torstai 27. joulukuuta 2012

Pro curator


Tänään 27-12 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen ensimmäisen prokuraattorin Matthias Caloniuksen syntymästä 1737.

1817Matthias Calonius, suomalainen lainopin professori ja prokuraattori (s. 1737).

Matthias Calonius (27. joulukuuta 1737 Saarijärvi1817) oli suomalainen oikeustieteilijä ja valtiomies. Hänet nimitettiin Turun akatemian lainopin professoriksi vuonna 1778, jossa virassa hän toimi kuolemaansa saakka. Calonius on kirjoittanut lukuisia akateemisia teoksia niin juridiikan kuin historiankin alalta. Ruotsin korkein oikeus valitsi hänet jäsenekseen vuosiksi 1793–1800.

Ruotsin menetettyä Suomen Venäjälle Calonius oli tärkeässä asemassa Suomen suuriruhtinaskunnan hallitusmuotoa ja lainsäädäntöä valmisteltaessa. Hän toimi ensimmäisenä Suomen prokuraattorina eli oikeuslaitoksen ylimpänä valvojana vuosina 1809–1816. Vuonna 1816 hänet nimitettiin valtioneuvokseksi. Calonius jätti jälkeensä mittavan, noin 3 600 niteen kirjaston.

Prokuraattori voi tarkoittaa lukuisia eri virkamiehiä eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Termi on lähtöisin Rooman valtakunnasta, jossa senaatti saattoi nimittää virkamiehen toimimaan kuraattorin valtuuksin mutta ilman virallista virkaa (pro curator).

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana prokuraattori oli virkamies, joka valvoi lakien noudattamista ja oli ylin virallinen syyttäjä, kuten oikeuskansleri nykyään. Hän oli virkahierarkiassa erittäin korkealla, usein kenraalikuvernöörin apulainen.



Matthias Caloniusta esittävä postimerkki vuodelta 1935

Calonius on haudattu Turkuun, Pyhän Katariinan kirkon hautausmaalle.

Pyhän Katariinan kirkko on keskiaikainen kivikirkko, joka sijaitsee Turussa Nummen kaupunginosassa, lähes keskellä ylioppilaskylää. Kirkon vihkivät käyttöön Turun piispa Hemming ja Växjön piispa Tuomas 22. tammikuuta 1351. Kirkko on nimetty Katariina Aleksandrialaisen mukaa.



Ja tältä näytti hallituskonselji, jonka prokuraattoriksi Calonius valittiin:

Historiallisia kuvia

Tänään 2-10-2009 sai Turun linnassa kantaesityksensä säveltäjä Kalevi Ahon neliosainen kävelykonsertti 'Historiallisia kuvia' valtioneuvoston perustamisen 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hallituskonseljin avajaisjuhlallisuudet pidettiin Turussa 2.10.1809. Aamupäivän avajaisjumalanpalvelusta varten konseljin jäsenet ja virkamiehet kokoontuivat klo 10.45 kenraalikuvernööri M. Barclay de Tollyn asunnolle. Kulkueena sotilaskujaa myöten marssittiin Tuomiokirkkoon.


Barclay de Tolly portrait copy in XIX.jpg
Ruhtinas Michael Andreas Barclay de Tolly (ven. Михаил Богданович Барклай-де-Толли).

Suomen suuriruhtinaskunnan kenraalikuvernööreinä toimivat, aikajärjestyksessä:

Rykmentin ja seminaarin pastori Alexander Lauraeus saarnasi Psalmista 45:5. Tekstissä kehotettiin kiiruhtamaan totuuden puolesta ja pitämään viheliäiset oikealla tiellä; muistutettiin oikeamielisen tuomarin velvollisuudesta edistää ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta veljien keskuudessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen kokoonnuttiin avajaisistuntoon nahkurimestari Christoffer Richterin talon III kerrokseen, joka oli sisustettu valtaistuinsaliksi. Kenraalikuvernööri piti puheen keisarin valtaistuimen edessä, joka oli tuotu Porvoosta. Tämän jälkeen luettiin konseljin ohjesääntö ja jäsenten asettamiskirjeet.
Keisarin valtaistuin

Valtaistuin symboloi Suomessa Venäjän keisarin valtaa. Valtaistuin ja katos tuotiin Venäjältä. Valtaistuin oli yksi Aleksanteri I:n isän Paavali I:n vuonna 1797 teettämästä kuudesta kopiosta. Valtaistuimet oli tarkoitus sijoittaa eri puolille Venäjän valtakuntaa.

Porvoossa tuomiokirkkoon rakennettiin saarnastuolia vastapäätä vihreällä veralla ja sametilla verhoiltu valtaistuinkoroke. Tuomiokirkossa valtaistuin sijoitettiin baldakiinin alle, jonka seinävaatteessa oli Venäjän kaksoiskotka. Lukion salissa seinävaate vaihdettiin Suomen vaakunalla koristettuun kankaaseen. Venäläiset käsityöläiset pystyttivät ja viimeistelivät istuimen ja katoksen.

Lukion ns. valtiosaliin ja raatihuoneen isoon saliin tehtiin istuinkorokkeet. Keisarin valtaistuin siirrettiin rakennuksesta toiseen tarpeen mukaan.


Tiedosto:Kansallismuseo valtaistuin.jpg


Valtaistuin siirrettiin Porvoosta Turkuun hallituskonseljin istuntosaliin ja sieltä Helsinkiin senaatintalon valtaistuinsaliin. Suomen itsenäistymisen jälkeen se on ollut nähtävillä Kansallismuseossa. Kansallismuseossa oleva valtaistuin ei kuitenkaan vastaa ulkonäöltään Emmanuel Thelningin Porvoon valtiopäiviä kuvaavan maalauksen valtaistuinta. Onkin mahdollista, että kyseessä on eri istuin eli se, joka oli keisari Aleksanteri II:n käytössä vuoden 1863 valtiopäivillä Helsingissä.


 







 

Vuonna 1809 perustetun hallituskonseljin ensimmäisen kokoontumispaikan eli Richterin talon muistolaatta paljastettiin 2.10.2009. Kuva: Päivi Paasikoski, valtioneuvoston kanslia

Virkavalat otettiin 10 jäseneltä, koska Bladh ei ottanut virkaa vastaan ollenkaan, Rotkirch astui virkaansa 9.10. ja De Geer ja Ervast 14.11.1809. Kenraalikuvernööri antoi käskyn aloittaa työt seuraavana päivänä.
Talousosaston ensimmäiset jäsenet olivat maaherra R. W. de Geer, maaherra K. von Troil, majuri C. E. Mannerheim, lääninkamreeri E. E. Tulindberg, lääninkamreeri H. C. Nordensvan, toimitussihteeri C. F. Rotkirch ja superkargööri P. J. Bladh. Oikeusosaston ensimmäiset jäsenet olivat hovioikeuden presidentti Adolf Tandefelt, laamanni A. F. von Willebrand, hovioikeudenneuvos Carl Carp, hovioikeudenneuvos H. H. Wallerian, hovioikeudenneuvos C. E. Gyldenstolpe, laamanni F. W. Krogius ja kihlakunnantuomari Henrik Ervast. Prokuraattoriksi nimitettiin Mathias Calonius.


Portrait of the Prince P. I. Bagration - Vasily Tropinin
Prince Pyotr Ivanovich Bagration (Georgian: პეტრე ივანეს ძე ბაგრატიონი P'et're Ivanes dze Bagrat'ioni [baɡratʼiɔni], Russian: Пётр Ива́нович Багратио́н; 1765 – 24 September [O.S. 12 September] 1812) was a general of the Russian army. He was a descendant of the Georgian royal family of the Bagrations.




Venäläiset sotilaat marssivat rauhanomaisesti vuoden 1808 maaliskuussa Turkuun ruhtinas P.I.Bagration johdolla 2000 sotilaan paraatina ja pian kaupungissa jo juhlittiin miehitystä 600 juhlatansseihin kutsutun kaupunkilaisen voimin. Suurruhtinaskunnan virallinen pääkaupunki Turusta tuli lokakuussa 1809 ja sellaisena se toimi vuoteen 1812 saakka.


Olkaamme siis turkulaisia
Suomen Turussa 27-12 2012
Simo Tuomola

maanantai 24. joulukuuta 2012

Riikinkukko oli joulupöydän kunkku Juhanan hovissa

Hovielämän suurin kukoistuskausi Suomessa oli lyhyt, mutta sen vaikutukset näkyvät yhä arjessa. Historiamme hulppeimmalla jouluaterialla tosin pisteltiin poskeen – ihan kirjaimellisesti – nykyihmiselle erikoisia herkkuja.

Katariina saapuu Turun linnaan (piirros)
Katariina saapuu Turun linnaan. Kuva: Kirsi Haapamäen piirros / Turun museokeskus
Suomen historian loistokkainta joulua vietettiin tasan 450 vuotta sitten.
Juhana-herttua ja hänen vastavihitty vaimonsa, Puolan prinsessa Katariina Jagellonica saapuivat Turkuun 24. joulukuuta 1562. Juhlavaa ajoitusta tuskin oli suuremmin suunniteltu.

Katariinan sormuksessa luki Nemo nisi mors, vain kuolema erottaa.
- Salme Kotivuori
– Saattaa olla hiukkasen sattumaa! Juhana ja Katariina vihittiin Vilnassa lokakuun 4. päivä, ja kahdeksan päivän jälkeen alkoi pitkä ja vaikea matka tänne Turun suuntaan. Todennäköisesti oli sattumaa, että he juuri jouluaattona pääsivät perille, arvelee tutkija Nina Lepokorpi Turun museokeskuksesta.

Karavaani keräsi kaupunkilaiset kadunvarteen

Kaupunkilaiset oli määrätty siivoamaan paikkoja uuden hallitsijaparin saapumisen kunniaksi, ja vastaanottajia oli varmasti katujen vierustoilla runsaasti. Näkemisen arvoinen kulkue olikin, sillä aivan kahdestaan lempiväiset eivät saapuneet.
– Se oli melkoinen seurue, Katariinalla jo pelkästään oli noin 60 henkeä hoviväkeä mukana, ja siihen koko Juhanan seurue mukaan, niin aikamoinen retkue sieltä saapui, naurahtaa Lepokorpi.

Renessanssijuhlat Turun linnan näyttelyn pienoismallissa.
Renessanssijuhlat Turun linnan näyttelyn pienoismallissa. Kuva: Martti Puhakka / Turun museokeskus
Turun linnassa Juhana ja Katariina saivat käyttöönsä uuden, komean juhlakerroksen.Juhanan isä Kustaa Vaasa oli korjauttanut aiemmin pääosin puolustuskäytössä ollutta linnaa aikakauden tyylin mukaiseksi renessanssilinnaksi.
– Toki jo ennenkin oli linnassa eletty loiston aikaa, nimittäin herttua  Juhana oli elänyt linnassa jalkavaimonsa Kaarina Hannuntyttären kanssa, ja silloin jo vietettiin komeaa hovielämää, mutta se pääsi sitten Katariinan aikana todelliseen kukoistukseensa, muistuttaa Lepokorpi.
Hovin kukoistus ei kuitenkaan kestänyt vuottakaan. Vastavihittyjen onnea varjosti, paitsi kilpakosija Iivana Julman raivo, myös Juhanan oman veljen, kuningas Eerik XIV:n vihanpito. Ruotsi kun oli varautumassa sotaan Puolaa vastaan, ja Juhana sooloili ulkopolitiikassa Puolan kuninkaan kanssa.

Höyhenpuku on sillä yllä


Kokeilla oli merkillisiä konsteja saada pöytä näyttävän näköiseksi.
- Nina Lepokorpi
Joulun 1562 juhlapöytä notkui monenlaisia herkkuja. Mureketta, sylttyä, pasteijaa, verimakkaroita, kalaa, juustoa…– Kaupunkilaisethan joutuivat veroina ja muuten tuomaan tuotteita ja herkkuja, jotka päätyivät Katariinan juhlapöytään. Lisäksi hänellä oli mukanaan kaikkiaan kymmenen kokkia, eli varmasti myös puolalaisen ruokakulttuurin vaikutus näkyi Katariinan ja seurueen pöydässä, arvelee tutkija Salme Kotivuori.
Ruokalistoja noista joulupidoista ei ole säilynyt, mutta päätelmiä voidaan tehdä mm. linnaan ostetuista tuotteista ja siitä, mitä yrttejä linnan omassa puutarhassa noihin aikoihin kasvatettiin. Puolalaiskokkien vaikutuksen lisäksi kansainvälisiä tuulahduksia lienee tullut brittihovista, missä Juhana herttua oli käynyt Elisabet I:n vieraana muutamaa vuotta aikaisemmin.
Se on ainakin varmaa, että kinkku ei ollut tuolloin joulupöydän kunkku, vaan riikinkukko.
– Riikinkukko oli laitettu esille höyhenineen päivineen! Kokeilla oli merkillisiä konsteja saada pöytä näyttävän näköiseksi. Linnut nyljettiin höyhenineen, ja paistamisen jälkeen höyhenpuku laitettiin takaisin! Tai sitten heillä oli valmiiksi täytettyjä lintuja, ja esimerkiksi joutsenen selkään saatettiin se paisti laittaa. Täytettyjä lintuja käytettiin ikään kuin tarjoiluastioina, kuvailee tutkija Nina Lepokorpi.

Yllätyslinnut ilahduttivat ruokailijoita

Aina kääreestä ei tosin voinut päätellä, mitä ruokaa on ottamassa, sillä lintujen sisään kätkettiin mielellään yllätyksiä. Siivekäs saattoikin kätkeä sisäänsä vaikkapa hedelmiä tai jopa kalaa.

Ihmiset pistelivät poskeensa, kitalakeensa ja kieleensä, mutta on me se homma tässä sitten vähitellen opittu!
- Nina Lepokorpi
Ainoastaan kananmunia sai kuitenkin nauttia vapaasti. Muille ruokalajeille pidoissa oli esimaistajansa aikakaudelle tyypillisten myrkytysyritysten varalta.Joulukoristeita ruokailijoita ilahduttamassa ei juuri ollut. Suuren juhlan rauhaa ei haluttu rikkoa.
– Ruoka sinänsä oli koriste, ja varmasti parhaat tekstiilit olivat esillä. Salissa oli kredenssipöytä, jolle asetettiin myötäjäisinä tuodut hienot astiat esille. Seinillä oli paneelit parin metrin korkeuteen ja taulujen lisäksi gobeliineja ja peilejäkin. Juhlavuutta lisäsi kattokruunuissa palaneet eriväriset vahakynttilät, kuvailee Salme Kotivuori juhlasalin tunnelmaa.

Sisustustrendejä Ruotsiinkin kulttuurin kehdosta


Ikkuna Turun linnassa.
Kuva: YLE / Jouni Koutonen
Turun linnan juhlinnasta osalliseksi päässyt Turun alueen ylhäisö imi innokkaasti kansainvälisiä tuulahduksia.Katariinalla oli matkassaan sadoittain vaatteita, ja hän esitteli paikallisille mm. espanjalaisen muodin.
Ja tietenkin tuliaisina oli se kaiken tutuin.
– Katariinalla oli tullessaan valtavan suuri myötäjäisomaisuus. Erilaisten astiastojen lisäksi ne ensimmäiset kullatut, hopeiset haarukat tulivat todellakin Katariinan arkuissa. Niissä oli kaksi pitkää piikkiä, ja todettiin ajan mittaan aika vaaralliseksi aseeksi. Ihmiset pistelivät poskeensa, kitalakeensa ja kieleensä, mutta on me se homma tässä sitten vähitellen opittu, naurahtaa Nina Lepokorpi.
Harvempi kuitenkin tietää, että moni muukin nyt niin arkinen asia on jäänyt perinnöksi herttuaparin hovista. Eikä vain meille, vaan myös nykyiseen länsinaapuriimme.
– Monesti ihmetelläänkin, kuinka nämä uutuudet saattoivat tulla Suomeen aikaisemmin. Haarukan lisäksi esimerkiksi ikkunaverhot ja itämaiset matot tanssilattialle tulivat ensin Turun linnaan. Täältä ne päätyivät Ruotsiin, mistä ruotsalaistutkijatkin ovat ihmeissään, myhäilee Salme Kotivuori.

Tapetin esi-isä karkotti kylmää

Muitakin sisustustrendejä kuin matot ja verhot on kantautunut meidän päiviimme asti, tosin ei aivan alkuperäisessä asussaan.
– Ensimmäiset tapetit olivat valtavan isoja kudottuja seinävaatteita. Niitä kudottiin Flanderin alueella, ja ne olivat monta metriä pitkiä. Ne kiinnitettiin seinäpanelointien päälle, ja myös paneelien yläpuolelle. Ne antoivat lämpöä siten, etteivät linnan kylmät ja kosteat kiviseinät huokuneet niin paljoa kylmyyttä. Ja tietenkin ne olivat ennen kaikkea kauniita katsella!
Nina Lepokorpi muistuttaa, että kylmimmäksi ajaksi hovi muutti Turun seudun kartanoihin, jotka puurakenteisina oli helpompi pitää lämpiminä.
– Monesti olemme miettineet juuri sitä, että vaikka Turun linna oli komea eikä paljoa jäänyt jälkeen Euroopan renessanssilinnoista, niin mitähän Katariina Jagellonica todella mahtoi tuumata… Olosuhteet täällä pohjoisessa olivat varmasti hyvin erilaiset kuin Wawelin linnassa, Krakovassa, mihin hän oli tottunut!

Vain kuolema erottaa

Juhana herttuan ja Katariina Jagellonican aikaan Turun linnassa työskenteli jopa kuutisen sataa ihmistä. Hallinnollisten velvollisuuksien vastapainoksi hovi huvitteli monin tavoin.

Turun linna.
Kuva: YLE / Kalle Talonen
– Herttuana Juhanalla oli täällä ”pienoisvaltakunnassaan” omat velvollisuutensa, mutta varmasti hovielämä oli komeaa! Juhlia riitti, niitä järjestettiin Kupittaan kentälläkin. Retkiä tehtiin mm. Katariinanlaaksoon, ja linnan ympäristössä ja Ruissalossa järjestettiin komeita turnajaisia, kertoo Nina Lepokorpi.Onni vain oli lyhytaikaista, sitä kesti joulusta seuraavan kesän lopulle, miettii Salme Kotivuori.
Elokuussa 1563 Eerik XIV joukkoineen vangitsi Juhanan, ja tyrmään päätyi Katariinakin, vapaaehtoisesti rakkaansa perässä.
– Hänen sormuksessaankin luki Nemo nisi mors, vain kuolema erottaa. Väki vietiin Ruotsiin ja he olivat kuusi vuotta vankeudessa. Heille syntyi kolme lasta tuona aikana, mutta ei heille sitten ihan huonosti käynyt. Juhanastahan tuli kuningas, Katariinasta kuningatar, Sigismund-pojasta Puolan ja vähäksi aikaa Ruotsinkin kuningas… Että kyllä heillä näitä loiston päiviä riitti vielä myöhemmälläkin iällä!

Carlen Manaus

Kuningas Kustaa Vaasa opetti pojilleen myös suomea ja Kaarle-herttua ( kuninkaana Kaarle IX 1604-1611) antoi sen myös näkyä mm. joulurauhan julistuksessa Turussa:



Hänen Cuningalisen Maijestetins, Sen Suriwaldian ja corckiast syndynen förstin ia herran, Carlen, Ruotzin waldacunnan ia caickein meiden armolisen herran ja Cuningan puolest culutetan tässä itze cullengin sekä omaisille että oudoille, ylimäisille että alimaisille, Rickahille että köyhille yxi iloinen Joulu ia Joulun rauha; Sentähden andawat Borgmestari ia Radi tässä Caupungisa hänen Cuningalisen Maijestetins puolest angarasti manata, että idzecukin wiriästi käywät kirckon culeman Jumalan pyhä Sana, iosa meilen edespannan se hyödytyss ia autuuss, cuin meile ombi meidän lunastaian herran Iesuxen Christuxen iloisesta syndymästä.


Mukana manauksessa
Turussa 24-12-2012
Simo Tuomola

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

oltta

Jouluna juoman pitää,lihaa syömän laskiaissa

Joulun perinteissä olut sen sijaan on vahvasti mukana. Oluen juonti on ehkä kaikkein vanhin sekä muinaissuomalainen että skandinaavinen perusjoulutapa. Sanonta kuului, että joulua juotiin. Ei juhlittu. Sama koskee suomalaista kekrijuhlaa, jonka alku on samassa vuodenkierron perinteessä kuin yleismaailmallisen joulunkin. Kun sato oli korjattu talteen, elikot syötetty lihavimmilleen ja maatalouden syystyöt tehty, pantiin olut kypsymään. Kun se oli valmista, alkoi keskitalven juhlakausi.

Joulun juomista pidettiin myös uhrina. Olut kumottiin hyvän vuoden ja rauhan vuoksi sekä pääjumala Odinin että Frejn nimeen. Norjan kuningas Håkon Hyvä sääti 900-luvulla peräti lain, jonka mukaan jokaisella miehellä piti sakon uhalla olla tynnyrillinen olutta, ja joulua oli vietettävä kunnes tynnyrillinen loppui.
Samalla Håkon määräsi joulua juotavaksi samaan aikaan kuin kristitytkin juhlivat.


Rooman keisari oli vuonna 354 määrännyt Kristuksen syntymäjuhlan päiväksi 25. joulukuuta, roomalaisen Saturnalia-juhlan ajaksi. Snorre Sturlasonin Heimskringla -kronikan mukaan joulua oli ennen Håkonin lakia vietetty Pohjolassa keskitalven yönä, tammikuun puolenvälin jälkeisen täydenkuun aikaan. Toisten tietojen mukaan keskitalven juhla, midvinterblot, oli kuitenkin erillinen uhrijuhla, jolloin jumalille kevään ja vuodentulon rukouksin uhrattiin sekä ihmisiä että eläimiä.

Ja niin joulu joutui
jo taas pohjolaan


Muinaisten skandinaavien joulunvietosta tiedetään melko vähän. Ensimmäiset maininnat löytyvät 900-luvulla kirjatuista lähteistä. Yksi on viikinkikuningas Harald Kaunotukalle omistetussa laulussa, jossa sanotaan että Harald haluaa juoda joulua ulkona merellä ja siellä leikkiä Frejn leikkiä. Frej oli hedelmällisyyden jumala, ja joulun sisältöön kuuluivat hedelmällisyysriitit uuden aurinkovuoden sadon ja karjaonnen varmistamiseksi.


Toisen kerran joulua juhlivat viikingit ilmestyvät itsensä Bysantin keisarin, Konstantinus Porfyrogenetoksen De Ceremoniis Aulae - (hoviseremonioista) tekstiin, jossa keisari jakaa neuvoja seuraajalleen. 900-luvulla Konstantinopolin hovia suojeli kirvein, puukoin ja miekoin aseistautunut hurjamaineinen varankikaarti. Varangit olivat idänretkelle lähteneitä viikinkejä, jotka hakivat Bysantista rikkauksia kotipuolen ihmeteltäviksi.


- Kristuksen syntymäjuhlan aikoihin henkivartiokaartin ”gootit” seisovat juhlasalin ovella kahdessa jonossa. Kun he saavat luvan, he esittävät ”goottilaisen” leikin: juoksevat isolla melulla sisään hakaten keihäitään kilpiinsä ja huutaen ”Jól, jól”, selvitti keisari.


Gootti-sana oli joko väärinkäsitys - gootteja ei henkivartiokaartissa ollut enää ollut pariin vuosisataan - tai sitten keisari vain nimitti uusia viranhaltijoita entisten nimillä. Skandinaavista joulu-sanaa hokevat kaartilaiset olivat aivan ilmeisesti viikinkejä.


Varangit toivat köyhään Pohjolaan muutakin hyvää kuin Bysantin kultaa. Heillä oli mukanaan myös mausteita: neilikkaa, inkivääriä, kanelia, kardemummaa. Näitä harvinaisia herkkuja leivottiin sitten Ruotsissa - ja Suomessakin! - juhlakauden leipään ja maustettiin niillä sekä kuumennettua jouluolutta että myöhemmin viiniä.
Sama tapa levisi vähitellen myös keskiajan luostareista kylmää Pohjolaa lämmittämään.


Sä vihannoitset kesäisin,
tuot lehväs talven tuiskuihin


Joulukuusen sanotaan olevan saksalaista lainaa 1700-luvulta, jolloin Ruotsin valtakunnan säätyläiskodit alkoivat tuoda sisään kuusia ja koristella niitä ensin ruusuin, sitten omenoin. Gotlannista on löytynyt kuvakivi 700-800-luvulta, jossa hiippalakkinen hahmo kantaa olallaan pientä, nättiä kuusta. Samassa kuvakivessä on neljä hiippalakkihahmoa, joista vasemmanpuoleinen näyttää jahtaavan isoa, karjulta näyttävää eläintä. Isäntä lahtaamassa joulupossua?


Toisessa, upplantilaisessa riimukivessä mainitaan Jynsin ja Jespitin pystyttäneen kiven idässä kaatuneen isänsä muistoksi heti koristeltuaan talvipuunsa. Pyhän puun koristelu kuului vanhojen suomalaistenkin perinteisiin. Tapa on ilmeisesti ikivanha ja yleismaailmallinen: puu on kasvun ja hedelmällisyyden symboli, ja sitä juhlistettiin pyhänä pidettyinä juhla-aikoina.


Sika oli tunnetusti viikinkien juhlaruokaa. Hiippalakki taas oli keskiajan kansanmiehen vakiopäähine. Tontut käyttävät itse asiassa muinaiseurooppalaista talonpoikaispukua.


Tonttu-sana on tietysti lainaa ruotsista ja liittyy perustellusti toiseen lainakäsitteeseen, tonttiin. Tontti oli tontun valvontapiiri, se piti silmällä kaikkea mitä talossa ja tontilla tapahtui.


Kansan käsityksissä tontut liittyivät esi-isien henkiin. Jos niitä kohteli kaltoin, ne jättivät talon oman onnensa nojaan. Joulu oli henkien liikkuma-aikaa: silloin tonttuja saattoi jopa nähdä öiseen aikaan. Niille piti viedä ruokaa ulos rapulle, tai mieluimmin jättää jouluruoat yöksi tuvan pöydälle. Kun soihdut sammuivat, tonttujoukko hipsi varpahillaan tupaan.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Austraalinen Turku

Tänään 25-11 tulee kuluneeksi tasavuosia turkulaisen tiedemiehen Gustaf Gabriel Hällströmin syntymästä:

1775Gustaf Gabriel Hällström, suomalainen fyysikko ja luonnontutkija (k. 1844).

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi myös yliopiston rehtorina 1829 – 1832. Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset Turkuun.


Gustaf Hällströmin muotokuva.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun akatemian ja sittemmmin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman. Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto)

Gustaf Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Turun Akatemian ja Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston luonnontieteen, tarkemmin ottaen fysiikan, professorina vuosina 1801-1844, 43 vuoden ajan kuolemaansa asti. Hällström oli kansainvälisesti arvostettu tiedemies. Hän ei ollut ainoastaan lahjakas matemaatikko ja teoreetikko, vaan oli kiinnostunut myös lämpöilmiöistä ja maatalouden ilmastollisten edellytysten tutkimisesta. Hän tutki ahkerasti aineiden lämpölaajenemista, akustiikkaa ja meteorologiaa, etenkin yöhalloja.
Hällström vaikutti myös organisaattorina ja hallintomiehenä: yliopiston rehtorina hän toimi vuosina 1829-32. Hän oli ensimmäinen vuoden 1826 ’statuuttien’ mukaisesti kolmen vuoden toimikaudeksi valittu rehtori. Hällströmin kaudella yliopisto muutti Helsinkiin.
Hällström oli myös vuonna 1804 virkaansa vihitty pappi ja viimeinen fysiikan professori, jolla oli palkkapitäjä ja joka oli tuomiokapitulin jäsen. Tämän päivän näkökulmasta hieman erikoisempi yhdistelmä, vaikkei ennenkuulumaton.



Kuvan taulun on maalannut J.E. Lindh n. 1830. Taulu Helsingin yliopisto, kuva Helsingin yliopistomuseo.

Turun Akatemian fysiikan professori. Hällström edisti merkittävästi suomalaista tähtitieteen tutkimusta.
Hällström ajoi tarmokaasti omaa observatoriohanketta ja laati rakennuksesta varsin yksityiskohtaisen luonnoksen, jota hän näytti mm. Turussa 1814 vierailleelle Carl Ludwig Engelille. Vuonna 1817 keisari hyväksyi Engelin suunnitelman, joka pohjautui Hällströmin luonnoksiin.
Hällströmin ansiota on myös, että Turkuun saatiin observaattorin virka. Siihen hänellä oli myös valmiina ehdokas, oma oppilaansa Henrik Johan Walbeck.
Suunnilleen Hällströmin ehdotuksen mukaisesti observatorioon päätettiin hankkia joukko instrumentteja, jotka tilattiin Utzschneiderilta. Suurin laite oli kiinteästi asennettu meridiaaniympyrä, jonka lukemakehän läpimitta oli kolme jalkaa.
Walbeckin lupaavasti alkanut ura katkesi itsemurhaan 1822. Hällström alkoi tarmokkaasti etsiä sopivaa seuraajaa. Virkaan nimitettiin Friedrich Wilhelm August Argelander, jonka isän isä oli suomalaissyntyinen. Hällströmin ansiosta observaattorin virka muutettiin professuuriksi, ja Argelanderista tuli Suomen ensimmäinen tähtitieteen professori joulukuussa 1828.

Tieteen ja jumaluuden rajamailla liikuttiin kun Hällströmin oppilas, tähtitornin ensimmäinen observaattori Henrik Johan Walbeck ampui itsensä sekopäissään tähtitornissa 1822 ja kohtalon kaikuja oli siinäkin, että juuri Hällströmin monikerroksinen mansarditalo syttyi ensimmäisenä rakennuksena kirkkokorttelissa, kun Turun palo 1827 levisi yli pelastukseksi täystuholta uskotun Aurajoen.

Fysiikan isä

Tällä päivämäärällä 16-10

tulee kuluneeksi tasavuosia mm. siitä, kun Gustav Gabriel Hällström nimitettiin Turun Akatemian rehtoriksi.

Gustaf Gabriel Hällström
(1775-1844) oli suomalainen luonnontieteilijä, yliopistomies ja pappi. Hän syntyi 25.11.1775 Ilmajoella ja kuoli 2.6.1844 Helsingissä.
Hän tutki ja opetti matematiikkaa, meteorologiaa ja fysiikkaa, ja toimi fysiikan professorina Turun akatemiassa ja yliopiston muutettua Helsinkiin Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa 43 vuoden ajan, 1801 – 1844. Hällström toimi Turun akatemian rehtorina useaan eri otteeseen.
Häntä voidaan hyvällä syyllä sanoa Suomen fysiikan isäksi ja myös hänen isoveljensä on piirtynyt maamme historiaan:
Jan Strangin esitelmä C. P. Hällströmistä toi esiin suvun lahjakkuuden. Carl Petter Hällströmin laatima Suomen kartta vuodelta 1799 on ensimmäinen kartta jossa Suomella on nykyinen muoto. Voidaan sanoa, että C. P. Hällström on Suomen kartan isä, kun taas nuorempi veljensä Gustaf Gabriel Hällström on Suomen fysiikan isä.
Hällström edisti myös tähtitieteen tutkimusta, ja luonnosteli ensimmäisen tähtitornin piiirrokset. Turun palon aikaan hänen komea mansardikattoinen talonsa tuomiokirkon kupeessa oli se ensimmäinen talo, joka syttyi yöllä tuleen jokirannan itäpuolella. Aurajoenhan uskottiin toimivan palomuurina ja esteenä palon etenemiselle, mutta toisin kävi. Korkealla Vartiovuorenmäellä sijainnut Turun observatorio oli yksi niistä harvoista kaupungin arvorakennuksista, joka säästyi tuholta.


[kuva s. 30]
Tukholman 1753 valmistunut observatorio Kuninkaallisen tiedeakatemian 1760- ja 1770-luvuilla käytössä olleen paperin vinjetissä. Se oli Hällströmillä mallina hänen piirtäessään ensimmäiset luonnokset Turkuun tulevasta observariosta, jonka lopulliset suunnitelmat olivat ensin Charles Bassin, lopulta Carl Engelin käsialaa.
Lokakuussa 1815 erotettiin Turun Vartiovuorenmäen laelta tontti observatoriota varten. lntendentinkonttorin päällikkö Charles Bassi (1772-1840) laati piirustukset Hällströmin ohjelman mukaan.

[kuva s. 33]

Carl Ludwig Engelin (1778-1840) suunnitelma Turun akatemian observatorioksi vuodelta 1816. Bassin ja Engelin suunnitelmien pohjana oli Hällströmin määrätietoinen rakennuksen tila- ja toimintaohjelma. Pohjapiirroksen numerot viittaavat kivipylväiden varaan pystytettyihin instrumentteihin; 7 ja 8: meridiaaniympyrä ja ohikulkukone, 9: heilurikello ja 10: repetitioympyrä.


Vartiovuoren tähtitorni on Turun keskustassa Vartiovuorenmäellä sijaitseva tähtitorni. Tähtitorni valmistui vuonna 1819 ja sen suunnitteli arkkitehti C. L. Engel.

Gustav Gabriel Hällström (1775-1844) toimi Yliopiston fysiikan professorina vuosina 1801-1844. Hällström vakiinnutti tähtitieteen itsenäiseksi oppiaineeksi Yliopistoon hankkimalla sitkeällä toiminnallaan observatorion, observaattorin ja sittemmin professorin viran, sekä ajanmukaisen instrumenttikokoelman. Hän kasvatti alalle pätevän tutkijan Walbeckin ja hankki tämän kuoltua Suomeen etevän nuoren tähtitieteilijän Argelanderin. Hällströmin tarmoa ja kykyjä käytettiin usein Yliopiston hankkeiden edistämiseksi. Hänen jälkeläisensä aateloitiin isänsä ansioiden tähden. (C.P. Mazerin maalaus vuodelta 1837, Helsingin yliopisto).




Gustaf Hällströmin muotokuva.

Tiedemiehenä hän tutki veden epätavallista lämpölaajenemista ja osoitti veden
saavuttavan suurimman tiheytensä +4,108 asteen lämpötilassa. Hän tutki
myös haihtumisen osuutta hallan synnyssä.

Veden lämpölaajeneminen on erikoista, koska tilavuuden kuvaaja lämpötilan funktiona muistuttaa välillä 0 - 100°C ylöspäin aukenevaa paraabelia, jonka huippu on kohdassa +4°C. Lämpötilassa 0°C veden jähmettyessä kiinteäksi jääksi tapahtuu olomuodon muutos, jolloin tilavuus kasvaa kerralla noin 9 %. Tämän jälkeen lämpötilan laskiessa jään lämpölaajeneminen on lineaarista eli jään tilavuus pienenee lämpötilan laskiessa.

Edellä mainittu ilmiö johtuu vesimolekyylien välisistä vetysilloista. Lämpötilassa välillä 0 - 4°C lämpöliike pilkkoo molekyyliryhmiä, joiden seurauksena vesimolekyylit pääsevät yhä lähemmäksi toisiaan, jolloin tiheys kasvaa ja tilavuus pienenee. Lämpötilan kohotessa yli +4°C:sta, lämpöliike on jo niin voimakasta, että molekyylien välimatkan alkavat kasvaa ja veden tiheys pienenee tilavuuden kasvaessa. Jäätyessään vesimolekyylien lämpöliike on niin hidasta, että molekyylit asettuvat vetysiltojen välityksellä kauniiksi kuusikulmaisiksi renkaiksi, jotka muodostavat harvan verkkomaisen rakenteen. Tämä verkko lyhistyy kasaan jään sulaessa.



Yliop. fysiikan dos. 96-01, kirj.aman. 99-01, fysiikan vt. prof. 99-01, prof. 01-44,
yliop. rehtori 06-07, 13-14, 15, 27-28, 29-32, varareht. 28-29, 32-33, Austr. osak.
inspehtori 02-13, Pohj. osak. 11-44. Fil. tk:n promoottori 15. Yliop. vt. rahastontarkastaja
33-39. – Maarian khra (preb.) 04-44. Turun tuomiokapit. apuj. 04-19, Kirkkokäsikirjakomit.
j. 17, yliop. statuuttikomit. 21, muuttokomit. 27, Helsingin ja Turun liikenneyhteyskomit. 41.

Tuo Austr. osak. on Austraalinen osakunta eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta. Turkulainen ja Austraalinen osakunta yhdistyivät 1813 ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.

Osakuntien historiaa Suomessa:
1640 perustettiin Turun Akatemia
1643 nimitettiin osakunnille ensimmäiset inspehtorit; 14 osakuntaa jaettiin 9 professorin kesken: Aboenses, Vestrogothi et Vermelandi, Vestmanni et Dalekarli, Uplandi, Ostrogothi ja Helsingii, Smolandi, Suder- ja Når-Finnar, Nericii, Alandi, Nylandi ja Bothinienses sekä Sudermanni.
1653 inspehtorijaossa oli mukana uusia suomalaisosakuntia: Viburgenses, Savolaxi, Tavasthi ja jo erillään Satacundi.
1680-luvulla astuivat tehtäviinsä ensimmäiset kuraattorit. Jokaisella osakunnalla on kuraattori. Kuraattori on kaiken nähnyt ja paljon kokenut vanhempi osakuntalainen, joka useimmiten on jo valmistunut tai pitkällä opinnoissaan. Pääsääntöisesti kuraattorin tehtävä on johtaa ja valvoa osakunnan toimintaa. Kuraattorilla on paljon myös edustuksellisia ja seremoniallisia tehtäviä.
1681 konsistori päätti, että osakuntiin kuulumattomien tuli liittyä sopiviin osakuntiin.
1688 konsistori uhkasi erottamisella osakuntiin kuulumattomia ylioppilaita.
1713 yliopisto suljettiin Isonvihan takia ja avattiin uudestaan vasta 1728.
1742 yliopisto suljettiin Pikkuvihan takia ja avattiin taas 1743.
1768 konsistori päätti kiistelyn jälkeen, että yhdellä inspehtorilla voi olla korkeintaan kaksi osakuntaa.
1800-luvun alussa oli 9 osakuntaa: Turkulainen, Austraalinen, Boreaalinen, Uusmaalainen, Satakuntalainen, Hämäläinen, Pohjalainen, Viipurilainen ja Sveogoottilainen.
1813 Turkulainen ja Austraalinen eli Aurajoen eteläpuolisten pitäjien osakunta yhdistyivät, ja uuden osakunnan nimeksi tuli Turkulainen osakunta.
1827 Turku paloi.

Austraalina
Turussa 25-11-2012
Simo Tuomola

torstai 22. marraskuuta 2012

Tekstikoko A A

Tutkimus: Kivetyt kadut ja jätehuolto Suomeen Turusta

Kotimaa | Turun Sanomat 09:15
Tuore tutkimus osoittaa, että Turku on ollut keskiajalla huomattavasti kontrolloidumpi, siistimpi ja urbaanimpi kuin aiemmin on ajateltu. Filosofian maisteri Liisa Seppäsen väitöstutkimuksessa perehdytään Turun keskiaikaisiin taloihin, rakentamiseen, pihapiireihin ja kaupunkikuvaan.
Seppäsen väitös pohjautuu monipuoliseen arkeologiseen aineistoon. Tarkastelussa on ensisijaisesti se kaupunki, joka kasvoi ja muuttui monumentaalisen katedraalin sekä muiden kirkollisten ja hallinnollisten rakennusten kyljessä vuosina 1300–1500 jKr.
Väitöstutkimuksen tulokset tuovat runsaasti uutta tietoa rakentamisen tekniikoista, kaupunkilaisten asumiskulttuurista ja kaupunkimiljööstä keskiajalla. Tutkimus kumoaa vanhoja käsityksiä esimerkiksi kaupungin siivottomuudesta ja rakentamisen suunnittelemattomuudesta. Lisäksi tutkimus paljastaa, että monet innovaatiot, kuten kivetyt kadut ja jätehuolto, ovat tulleet maahamme Turun kautta luultua aiemmin.
Mielikuvat vaatimattomien savupirttien reunustamista kuraisista kaduista saavat rinnalleen kuvan kaupungista, jossa kuljettiin päällystetyillä kaduilla, joita kehystivät myös useampikerroksiset tiili- ja puutalot. Tutkimus asettaa myös Turun kaupunkirakentamisen uuteen perspektiiviin suhteessa emämaa Ruotsin ja muiden lähialueiden rakentamiseen. Keskiajan Turku ei ollut pohjoinen periferia vaan monessa suhteessa muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattava pienoismetropoli.
Liisa Seppäsen väitös "Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto" tarkastetaan lauantaina 1. joulukuuta Turun yliopistossa.
TS
Ihmisellä on uskottu olevan useita sieluja. Henki eli löyly oli hengityksessä ja muissa kehon elonmerkeissä ilmenevää elinvoimaa. Kuoleman jälkeen henki lensi sielulintuna tuonpuoleiseen.Ihmisen tajunnan ja persoonan muodosti itse-sielu. Itsen ajateltiin kuuluvan suvulle ja syntyvän jälkeläisissä uudelleen maailmaan. Sielun saattoi menettää traumaattisen tapahtuman seurauksena. Sieluton, itsetön, ihminen oli ruumiillisesti elossa mutta kadottanut käsityksen omasta itsestään ja paikastaan maailmassa. Luonnoksi kutsuttiin ihmisen suojelushaltijaa. Suojelushaltija antoi ihmisille heidän henkiset kykynsä ja luontonsa. Mitä väkevämpi haltija, sitä vahvaluontoisempi ihminen.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kotkien varjot Suomen yllä vuonna 1812

22.11.2012 Antero Leitzinger <leitzinger@welho.com> VTT, tutkija, Helsinki
Nuorteva, Jussi; Hakala, Pertti (toim.): Kotkien varjot - Suomi vuonna 1812. Arkistolaitos, 2012. 203 sivua. Lisätietoja

Vuoden 1812 tärkeä merkitys Suomelle ansaitsee kirjan kahdella kielellä, mutta käännösten epätasaisuus ja joidenkin aiheiden puuttuminen heikentää juhlavaksi tarkoitettua kirjaa, jota runsas kuvitus koristaa ja venäjän- sekä englanninkieliset tiivistelmät tekevät luettavaksi myös ulkomaalaisille.
Kun 19 kirjoittajalta kerätään 29 artikkelia ja kaikki julkaistaan toisellekin kotimaiselle kielelle käännettynä, ristiriitaisuuksia on odotettavissa. Suomenkielinen ”Pohjois-Liettua” on käännetty ruotsiksi ”Livland” (s. 22) ja ruotsinkielinen ”Lettland” on suomennettu ”Liettua” (s. 86), mutta Mihail Barclay de Tolly syntyi tosiaan nykyisessä Liettuassa (Kuurinmaalla eikä Liivinmaalla, virhe on kääntäjän), jossa myös Suomen kaarti kärsi taudeista (virhe on alkutekstissä, josta suomentaja on yrittänyt sen korjata). Keisarin vierailu Viipurissa tapahtui suomenkielisen alkutekstin mukaan ”syyskuussa”, mutta on ruotsinkielisessä käännöksessä korjattu elokuulle (s. 153). Teutoburgin taistelu käytiin ruotsiksi vuonna 9 ”eKr.”, mutta suomeksi 9 jKr. eikä 9 eKr. (s. 12), sillä ”efter” ei ole ”ennen”. Venäläisten komentajien nimet on translitteroitu suomeksi milloin ruotsalaisittain Tjijtagov (s. 19), milloin saksalaisittain Tutschkov (s. 89).
Kirjoittajista tuotteliain on Jussi Nuorteva kuudella artikkelillaan. Myös puolisen tusinaa muuta kirjoittajaa on tai on ollut Kansallisarkiston palveluksessa. Ulkopuolisista kirjoittajista Matti Klinge on kirjoittanut kolme artikkelia. Klinge herättää henkiin myytin, jonka mukaan keisari Aleksanteri I ei olisikaan kuollut vuonna 1825, vaan elänyt vielä lähes 40 vuotta erakkomunkkina (s. 38). Tällainen kirja lyhyine artikkeleineen ei kuitenkaan ole oikea paikka historian uudelleen kirjoittamiseen sivulauseissa.
Sisältöön jää harmillisia puutteita. Jo vuoden 1812 suomalaisille ensimmäinen ja merkittävin tapahtuma, Viipurin läänin yhdistäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan, jää ajoittamatta. Sehän tapahtui vuoden alusta (s. 195), mutta vanhan (juliaanisen, venäläisen) vai uuden (gregoriaanisen, suomalaisen) ajanlaskun mukaan? Yhdistämisjulistus annettiin Pietarissa 23.12.1811 (s. 144-148) ja Viipurin läänin järjestämisasetus 31.12.1811 (s. 149), mutta oletettavasti keisarin käyttämän vanhan luvun mukaan, jolloin Suomessa elettiin jo tammikuuta 1812. Tällaisen yksityiskohdan selvittäminen olisi ollut hyvä avaus kirjalle, jonka aiheena on tuo kalenterivuosi 1812.
Muita merkkivuoden tapahtumia olivat pääkaupungin siirto Turusta Helsinkiin ja valtionhallinnon järjestäminen, Aleksanterin ja Ruotsin kruununprinssin tapaaminen Turussa sekä Napoleonin sotaretki Venäjälle. Kirjassa ei unohdeta myöskään suomalaisten jääkäripataljoonien ja Suomen Pipliaseuran perustamista. Enemmänkin olisi voinut kertoa siitä, kuinka suuri osa Ruotsiin vetäytyneistä sotilaista palasi Suomeen Haminan rauhan jälkeen (s. 62) ja miten sujui mustalaisten henkikirjoittautuminen Viipurissa (s. 157). Jälkimmäiseen kysymykseen antaa toivottavasti vastauksen vastikään julkaistu kirja Suomen romanivähemmistön historiasta. Vuosi 1812 oli nimittäin aikaa, jolloin tehtiin eroa suomalaisten ja ulkomaalaisten (niin ruotsalaisten kuin venäläisten) välillä, minkä ansiosta vasta siitä lähtien on mielekästä puhua myös Suomen ulkomaalaispolitiikasta. Monessakin mielessä Suomi syntyi vuonna 1812 ja edeltävät vuodet sotineen, valtiopäivineen, uskollisuudenvaloineen sekä hallitsijanvakuutuksineen olivat vasta valtiollisten synnytystuskien aikaa.
Kirjassa on myös kolmisivuiset tiivistelmät englanniksi ja venäjäksi, mutta ei lähdeviitteitä. Kuvitusta on runsaasti ja se on kaunista sekä informatiivista, esimerkiksi katsaus Ruotsin kuningatarten tiaran historiaan (s. 48-50). Kirjoitusvirheitä löytyy jonkin verran (s. 23,  113 ja 123).

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ruutu 13


Tänään 6-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Kustaa II Aadolfin kuolemasta 1632:



1632 – Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kaatui 30-vuotisessa sodan Lützenin taistelussa.

1632Kustaa II Aadolf, Ruotsin kuningas (juliaaninen kalenteri).

Kustaa II Aadolf (9. joulukuuta 1594 Tukholma6. marraskuuta 1632 Lützen, aikamäärät juliaanista kalenteria) oli Ruotsin kuningas (arvonimenään Ruotsein, Gööttein ja Vendein kuningas) ja siten myös Suomen hallitsija vuosina 16111632

Tänään 6-11 Ruotsalaisuuden päivänä muistelemme jälleen kuolleita: Kustaa II Aadolf kaatui 1632, Katariina Suuri kuoli 1796 ja Pjotr Tshaikovski teki itsemurhan 1893.
Pohjoisen Leijona oli Euroopan sotaretkistään huolimatta ahkera Suomessa kävijä, hän vieraili maassamme peräti kuudesti.

Miehen löydät myös Turun linnan pelikorteista: Ruutu 13.


Kustaa II Aadolf.

1633 Åke Tott toi kuninkaan ruumiin Tukholmaan, jossa hänet haudattiin kuninkaalisten hautakirkkoon Riddarholmenilla. Siellä häntä kävin tervehtimässä edelliskesän Tukholmankiertueellani. Samana vuonna 1300 kirkko oli vihitty käyttöön kuin Turun tuomiokirkkokin, johon puolestaan kuninkaan luottomies, Pohjolan Lumiaura, sotamarsalkka Åke Tott on haudattu.

Kuninkaan veriset vaatteet löytyvät puolestaan museoituina Kuninkaalisesta Asekamarista. Ohessa 9.12. aiempi synttäriblogini Kustaalle ja Sakari Topeliuksen kuulu versio kuninkaan kuolemasta. 



Kustaa Aadolf

Tänään vietetään Kustaa II Aadolfin (1594-1632) syntymäpäivää. Kuningas vieraili useaan otteeseen Turussa, viihtyen täällä välillä pitkäänkin. Hän perusti Turun hovioikeuden 1623 ja hänen aikanaan Turku oli melkoinen sotakaupunki kun laivat rahtasivat tätä kautta sotilaita, hevosia ja sotakalustoa kuninkaan sotaretkille pitkin Eurooppaa.

Kun kuningas kaatui taistelukentälle 6.11.1632 osoittautui todeksi myös ennustusten voima, toki ilman niitäkin mies olisi aiemmin tai myöhemmin miekkaansa hukkunut. Vuonna 1601 kuollut astronomi Tyko Brahe oli kuitenkin ihan oikeasti ennustanut vuoden 1572 komeetan perusteella suuren johtajan syntymän Pohjolaan ja Ruotsi-Suomen nousun, sekä johtajan kuoleman Keski-Euroopan taistelukentällä juuri vuonna 1632. Kustaa II Aadolfin kuoleman ennusmerkkinä pidettiin myös hänen lippulaivansa Wasan uppoamista neitsytmatkallaan 1628 Tukholman edustalle.



Kustaa II Aadolfin voitto Breitenfeltin ensimmäisessä taistelussa (1631).



Kuninkaan kuolema

"Sumussa ja ruudinsavussa hän (kuningas) joutui vihollisten keskelle. Kiväärinluoti murskasi hänen käsivartensa. Hän vaipui verissään satulasta maahan ja jäi luotien ja miekkain lävistämänä makaamaan hevosten jalkoihin. Yksi ainoa ystävä, eräs saksalainen nuorukainen, makasi verissään hänen vieressään. Kohta ilmaisi kuninkaan hevonen, verinen satula selässä, herransa kaatuneen.

Saatuaan tiedon kuninkaan kuolemasta sotilaat unhottivat haavansa ja väsymyksensä. Tuntuipa kuin olisi elämä kadottanut arvonsa, kun suurin, paras sankari oli kaatunut.
Kuningas Kustaa Aadolfin ruumis löydettiin vasta myöhään yöllä soihtujen valossa ruumiskasojen keskeltä ryöstettynä, alastomana, ystävien ja vihollisten polkemana, jotka olivat hänen ylitsensä ratsastaneet.

Harvoin on maallinen suuruus ollut niin kuolemassa rikkitallattuna ja kuitenkin kaikiksi ajoiksi jälkeensä jättänyt kuolemattoman, rakastetun muiston. Hänen ruotsalainen, hänen suomalainen kansansa suri häntä suurimpana sankarinaan, ystävät ja viholliset, itse Saksan keisarikin, itkivät hänen kuolemaansa."

Sakari Topelius, Maamme-kirja. 1875.




Karl Gustav Hellqvist: Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633, 1885.

Wolgastin satamassa 15. kesäkuuta 1633 (ruots. Vid hamnen i Wolgast den 15 juni 1633) on ruotsalaisen taidemaalari Karl Gustav Hellqvistin tekemä historiamaalaus. Teos on öljyvärimaalaus ja se valmistui 1885. Se esittää edellisvuoden lopulla Lützenin taistelussa kuolleen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin ruumiin saattoa laivaan kuljetettavaksi edelleen Tukholmaan.


Kuningas Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa kolmikymmenvuotisessa sodassa v. 1632.
Kutsumanimen "Pohjoisen Leijona" saanut valloittajakuningas oli yksi historian suurimmista sotapäälliköistä.

Itse asiassa yhtään 30-vuotisen sodan ratkaisutaistelua ei voitettu ilman suomalaisia hakkapeliittoja. Muun muassa suomalaisen Torsten Ståhlhandsken johdossa taistelujoukot eivät hävinneet 14 vuoden aikana kertaakaan. Hakkapeliittojen rinnalla ei sovi toki unohtaa suomalaista jalkaväkeä, joka tositoimiin joutuessaan osoitti olevansa sekin valiojoukkoa.

Vastaavasti Suomen uhritkin 30-vuotisessa sodassa nousivat kokonaisuudessaan 50000 – 60000 mieheen. Se oli vajaan puolen miljoonan kansakunnalta suunnaton ponnistus. Suomalaisten osuus 1600-luvun suursodassa ei siis ollut aivan vähäinen.







Tiedosto:Turun hovioikeus.jpg




Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin patsas seisoo Turun hovioikeuden rakennuksen edustalla sormi ojennettuna kohti jalkojensa juurta kuin käskemässä alamaisiaan kumartumaan. Uudistuksia toimeenpannut kuningas on katsottu Turussakin historian henkilöksi, joka halutaan muistaa. Kuninkaan saavutuksiksi lasketaan muun muassa Turun hovioikeuden perustaminen ja Ruotsin suurvaltakauden aloittaminen.


Kuninkaallisesti
Turussa 6-11-2012
Simo Tuomola

lauantai 3. marraskuuta 2012

Turku Werewolf

Kas - enpäs tiennytkään, että Turku tunnetaan maailmalla ihmissusistaan. Ryanairin matkaopas sen täsmensi tiedoksi;

5 of the best ...

PLACES TO SEE A WEREWOLF

There have been werewolf sightings across Europe for hundreds of years, so surely the furry fellas do exist! Here's where to spot one ( well, maybe)

1) MORBACH, GERMANY
2) MARGERIDE MOUNTAINS, FRANCE
3) TALLINN, ESTONIA
4) TURKU, FINLAND
5) COLOGNE, GERMANY

From 1880 to 1881, a pack of wolves roamed this area and a werewolf legend was born. All the Turku wolves were killed, and today one taxidermied specimen stands in the hunting museum of Riihimäki, with another in St Olof's school. Recently, wolf expert Eirik Granqvist concluded that the Turku killers were likely wolf-dog hybrids, with the wolf's predatory instinct and the dog's familiarity with humans - a deadly combination.