torstai 17. toukokuuta 2012

Maan laulu

Maan laulu

Tänään 18-5 tulee kuluneeksi tasavuosia säveltäjä Gustav Mahlerin kuolemasta 1911. Vetää sanattomaksi: respect. Maan laulu Sinulle. Ja Meren virsi säveltäjä Toivo Kuulalle, jota ammuttiin päähän Suomen sisällissodan jälkimainingeissa Viipurissa vappuna 1918. Nuijamiesten marssin ja Lapuan marssin tekijä kuoli vammoihinsa juuri 18-5.

Tänään vietetään myös Eerikin nimipäivää, kuninkaallinen nimi kieltämättä. Entinen Pyhän Eerikin katu päättyy tässä Kakolanmäen kohdalla Eerikinrinteeseen. Kunniaa tehdään Turussa tutuksi käyneelle Kustaa Vaasan pojalle, joka nousi isänsä kuoleman jälkeen 1560 valtaistuimelle nimellä Eerik XIV.

Eerikin nimipäivän takana on kuitenkin toinen kuningas, Ruotsin kansallispyhimykseksi julistettu Eerik Pyhä, jonka Magnus Henriksson surmasi legendan mukaan Upsalan kirkossa juuri 18-5 vuonna 1160. Hän oli noussut valtaan 1156, jolloin toisen legendan mukaan Lalli surmasi piispa Henrikin 20.1. Köyliönjärven jäälle.






Lalli (mahdollisesti Laurentius, Lauri tai Lalloi) on otaksuttavasti 1100-luvulla elänyt köyliöläinen talonpoika[1], joka kansanperinteen mukaan oli piispa Henrikin surmaaja. Hänen kerrotaan omistaneen Köyliön kartanon. Vanhin maininta Lallista piispa Henrikin surmaajana on Hemminki Maskulaisen virrestä vuodelta 1616.


 
 
 C. A. Ekmanin maalaus Henrikin murhasta.

Kun nykyinen Turun tuomiokirkko vuonna 1300 vihittiin käyttöön ja piispa Henrikin pyhäinjäännökset siirrettiin sinne Nousiaisista, nimettiin kirkko juuri Pyhän Henrikin kirkoksi. Kun säädyt aikoinaan kielsivät Kaarle-herttuan vaatimuksesta katolisen jumalanpalveluksen valtakunnassa, elettiin vuotta 1595, jolloin puolestaan 18-5 solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä Täyssinän rauha.





Täyssinän rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välille Täyssinän kylässä Inkerinmaalla 18. toukokuuta 1595. Se päätti 25 vuotta kestäneen pitkän vihan. Täyssinän rauhassa Ruotsi sai Narvan ja Itä-Viron, jolloin sen hallussa oli koko Viro. Venäjä sai suurimman osan Inkerinmaasta ja Käkisalmen läänin. Rauhansopimuksella vahvistettiin myös Ruotsin itäraja, joka päättyi pohjoisessa Jäämeren rannalle Varanginvuonoon.
 


Musisoiden
Turussa 18-5-2012
Simo Tuomola



Fridz fördragh

Tänään 18-5 viettävät nimmariaan Erkki, Eero ja Eerik. Jäljet johtavat aina vuoteen 1160, jolloin Magnus Henriksson surmasi legendan mukaan Eerik Pyhän.

Eerik Pyhä (Erik Jedvardsson den Helige) oli Ruotsin kuningas noin 11561160. Jälkimaailma on numeroinut hänet Ruotsin kuningas Eerik IX:ksi.

Eerik Jedvardinpoika teki myöhäisemmän perimätiedon mukaan vuoden 1155 tienoille ajoitetun ns. ensimmäisen ristiretken Suomeen piispa Henrikin kanssa. Retken historiallisuus on epävarmaa, samoin se, oliko kyse sen paremmin varsinaisesta ristiretkestä kuin valloitusretkestäkään.

Eerikin murhasi tanskalainen prinssi Maunu Henrikinpoika (Magnus Henriksson) Upsalan kirkossa 18. toukokuuta 1160. Eerikistä tuli Ruotsin kansallispyhimys. Vanhemmassa historiantutkimuksessa Eerikin kulttiin on yhdistetty eräs vuodelta 1172 peräisin oleva paavi Aleksanteri III:n kirje, jossa kielletään nimeltä mainitsemattoman, juovuspäissään surmatun henkilön kunnioittaminen pyhimyksenä.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/d/d2/Stockholms_stads_tredje_sigill.png
Eerik Pyhän kuviteltu kuva Tukholman kolmannessa sinetissä, 1376.


Meillä Turussa Eerik Pyhän palvonta on arkipäiväistä aina kun kävellään Eerikinkatua pitkin. Alunperin kadun nimi olikin Pyhän Eerikin katu, St. Eriks Gatan, mutta Pyhä-liitteet poistettiin Pyhän Eerikin kadun, Pyhän Henrikin kadun ja Pyhän Kerttulin kadun nimistä vuonna 1890 sillä perusteella, ettei niitä oltu pitkään aikaan käytetty.

Tälle päivämäärälle 18-5 ajoittuu myös Täyssinän rauhan solmiminen Ruotsin ja Venäjän välillä 1595.
Täyssinän rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välille Täyssinän kylässä Inkerinmaalla 18. toukokuuta 1595. Se päätti 25 vuotta kestäneen pitkän vihan. Täyssinän rauhassa Ruotsi sai Narvan ja Itä-Viron, jolloin sen hallussa oli koko Viro. Venäjä sai suurimman osan Inkerinmaasta ja Käkisalmen läänin. Rauhansopimuksella vahvistettiin myös Suomen itäraja, joka päättyi pohjoisessa Jäämeren rannalle Varanginvuonoon.

Fridz fördragh

emellan Swerige

och Rydzlandh

oprättat then 18. Maij åhr 1595 widh Narfwe Åå opå then Iwangorodz side wid Teusina.


Me Ruotsin täysvaltaiset suuret lähettiläät, mahtavimman herran kuningas Sigismundin ja Ruotsin valtakunnan puolesta, minä Sten Baner Händelöstä ja Brosta, ritari ja Ruotsin valtaneuvos, minä Christer Claesson, Åminnen herra, minä Göran Boije Gennäsistä ja Kullaasta, Räävelin [nyk. Tallinna] ja Viron käskynhaltija, minä Arvid Erikson Lindöstä ja Grabbackasta, nihtieversti ja Narvan käskynhaltija, ja me Niclas Rask Mälstadista ja Hans Kranck, molemmat sihteereitä, olemme olleet koolla suuren herran, tsaarin ja suuriruhtinaan, Fjodor Ivanovitsin, koko Venäjän itsevaltiaan, hänen tsaarillisen korkeutensa täysivaltaisten suurien lähettiläiden, rajaylimys ja Koluskogan käskynhaltija ruhtinas Ivan Samsonovits Tureninin, ja hovijunkkari ja Jelatomin käskynhaltija Ostafi Mihalovits Pushinin, ja tiakkojen [kirjurien] Gregori Ivanofsin Klabukovin ja Posnik Dimetruan, kanssa Narva-joella Ivangorodin puolella Täyssinässä päättääksemme rauhasta ja suurista hyvistä asioista; ja me molemmat suuret lähettiläät olemme tehneet ja sopineet ikuisen rauhan niin, että tämän päivän jälkeen kummallakaan puolella toinen eikä toinen aloita tai ryhdy sotaan, ja tämä sama ikuinen rauha tulee pitää lujana ja järkkymättömänä.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/bb/Charles_IX_of_Sweden.jpg
Kaarle IX (ruots. Karl IX, 4. lokakuuta 155030. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611. Hän oli yksi kuningas Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan.


Vuonna 1594 Ruotsin kuninkaaksi nimitettiin Puolan kuningas Juhanan poika, katolinen Sigismund. Sisäisesti maa ajautui kuitenkin valtataisteluun kuninkaan ja hänen setänsä, Kaarle-herttuan, välillä.
Venäjällä hallitsijana oli tsaari Fjodor I, todellista valtaa käytti kuitenkin hänen neuvonantajansa Boris Godunov.



Koko Täyssinän rauhanteko jäi lopulta Kaarle-herttuan käsiin. Kuningas Sigismund ei palannut Ruotsiin ennen kuin kesällä 1598 ja silloin puolalaisen sotajoukon kärjessä. Stångebron taistelun ja Linköpingin sovittelun, mitä hän ei koskaan täyttänyt, jälkeen hän palasi Puolaan saamatta haltuunsa Ruotsin hallitusta, sinne hän ei enää koskaan palannut. Se artikla Täyssinän sopimuksessa, joka toteaa, että hän Ruotsiin palattuaan ratifioi sopimuksen, jäi siten toteutumatta. Myöskään seuraavana vuonna ennen syrjäyttämistään, hän ei suorittanut mitään ratifiointia.

Tsaari Fjodor kuoli jo tammikuun 7:nä 1598. Täyssinän sopimus jäi siten ilman niiden hallitsijoiden ratifiointia, joiden nimissä se oli päätetty. Se katsottiin kuitenkin tästä huolimatta molemmilla puolilla päteväksi ja sen ehtoja ruvettiin toteuttamaan. Rajat käytiin sopimusehtojen mukaisesti vuosina 1595 ja 1596 ja Käkisalmen lääni palautettiin Venäjälle 1597. Tsaari Boris Godunov vetäytyi myös allekirjoittamasta verukkeella, että sopimusta ei kuningas Sigismund ollut ratifioinut ja että olosuhteet olivat nyt muuttuneet (Karamzin, Hist. de Russie, XI, 49), mutta sittemmin se vahvistettiin ns. Viipurin sopimuksessa 28.2.1609 ja tämän jälkeen Stolbovan rauhansopimuksessa 27.2.1617, art. 23.






 
 
 Suomen aluetta koskettaneiden valtiollisten rajojen muutokset.

Ja Turussa vastustettiin tietenkin vallanpitäjiä myös tuolloin: pormestari Mikko Krank joutui painostuksen kohteeksi 1595 kun Turun edustajat asettuivat Kaarle-herttuan puolelle Sigismundia vastaan väännettäessä kättä lokakuun 22. päivän sopimuksesta. Pelkkä anteeksipyyntö Sigismundille ei riitä, vaan Krank erotetaan ja kaupunki luovuttaa rangaistuksena kaikki laivansa valtiolle.

Kapinaturussa
18-5-2012
Simo Tuomola


Ei kommentteja: