keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kotkien varjot Suomen yllä vuonna 1812

22.11.2012 Antero Leitzinger <leitzinger@welho.com> VTT, tutkija, Helsinki
Nuorteva, Jussi; Hakala, Pertti (toim.): Kotkien varjot - Suomi vuonna 1812. Arkistolaitos, 2012. 203 sivua. Lisätietoja

Vuoden 1812 tärkeä merkitys Suomelle ansaitsee kirjan kahdella kielellä, mutta käännösten epätasaisuus ja joidenkin aiheiden puuttuminen heikentää juhlavaksi tarkoitettua kirjaa, jota runsas kuvitus koristaa ja venäjän- sekä englanninkieliset tiivistelmät tekevät luettavaksi myös ulkomaalaisille.
Kun 19 kirjoittajalta kerätään 29 artikkelia ja kaikki julkaistaan toisellekin kotimaiselle kielelle käännettynä, ristiriitaisuuksia on odotettavissa. Suomenkielinen ”Pohjois-Liettua” on käännetty ruotsiksi ”Livland” (s. 22) ja ruotsinkielinen ”Lettland” on suomennettu ”Liettua” (s. 86), mutta Mihail Barclay de Tolly syntyi tosiaan nykyisessä Liettuassa (Kuurinmaalla eikä Liivinmaalla, virhe on kääntäjän), jossa myös Suomen kaarti kärsi taudeista (virhe on alkutekstissä, josta suomentaja on yrittänyt sen korjata). Keisarin vierailu Viipurissa tapahtui suomenkielisen alkutekstin mukaan ”syyskuussa”, mutta on ruotsinkielisessä käännöksessä korjattu elokuulle (s. 153). Teutoburgin taistelu käytiin ruotsiksi vuonna 9 ”eKr.”, mutta suomeksi 9 jKr. eikä 9 eKr. (s. 12), sillä ”efter” ei ole ”ennen”. Venäläisten komentajien nimet on translitteroitu suomeksi milloin ruotsalaisittain Tjijtagov (s. 19), milloin saksalaisittain Tutschkov (s. 89).
Kirjoittajista tuotteliain on Jussi Nuorteva kuudella artikkelillaan. Myös puolisen tusinaa muuta kirjoittajaa on tai on ollut Kansallisarkiston palveluksessa. Ulkopuolisista kirjoittajista Matti Klinge on kirjoittanut kolme artikkelia. Klinge herättää henkiin myytin, jonka mukaan keisari Aleksanteri I ei olisikaan kuollut vuonna 1825, vaan elänyt vielä lähes 40 vuotta erakkomunkkina (s. 38). Tällainen kirja lyhyine artikkeleineen ei kuitenkaan ole oikea paikka historian uudelleen kirjoittamiseen sivulauseissa.
Sisältöön jää harmillisia puutteita. Jo vuoden 1812 suomalaisille ensimmäinen ja merkittävin tapahtuma, Viipurin läänin yhdistäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan, jää ajoittamatta. Sehän tapahtui vuoden alusta (s. 195), mutta vanhan (juliaanisen, venäläisen) vai uuden (gregoriaanisen, suomalaisen) ajanlaskun mukaan? Yhdistämisjulistus annettiin Pietarissa 23.12.1811 (s. 144-148) ja Viipurin läänin järjestämisasetus 31.12.1811 (s. 149), mutta oletettavasti keisarin käyttämän vanhan luvun mukaan, jolloin Suomessa elettiin jo tammikuuta 1812. Tällaisen yksityiskohdan selvittäminen olisi ollut hyvä avaus kirjalle, jonka aiheena on tuo kalenterivuosi 1812.
Muita merkkivuoden tapahtumia olivat pääkaupungin siirto Turusta Helsinkiin ja valtionhallinnon järjestäminen, Aleksanterin ja Ruotsin kruununprinssin tapaaminen Turussa sekä Napoleonin sotaretki Venäjälle. Kirjassa ei unohdeta myöskään suomalaisten jääkäripataljoonien ja Suomen Pipliaseuran perustamista. Enemmänkin olisi voinut kertoa siitä, kuinka suuri osa Ruotsiin vetäytyneistä sotilaista palasi Suomeen Haminan rauhan jälkeen (s. 62) ja miten sujui mustalaisten henkikirjoittautuminen Viipurissa (s. 157). Jälkimmäiseen kysymykseen antaa toivottavasti vastauksen vastikään julkaistu kirja Suomen romanivähemmistön historiasta. Vuosi 1812 oli nimittäin aikaa, jolloin tehtiin eroa suomalaisten ja ulkomaalaisten (niin ruotsalaisten kuin venäläisten) välillä, minkä ansiosta vasta siitä lähtien on mielekästä puhua myös Suomen ulkomaalaispolitiikasta. Monessakin mielessä Suomi syntyi vuonna 1812 ja edeltävät vuodet sotineen, valtiopäivineen, uskollisuudenvaloineen sekä hallitsijanvakuutuksineen olivat vasta valtiollisten synnytystuskien aikaa.
Kirjassa on myös kolmisivuiset tiivistelmät englanniksi ja venäjäksi, mutta ei lähdeviitteitä. Kuvitusta on runsaasti ja se on kaunista sekä informatiivista, esimerkiksi katsaus Ruotsin kuningatarten tiaran historiaan (s. 48-50). Kirjoitusvirheitä löytyy jonkin verran (s. 23,  113 ja 123).

Ei kommentteja: