maanantai 9. marraskuuta 2015

Maagikon maine

Tänään 9-11 juhlistamme Martinus Henricin syntymää Turussa vuonna 1590. Onnellisina vanhempina toimivat kauppapurjehdusta harjoittanut Turun linnankirjuri Henrik Hansson (Puujalka) Kill ja Liisa Martintytär eli Elisabet Månsdotter Kyrö.

Muuten kaupungissa onkin kaikki hyvin - Klaus Fleming pitää linnaa hallinnassaan, Halisten koskesta nousee saaliina 11 leiviskää 16 naulaa vimpoja kuivattavaksi ja Juhana III suunnittelee kaupungin ympäröimistä puolustusmuurilla, niin että Vartiovuorelle, Kerttulinmäelle ja Ryssänmäelle pystytettäisiin tykkitornit.




 Magiaa ja okkultista kirjallisuutta Turun akatemiassa 1600-luvulla
 
Martin (Martti, Martinus) Stodius (9. marraskuuta 1590 Turku1675 Naantali) oli Turun akatemian professori, teologi, filosofi ja Raamatun suomentaja.

Stodiuksen isä oli Turun linnan kirjuri Henrik Hannunpoika eli Puujalka. Martti kävi koulua Turussa ja opiskeli sitten ilmeisesti Rostockissa ja Wittenbergissä, jossa valmistui maisteriksi. Stodius toimi valmistuttuaan ensin opettajana Turussa ja Viipurissa, vuodesta 1634 vuoteen 1640 Turun kymnaasin ylimääräisenä kreikan lehtorina ja ajoittain myös rehtorina.


 

Vuonna 1640 hänestä tuli ns. pyhien kielten opettaja ja professori Turun akatemiaan, yksi yhdeksästä ensimmäisestä professorista. Vuonna 1654 hän siirtyi jumaluusopin kolmanneksi professoriksi ja 1658 toiseksi professoriksi. Stodius toimi akatemian eli yliopiston rehtorina kahteen otteeseen, 1658–1659 ja 1646–1647. Vuonna 1660 Stodiuksesta tuli palkkapitäjänsä Naantalin kirkkoherra.

 
Tutkijana Stodiusta ei juurikaan arvostettu, hän ei julkaissut yhtään itsenäistä tieteellistä teosta. Hänen työnsä 1638 asetetussa Raamatun käännöskomiteassa oli kuitenkin merkittävä, komitea sai koko Raamatun suomennettua vuonna 1642.

Stodiusta epäiltiin noituudesta hänen luonnontieteellisten ja kabbalististen harrastustensa takia ja hän oli menettää virkansa. Yliopiston kansleri Pietari Brahe ei vahvistanut konsistorin erottamispäätöstä.

Kabbalismi on Tooran mystistä tulkintaa. Kabbalaan kuuluu muun muassa lukujen ja geometrian mystiikkaa. Kabbalan harjoittajat uskovat saavansa salattua tietoa tai keinoja päästä paratiisiin ohi erilaisten vartijoiden ja ovien.


 
 Elämän puu ja kymmenen sefiraa, joista kukin ilmentää tiettyjä olemassaolon piirteitä. Keskiaikainen kaiverrus.


Vuonna 1638 piispa Rothovius määrää papit vastustamaan kaikkea taikuutta. Samana vuonna asetetaan uusi toimikunta Turun kymnaasin rehtori Eskil Petraeuksen johdolla suorittamaan koko raamatun suomennostyötä, mukana komiteassa Martti Stodius.

Kun Turkuun saadaan Akatemia vuonna 1640, toimivat sen ensimmäisinä suomalaisina professoreina Martti Stodius ja Yrjö Alanus. Turun linnanvoudin poika Stodius on ainoa fennus eli varsinais-suomalainen, aineinaan kreikka ja heprea, Alanuksella fysiikka ja kasvioppi.

Vuonna 1644 ylioppilas Eerik Mikonpojan vanhemmat syyttävät professori Martti Stodiusta salatieteistä ja siitä että tämä on tehnyt heidän poikansa mielenvikaiseksi. Stodius on käyttänyt mm. näkymätöntä alunavesikirjoitusta, joka paljastuu vasta liekissä lämmittämällä ja taikonut tulta taivaasta polttolasilla.


 
 Rothovius postimerkissä 1933. Merkin on suunnitellut Eric O. Ehrström.

Piispa Rothovius ilmoittaa Stodiuksen joutuneen maagikon maineeseen ja vaatii Stodiusta puhdistautumaan epäilystä, että tällä olisi spiritus familiaris. Linnankirjurin poika Stodius on opiskellut Wittenbergissä ja tutustunut siellä mm. noitakirjallisuuteen. Stodius vapautetaan syytteistä.

Kotihengetär, noidan valmistama henkiolento spiritus familiaris, para toi omistajalleen onnea, taitoja ja vaurautta. Sitä saatettiin käyttää myös tulevaisuuden ennustamiseen ja erilaisiin tehtäviin ja sen käskeminen perustui salattuun tietoon. Apuhengen myötä myös esim. rikollisen sielu oli mahdollista vangita johonkin esineeseen.


 Pietari Brahe oli tolkun mies.

Vuonna 1656 uuden noitajutun yhteydessä Martti Stodius saa taas salaoppisyytöksiä ja menettää arvonsa, mutta Pietari Brahe puuttuu tilanteeseen ja palauttaa menetetyn viran takaisin Stodiukselle.

Brahe joutuu järjen edustajana myöhemminkin puuttumaan kuumana käyvään noitaväittelyyn. Esim. vuonna 1661 ylioppilas Henrik Tuomaanpoika Eolenius joutuu Turussa syytteeseen taikuudesta ja yhteydestä piruun, kun oppilas on oppilas on liian helpolla "tuosta vaan" oppinut syyrian ja arabian aakkoset.

Samaan aikaan Stodius saa jatkaa töitään jo vähän normaalimpaan tapaan. Hän osallistuu tuomiokapitulissa ratkaisuun, jossa pappi Johannes Tuderus saa lopulta mennä naimisiin Susannansa kanssa, vaikka he ovatkin kolmannen polven sukulaisia. Maksuna liitosta Tuderus saa sentään pulittaa sakkoja viiden taalarin edestä.


Taikuuden lumoissa

Turussa 9-11 2015
Simo Tuomola

Ei kommentteja: