torstai 22. marraskuuta 2012

Tekstikoko A A

Tutkimus: Kivetyt kadut ja jätehuolto Suomeen Turusta

Kotimaa | Turun Sanomat 09:15
Tuore tutkimus osoittaa, että Turku on ollut keskiajalla huomattavasti kontrolloidumpi, siistimpi ja urbaanimpi kuin aiemmin on ajateltu. Filosofian maisteri Liisa Seppäsen väitöstutkimuksessa perehdytään Turun keskiaikaisiin taloihin, rakentamiseen, pihapiireihin ja kaupunkikuvaan.
Seppäsen väitös pohjautuu monipuoliseen arkeologiseen aineistoon. Tarkastelussa on ensisijaisesti se kaupunki, joka kasvoi ja muuttui monumentaalisen katedraalin sekä muiden kirkollisten ja hallinnollisten rakennusten kyljessä vuosina 1300–1500 jKr.
Väitöstutkimuksen tulokset tuovat runsaasti uutta tietoa rakentamisen tekniikoista, kaupunkilaisten asumiskulttuurista ja kaupunkimiljööstä keskiajalla. Tutkimus kumoaa vanhoja käsityksiä esimerkiksi kaupungin siivottomuudesta ja rakentamisen suunnittelemattomuudesta. Lisäksi tutkimus paljastaa, että monet innovaatiot, kuten kivetyt kadut ja jätehuolto, ovat tulleet maahamme Turun kautta luultua aiemmin.
Mielikuvat vaatimattomien savupirttien reunustamista kuraisista kaduista saavat rinnalleen kuvan kaupungista, jossa kuljettiin päällystetyillä kaduilla, joita kehystivät myös useampikerroksiset tiili- ja puutalot. Tutkimus asettaa myös Turun kaupunkirakentamisen uuteen perspektiiviin suhteessa emämaa Ruotsin ja muiden lähialueiden rakentamiseen. Keskiajan Turku ei ollut pohjoinen periferia vaan monessa suhteessa muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattava pienoismetropoli.
Liisa Seppäsen väitös "Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto" tarkastetaan lauantaina 1. joulukuuta Turun yliopistossa.
TS

Ei kommentteja: