keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kalmin matkassa

Pietari Kalm

Tänään 16-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Pietari Kalmin kuolemasta 1779:

1779Pehr Kalm, suomalainen luonnontutkija ja tutkimusmatkailija (s. 1716).

Pehr (Pietari) Kalm (1716 Ångermanland16. marraskuuta 1779 Turku) oli suomalainen tieteilijä, tutkimusmatkailija ja pappi, joka saavutti mainetta myös ulkomailla. Kalmin hautapaikkaa ei tiedetä, mutta hänen muistolaattansa on kiinnitetty Turun Maarian kirkon seinään.

Kalm vihittiin papiksi 1757. Hänen näkemyksensä mukaan papiston tehtävänä oli hyödyttää valtakuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kalm toimi sekä Piikkiön seurakunnan että Turun Maarian seurakunnan kirkkoherrana.

Triviaalikoulun Kalm oli käynyt Vaasassa, yliopisto-opinnot hän aloitti Turun akatemiassa 1735. 1740-luvulla Kalm opiskeli Uppsalan yliopistossa luonnontieteitä Carl von Linnén oppilaana. Linné piti Kalmia parhaana oppilaanaan. Kalm jätti kuitenkin opintonsa kesken ja ryhtyi löytöretkeilijäksi.




Pietari Kalmin (1716–1779) 200-vuotismuiston kunniaksi julkaistu postimerkki.

Hänen Amerikan matkasta julkaisemansa retkikertomus En resa till Norra Amerika on ilmestynyt monella kielellä, ruotsiksi se painettiin 1753. Matkan aikana hän lähetti Linnélle sieniä ja siemeniä. Palatessaan Tukholmaan 1751 hän toi Pohjois-Amerikasta mukanaan kasvinäytteitä ja lisää siemeniä.

Kalmin keräämiä kasveja kokeiltiinTurussa Hirvensalon Sipsalossa ja Kalmin perustamassa Turun kasvitieteellisessä puutarhassa, nykyisellä Sibeliusmuseon tontilla. Kaikki kokeet eivät kuitenkaan vastanneet odotuksia, sillä ilmastoerot olivat liian suuret. Tuoduista kasveista viljellään Suomessa edelleen yleisesti vain kolmea lajia: aitaorapihlajaa, villiviiniä ja tuoksuvatukkaa.

Osa Kalmin näytteistä tuhoutui Turun palossa, osa on Lontoossa ja loput – yli 400 kasvinäytettä – ovat Kalmin kuningatar Loviisa Ulriikalle lahjoittamassa kokoelmassa, jota säilytetään Uppsalassa.


Kuvan arvellaan esittävän Pehr Kalmia, mutta jotkut historiantutkijat ovat epäilleet, että kuva voisi esittää Kalmin kollegaa Pehr Gaddia.




IX: Pietari Kalmin matkassa

- Turun Akatemian ensimmäinen talousopin professori, Maarian seurakunnan kirkkoherra, suomalainen tiedemies ja tutkimusmatkailija, Uppsalassa Carl von Linnén oppilaana opiskellut kasvitieteilijä Pietari Pehr Kalm (1716-1779) suuntasi luonnontieteellisen tutkimusmatkansa Amerikkaan vuosina 1747-1751. Ennen Turkuun paluutaan hän vietti kolme vuotta Pennsylvaniassa, New Yorkissa ja Kanadassa.

- Gloria Dein kirkossa vieraillessaan 1750 hän selaili kirkonkirjoja ja kiinnitti huomionsa kolmeen kuolinviestiin: * 31. toukokuuta 1706 kuollut 100 vuoden iässä vanhempi Mårten Mårtensson, syntynyt Suomessa. * 8. helmikuuta 1713 kuollut 97 vuoden iässä hänen leskensä Helen, syntynyt Ruotsissa. * 3. joulukuuta 1718 kuollut 75 vuoden iässä nuorempi Mårten Mårtensson, syntynyt Ruotsissa, tullut maahan 8-vuotiaana.

- Vanhempi Mårten Mårtensson saapui Uuteen Ruotsiin Eagle-aluksella 1654 ja asettui Fort Trinityyn. Vuotta myöhemmin hän vannoi valansa hollantilaisille näiden vallattua linnakkeen ruotsalaisilta ja muutti pian suomalaisten siirtolaisten pariin Ammanslandiin.

- Ruotsi-Suomen hallitus perusti Pohjois-Amerikkaan nykyisen Philadelphian kupeeseen Delaware-joen suistoon Uuden Ruotsin siirtokunnan 1638 amiraali Klaus Laurinpoika Flemingin ehdotuksesta. Kalmar Nyckel -alus vei siirtokuntaan sen ensimmäiset asukkaat. Finlandiin eli Finn's Pointiin Fort Christinan linnakkeen suojapiiriin muutti 17 vuoden aikana noin 500-600 suomalaista.

Uusi Ruotsi (ruots. Nya Sverige) oli vuonna 1638 perustettu Ruotsin siirtomaa Pohjois-Amerikan itärannikolla Delawarejoen ja Delawarenlahden molemmin puolin. Siihen kuuluneet alueet ovat nyt Pennsylvanian, Delawaren ja New Jerseyn osavaltioiden alueella.



Uuden Ruotsin kartta vuodelta 1650.







Pennsylvanian ensimmäisen asutuksen kartta.


- Hollantilaiset valloittivat Uuden Ruotsin vuonna 1655. Ruotsi-Suomella oli siirtomaa-alue myös Afrikassa kun Afrikkakomppania osti Cabo Corso -nimisen siirtomaalinnakkeen Ghanan alueelta 1650.


Kultarannikon historiallinen kartta.

- Vuonna 1645 Ruotsissa syntynyt nuorempi Mårten Mårtenson sai vaimonsa Margaret Bärtilsdotterin, jonka äiti oli suomalainen, kanssa 9 lasta, joista senior John Morton syntyi 1. kesäkuuta 1683 ja kuoli 1725. Hänen ja vaimonsa Mary Archerin lapsi, nuorempi John Morton (1724-1777), syntyi Ammanslandissa ja meni aikanaan naimisiin Ruotsin siirtolaistaustaisen Ann Justisin kanssa.

- Hän oli se mies, jonka nimi löytyy Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 56 allekirjoittajan joukosta. Hänen antamansa äänen kerrotaan olleen jopa sen ratkaisevan äänestettäessä itsenäisyysjulistuksesta. Hän oli merkittävä pennsylvanialainen poliitikko ja sheriffi. Samaa osavaltiota edusti myös Benjamin Franklin.

Mortonin antaman äänen kerrotaan olleen ratkaiseva äänestettäessä USA:n itsenäisyysjulistuksesta, sillä juuri pidetyssä äänestyksessä Kongressin jäsenten äänet olivat jakautuneet tasan, kun Morton saapui myöhästyneenä kokoukseen. Mortonin kuitenkin sallittiin vielä äänestää. Hän äänesti itsenäisyyden puolesta, joten ratkaisevan äänen antaja tiedettiin varmasti.

- Kolmetoista siirtomaata esitti itsenäisyysjulistuksensa 4. heinäkuuta 1776. Se allekirjoitettiin kongressissa 2. elokuuta ja Yhdysvallat tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi 3. syyskuuta 1783.

Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajat

Itsenäisyysjulistuksen kaikki allekirjoittaneet olivat miehiä ja heitä oli 56. Itsenäisyysjulistuksen allekirjoittivat:



- Kaikessa tässä mukana oli siis myös John Morton, jonka isoisän isä Martti Marttinen Rautalammin suurpitäjän alueelta muutti aikoinaan Ruotsin suomalaismetsiin, joista heidän jälkeläisensä lähtivät sittemmin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaa.

Rautalammin suurpitäjän historiassa todetaan:

»Rautalammin hallintopitäjä oli tärkein lähtöalue 1500–1600-lukujen muuttoliikkeelle Ruotsiin. Silloiset rautalampilaiset olivat päteviä korvenraivaajia ja kaskenpolttajia, joita houkuteltiin asuttamaan Keski-Ruotsin erämaita. Nämä metsäsuomalaiset asuttivat Värmlannin ja Keski-Ruotsin korvet.

Metsäsuomalaisten jälkeläisiä muutti myös Ruotsin Amerikkaan perustamaan Delawaren siirtokuntaan. Valtaosa Delawaren siirtokunnan jäsenistä oli suomalaista syntyperää. Eräs heistä oli John Morton, joka antoi Pennsylvanian siirtokunnan puolesta ratkaisevan äänensä Amerikan itsenäisyydelle v. 1776. John Mortonin isoisän isä oli Martti Marttinen, joka oli aikanaan muuttanut Rautalammin suurpitäjän alueelta Ruotsin suomalaismetsiin.


Siirtomaaisäntänä
Turussa 16-11-2011
Simo Tuomola

Ei kommentteja: