sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kommunistit seisoo

Tänään 21-8 seisomme Turussa Linnankadulla kauppahallin edustalla. Väkijoukkoa on kerääntynyt paikalle sadoittain osoittamaan mieltään Neuvostoliiton Turun pääkonsulaatin luokse siihen Kansallisen kirjakaupan viereisen talon edustalle.

 

On Euroopan Hullu vuosi 1968 ja Varsovan liiton tankit ovat juuri vyöryneet Prahan kaduille. Kuuluu iskuhuuto "kommunistit seisoo" ja pian koko porukka istuu maassa konsulaatin edessä kadun leveydeltä. Pian kuuluu myös lasin kilinää kun joku uskalikko heittää kivellä rikki konsulaatin ikkunoita. On hyökätty vieraan vallan maaperälle ja välittömästi mellakkaan varustautuneella poliisilla on asiaa mielenosoittajille.

Konsulaatin pihan rautaportit aukeavat ja poliisi lähtee hajoittamaan väkijoukkoa paitsi autojensa, myös poliisiratsujen voimin. Väki hajaantuu kahteen suuntaan Linnankatua, poliisiautot saavat tuntuvia vaurioita, mutta hevosten edessä väki on nörempää ja väistyy pian rakennuksen edustalta.

Seuraavina päivinä poliisi jo kieltää kokoontumiset ja mielenosoitukset Linnankadulla, jolloin niiden uudeksi paikaksi valikoituu Turun Taidemuseon edusta Puolalanmäellä.
 


Prahan Keväällä ja Alexander Dubčekilla oli paljon ystäviä Turussakin. Dubček - Dubček-huudot kaikuivat jo 21-8 Linnankadulla ja "kommunistit seisoo"-ajatuksen myötä unohtui tietenkin sekin, että Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen pääsihteeriähän siinä kannustettiin maansa uudistamisessa Linnankadulla istuen.

Wikipedia kertoo asiasta näin: Prahan kevään pääarkkitehtina toimi Alexander Dubček, joka noustuaan valtaan aloitti välittömästi toimenpiteet poliittisten uudistusten tekemiseksi. Sananvapaus, talouden desentralisaatio ja stalinismin aikaisten poliittisten vainojen uhrien rehabilitoinnit olivat uudistajien tärkeimpiä tavoitteita. Tšekkoslovakian yhtenäisvaltion muuttaminen Tšekin ja Slovakian liittovaltioksi oli myös asialistalla.

 Vuonna 1968 20.-21. elokuuta Neuvostoliitto liittolaisineen miehitti maan. Leonid Brežnevin  johtama Neuvostoliitto piti omaa järjestelmäänsä ainoana oikeana eikä hyväksynyt liittolaisensa toimintaa. Tšekkoslovakialaiset eivät nousseet aseelliseen vastarintaan ja Unkarin kansannousun kaltaiselta verenvuodatukselta vältyttiin.

Miehitys voimisti Suomessa Taistolaisten kommunistien yhä selkeämmän eron emäpuolueestaan;  Länsi-Euroopan kommunistiset puolueet tuomitsivat Neuvostoliiton toiminnan. Suomessa suhtautuminen Prahan tapahtumiin edisti kansandemokraattisen liikkeen kahtiajakautumista Neuvostoliiton toiminnan tuominneeseen enemmistöön ja neuvostomieliseen oppositioon eli taistolaisiin, jotka tukivat miehitystä. Aikansa trolleihin.



 Jan Palach (11. elokuuta 194819. tammikuuta 1969) oli tšekkiläinen opiskelija ja toisinajattelija, joka teki polttoitsemurhan Prahassa protestiksi Neuvostoliiton suorittamalle Tšekkoslovakian miehitykselle.

Kommunistisen puolueen jako Suomessa oli kuitenkin alkanut jo vuosia aiemmin. Länsimaissa ei reagoitu virallisesti juuri lainkaan miehitykseen, mutta erilaiset kansalaisjärjestöt ottivat siihen voimakkaasti kantaa. Suomessakaan ei annettu virallisia kannanottoja asiasta.

Kadulla istuen
Turussa 21-8 2016
Simo Tuomola


Ei kommentteja: