.

Kaasuyhtiö Gazprom kaavailee pilvenpiirtäjästä keskusta alueelle, jonne rakennettaisiin hotelleja, kirjasto, urheilukeskus ja kauppoja.

Muistoja suomalaisen heimon menneisyydestä

Sanomalehti Viborgskije Vedomostin mukaan tontilta on löytynyt sekä kivikautinen asuinpaikka että 1600-luvulta peräisin olevia bastionien, muurien ja sotilaslaitteiden jäännöksiä. Ne kertovat muun muassa ajasta, jolloin alue oli koko Inkerinmaan keskus.

Kivikautiset löydöt liittyvät kampakeraamiseen kulttuuriin noin 7 000 vuoden takaa. Venäjän lain mukaan arkeologisiin kohteisiin ei saa rakentaa.

Joidenkin teorioiden mukaan suomalais-ugrilaiset kielet tulivat juuri kampakeraamisen kulttuurin mukana Itämeren rannalle. Siten alue on keskeinen myös suomalaisen heimon muistomerkkinä.

Nevanlinna (ruots. Nyenskans, lat. Neovia, ven. Ниеншанц, Канцы) on entinen kauppapaikka ja kaupunki Nevan ja Ohtajoen yhtymäkohdassa Inkerinmaalla Venäjällä nykyisen Pietarin kaupungin sijalla. Nevanlinnassa on ollut kauppapaikka ja vakituista asutusta jo ainakin 1200-luvun alkupuolella.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/77/Nyenschantz_model.jpg

Historia

Nevajoen suistossa oli jo 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (ruots. Landskrona), jonka Novgorod kuitenkin nopeasti hävitti. Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, ja Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans. Suuressa Pohjan sodassa venäläiset valtasivat ja hävittivät kaupungin vuonna 1703. Nevanlinnan länsipuolelle Pietari Suuri ryhtyi rakennuttamaan Pietarin kaupunkia. Suuri osa Nevanlinnan asukkaista oli suomalaisia. Kaupungissa asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia.

Gazprom-torni

Nevanlinnan linnoituksen muinaiselle sijaintipaikalle suunnitellaan nyt rakennetavan Gazpromin tytäryhtion Gazpromneftin pääkonttoria. Suunnitellun Ohta-keskuksen päärakennuksena olisi 396 metriä korkea Gazprom-torni.


Maakruunu

Tänään 27-5 tulee kuluneeksi tasavuosia siitä kun Pietari Suuri perusti Nevajoen soiseen suistoon 1703 suojalinnoituksensa. Jänissaareen noussut Pietari-Paavalin linnoitus tunnetaan nykyisin keisarien hautapaikkana; Venäjän pääkaupungiksi Pyhä Pietarin kaupunki Sankt-Peterburg nousi 1712.

Turun ystävyyskaupungilla on juurensa syvällä suomalaisuudessa, sillä itse asiassa Pietari perusti kaupunkinsa suomalais-ruotsalaisen Nevanlinnan paikalle. Sen asujaimistosta suurin osa oli juuri suomalaisia.

Nevanlinna Nyenskans oli vireä kauppapaikka jo ainakin 1200-luvulta lähtien. Vuonna 1299 Viipurin perustajana pidetty marski Torkkeli, Tyrgils Knuutinpoika rakensi sinne Novgorodin kiusaksi Maakruunun, Landskronan linnoituksen, jonka novgorodilaiset hävittivät 1301. Vuonna 1611 sinne kohosi Kaarle IX rakennuttamana muhkea 5-kulmainen Nyenskansin linnoitus, jonka venäläiset hävittivät Pietarin tieltä 1703.

Kun sitä Turun syntyhetkeä ja kaupungiksi julistamisen aikaa on arvuuteltu, kannattaa huomioida juuri Tyrgils Knuutinpojan hallintakausi, jolloin hän vuodesta 1290 lähtien toimi alaikäisen Birger Maununpojan sijaishallitsijana. Hän myönsi 1292 Turulle kaupunkioikeudet ja seuraavana vuonna Turku sai sen mukaisesti privilegiokirjan, etuoikeuden käydä kauppaa Itämeren muiden kaupunkien kanssa. Mokoma turkulaisia suosinut ritari joutui epäsuosioon ja mestattiin 1306.

Niin, mikäs onkaan se suurin Turun yhteistyö- ja ystävyyskaupungeista. Ei, se ei olekaan 4,6 miljoonan asukkaan Pietari, vaan 10 miljoonan asukkaan Kiinan Tianjin, Olympialaisissakin esiintynyt rannikkokaupunki siinä Beijingin tuntumassa. Sinne.


Sinne sun tänne
Turussa 27-5-2009
Simo Tuomola



1 kommenttia:

punainen turku kirjoitti...

Pietarin jätevedet puhdistuvat nyt suomalaisavulla
kommentoi 1 kommenttia
28.06.2011 19:04

Pietarin vesilaitos Vodokanal on tänään ottanut käyttöön suomalaisten suunnitteleman kemiallisen fosforinpoistojärjestelmän.

Uudistusta on jo kuvailtu tähän asti merkittävimmäksi yksittäiseksi parannushankkeeksi Itämerellä. Sen avulla Pietarin suurimmat jätevedenpuhdistamot voivat vähentää kaupungin jätevesistä yli tuhat fosforitonnia vuodessa. Tämä vastaa Suomen vuosittaisia fosforipäästöjä Suomenlahteen ja Saaristomereen.

Järjestelmän kävi vihkimässä käyttöön presidentti Tarja Halonen.

Pietarin vesilaitos alkoi ensimmäisenä Venäjällä poistaa fosforia jätevedestä kemiallisesti. Kaupunki on saavuttanut Itämeren suojelukomission Helcomin fosforinpoistotavoitteet, jotka ovat EU:n vaatimuksia tiukemmat.

Fosfori on pahin Itämerta rehevöittävä ravinne, joka ruokkii samalla sinilevän kasvua. Toinen haitallinen aine on typpi, jonka poistaminen jätevedestä on myös tehostunut Pietarissa.

Pietarin jätevedestä noin viisi prosenttia lasketaan yhä Itämereen puhdistamatta, mikä on miljoonakaupungin kohdalla edelleen suuri määrä. Kaikki jätevesi on tarkoitus saada käsiteltyä vuonna 2015.

(MTV3 - STT)

turku-pietari III

Dynamiitin keksijän Alfred Bernhard Nobelin ja etenkin hänen isänsä Immanuel Nobel nuoremman vaiheet nivoutuvat tiukasti Venäjän keisarikunnan ja Pietarin historiaan.

Immanuel Nobel

(1801-1872)

 Immanuel Nobel
Immanuel Nobel


Father of Alfred Nobel. Self-taught inventor and building contractor in Stockholm. Immanuel Nobel grew up in a poor family who could not afford any formal education. His father taught him how to read and write. At the age of 14 he became a sailor. Exactly what Immanuel did after his return to Sweden at the age of 18 is not clear but somehow he got into the building industry.

After going bankrupt in 1833 he found it difficult to start a new business in Sweden. A few years later he left Sweden, going first to Finland, and then to St. Petersburg, Russia. There, he started a small mechanical workshop which soon expanded because of orders for military equipment from the Russian army.

He developed naval mines which played a role in the defense of Sveaborg (near Helsinki) and Kronstadt (near St. Petersburg) during the Crimean war of 1853-1856. Immanuel Nobel also invented machine tools for the mechanical industry and a system for central heating of buildings with radiators and hot water. At the end of the Crimean war his financial situation again became critical. The creditors appointed his son Ludvig as a director of the family enterprise and Immanuel Nobel, his wife, and two of the sons returned to Stockholm to start a new life.

Working with his sons, Alfred and Emil, he started experimenting with nitroglycerine. An explosion on September 3, 1864, killed Emil and several other persons. Immanuel Nobel took this very seriously. Shortly after the explosion he had a stroke from which he never fully recovered. In spite of this family tragedy Alfred continued the work. During his active career Immanuel Nobel was a talented inventor but on several occasions he got involved in unrealistic projects without having the proper financial backing.


Vaikka Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Immanuel Nobelin keksinnöistä mm. valmistaa sotilaille vedenkestäviä selkäreppuja ja hyödyntää kumitettua ja joustavaa kangasta polkumiinoissa, tämän onnistui löytää sopiva yhteistyökumppani. Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siirtyi 1837 Turkuun kehittelemään keksintöään tarjotakseen sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.


Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse keisari Nikolai I miinojensa hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa, ja 1842 hän päätti kutsua perheensä Pietariin. Tähän aikaan Pietari oli yksi maailman metropoleista niin tieteen kuin myös kulttuurin näkökannalta.

Perheen saapuessa Pietariin Immanuel oli saanut tsaari Nikolailta peräti 25 000 hopearuplaa, pääosin onnistuneen räjäytysesityksen johdosta. Immanuel Nobelin liiketoimet kukoistivat, ja hän omisti arvokkaan asunnon Pietarissa.


Alfred Nobel ei viipynyt Pietarissa kauan, vaan päätti lähteä pitkälle opintomatkalle ulkomaille. Matkan tuloksena Alfred Nobel muun muassa toimitti Pietariin Ericssonilta saamansa lämminilmakoneen piirustuksia. Alfred Nobel palasi Pietariin 21. lokakuuta 1854, jolloin hän täytti 21 vuotta.

Nobelien perhe ansaitsi hyvin, sillä Krimin sotaan valmistautuva Venäjän keisari tilasi paljon uusia sotatarvikkeita. Nobelien perheyritys työllisti yli tuhat miestä ja tuotti hyvin. Alfred Nobelin isä Immanuel pääsi tsaarin suosioon, ja pian häntä pidettiin yhtenä Venäjän parhaimmista insinööreistä. Hänelle myönnettiin merkittävä keisarillinen kultamitali.

Keisari Nikolai I kuoli Krimin sodan aikana 1855, ja hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II. Venäjä ei menestynyt sodassa, ja sen sotatarvikkeiden toimitukset hoidettiin huonosti Kesällä 1859 Immanuel Nobel päätti lähteä Pietarista ja palata Tukholmaan. Hän jätti konepajayrityksensä asioiden selvittämisen pojalleen Ludvigille, jota Alfred ja Robert avustivat. Immanuelin lähtiessä Turun kautta Tukholmaan hänen poikansa jäivät Pietariin selvittämään yrityksen asiat loppuun.


Turkuun Nobel liittyy myös valokuvan historian kautta:

Turkuun dagerrotypia saapui vuonna 1842, kun Turun piirilääkäri Henrik Cajander otti täällä Suomen ensimmäisen valokuvan 3.11., kohteena Uudenmaankatu 8:ssa sijainnut Nobelin talo, taustallaan Turun tuomiokirkko. Paikalta löytyy nykyisin asiaan liittyvä muistolaatta.




Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi. Kuvassa niin sanottu Nobelin talo, jonka takaa näkyy Turun tuomiokirkon torni. Kuvan otti Henrik Cajander 3.11.1842.


Cajanderin tallennuksista säilyneet ovat myös omakuva ja Vartiovuoren tähtitorni 1844. Mutta hävitetty on sen sijaan häpeällisesti katukuvasta tuo Suomen ensimmäisen valokuvan kohde, kaksikerroksinen upea empirerakennus, Nobelin talo. Ruudinkeksijä Alfredin isä Immanuel Nobel oli insinööri, arkkitehti ja keksijä. Hän asui Turussa vuosina 1837-38 ja rakennutti tänne nimeänsä kantavan talon, joka hajotettiin turhana uudistusten tieltä 1961.