maanantai 29. elokuuta 2016

Vihan ja rauhan vuodet

Tänään 30-8 tulee kuluneeksi tasavuosia Uudenkaupungin rauhan solmimisesta vuonna 1721. Ruotsin suurvalta-aika päättyi Uudenkaupungin rauhaan.

1721Uudenkaupungin rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välillä suuren Pohjan sodan päätteeksi.






Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8. 1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8. 1743.


Ruotsi solmi rauhansopimukset ensin Preussin, Tanskan, Hannoverin ja Holsteinin kanssa. Ruotsille oli pettymys, että se tämän jälkeen joutui yksin neuvottelemaan Venäjän kanssa eikä saanut sivustatukea esimerkiksi Britannialta. Venäjä ei hyväksynyt brittien läsnäoloa neuvotteluissa, jotka alkoivat 26. toukokuuta 1721 Uudessakaupungissa.

Kaupunki oli sodan pahasti runtelema. Ruotsin neuvottelijoina olivat suomalaissyntyinen valtaneuvos Johan Lilienstedt ja maaherra Otto Reinhold Strömfelt. Venäjän neuvottelijoina toimivat kenraaliluutnantti Jacob Bruce ja kanslianeuvos Andrei Osterman.


Ruotsin alkuperäiset neuvottelutavoitteet olivat täysin epärealistiset maan huonoon tilanteeseen nähden, ja lopulta neuvottelijoille annettiin lupa suostua venäläisten vaatimuksiin.


 
 Johan Paulinus Lillienstedt (auch: Johann von Lilienstedt; * 14. Juni 1655 als Johann Paulinus in Björneborg; † 26. September 1732 in Divitz) war ein schwedischer Graf, Staatsmann und Dichter.

Lilienstedt pyrki säilyttämään Viipurin Ruotsin omistuksessa, mutta venäläiset eivät suostuneet siihen, ja siksi neuvottelut venyivät niin pitkiksi, että rauhansopimus saatettiin allekirjoittaa vasta 30. elokuuta 1721. 


Ainoa neuvottelemalla saatu lievennys oli se, että Lappeenranta jäi Ruotsin puolelle. Näin muodostui niin sanottu Pietari Suuren rauhan raja, johon venäläiset palasivat vuoden 1940 rauhanneuvotteluissa.



Uudenkaupungin rauha 30. elokuuta 1721 päätti isovihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan, jonka aikana koko Suomi oli joutunut venäläisten miehittämäksi. Rauhansopimus kuului osana Ruotsin ja sen naapurimaiden rauhanneuvottelujen ketjuun suuren Pohjan sodan lopettamiseksi.



 


 Albert Edelfelt: Isoviha

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 17131721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.

Miehitetty Suomi oli kolme vuotta venäläisen sotilashallinnon alaisuudessa. Sotilashallinnon toimintaa leimasi tilapäisyys, sillä sodan tulevasta kulusta ei kenelläkään ollut varmuutta.

Länsi-Suomen valloituksen jälkeen sen sotilashallintoa johti yliamiraali Fjodor Apraksin. Hän oleskeli pääosin Venäjällä, ja ylin hallintoviranomainen Suomessa oli Turkuun asettunut kenraali Mihail Golitsyn. Hänen alaisuudessaan olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta; muihin maakuntiin asetettiin komendantteja. Nämä muun muassa jakoivat turvakirjeitä ja päättivät väliaikaisista veroista.






 
Fjodor Matvejevitš Apraksin (166110. marraskuuta 1728) oli venäläinen kreivi ja sotapäällikkö, joka loi Venäjän laivaston.


Mihail Mihailovitš Golitsyn (ven. Михаи́л Миха́йлович Голи́цын; 1. marraskuuta 1675 Moskova10. lokakuuta 1730) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän komensi suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1713–1714 Suomen miehittänyttä venäläisarmeijaa (isoviha). Hän toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, jolloin sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan.



 

Golitsyn kohteli miehitettyä Suomea säästeliäästi ja yritti ehkäistä venäläisten sotilaitten tekemiä vääryyksiä.

Kun tsaari luopui hyökkäyksestä Ruotsiin, venäläiset järjestivät Turkuun ja koko Länsi-Suomeen siviilihallinnon kesällä 1717. Kenraalikuvernööriksi tuli kesäkuun alussa ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, Kaarle XII:n drabantti, joka oli loikannut venäläisten puolelle Pultavan taistelun seurauksena.


 

Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.

Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraajaksi.



Pikkuvihan muistomerkki Kiteen kirkon lähettyvillä

Pikkuviha (17421743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.

Piispa Jonas Fahlenius pakeni pikkuvihan aikana Turusta Ruotsiin ja hänen sijaisenaan täällä toimi Johan Wallenius. Venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri oli kenraalimajuri Johan Balthasar von Campenhausen.





Vapaaherra, kenraaliluutnantti Johan Balthasar von Campenhausen

 
Johan Balthasar von Campenhausen (30. heinäkuuta 1689 Tukholma28. tammikuuta 1758 Pietari) oli kenraali ja venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri pikkuvihan aikana 1742-1743.

Kun Suomi joutui hattujen sodassa venäläisten miehittämäksi, von Campenhausen nimitettiin syksyllä 1742 Suomen kenraalikuvernööriksi Turkuun ja hän sai hoitoonsa taloudelliset, oikeudelliset ja kirkolliset asiat.

Ylimpiin hallintovirkoihin nimitettiin hänen esityksestään virolaisia ja liivinmaalaisia henkilöitä ja suomalaisia taas alempiin. Turun rauhan jälkeen 1743 syksyllä von Campenhausen palasi Venäjälle, missä hän sai tehtäväkseen laatia esityksen Viipurin läänin hallintoa varten.

Rauhat olivat aika synkkiä valtakunnalle; ensin menetettiin Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen Karjalankannas Venäjälle ja sitten vielä Hattujen sodassa koko Kymijoen itäpuolinen Vanha Suomi Haminaa ja Lappeenrantaa myöten.






Ruotsin kaakkoisraja siirtyi kartan ulkopuolisesta Inkeristä ja Virosta keltaiselle alueelle, jonka se menetti myöhemmin Turun rauhassa.


Suomen ja Turun kannalta leimallista Fredrik I edustamalle aikakaudelle oli Itämaan asioiden huono hoitaminen, jopa täydellinen laiminlyönti. 

Turun rauhansopimuksen yhtenä ehtona olikin Aadolf Fredrikin valitseminen Ruotsin kruununprinssiksi ja vihdoin kuninkaaksi vuosiksi 1751-1771.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka edes vieraili Suomessa eli Turussa.





Punamulta oli tuolloin tärkeä uutuus kaupungeissa. Se oli ensimmäinen väri, jolla piilutut hirsiseinät siveltiin. Vuonna 1747 Turussa annettiin määräys, että kaikki puutalot oli punamullattava joen ja katujen puolelta.


Kun kuningas Aadolf Fredrik vieraili kaupungissa vuonna 1752 kerrottiin ”kaikkien Turun talojen maaherran käskystä maalatun punaisiksi, niin että tästä Suomen pääkaupungista tuli oikein soman näköinen”.

Katsotaanpas vielä hieman miltä täällä tuolloin oikein näyttikään;


 
Asuinrakennusten pitkä sivu oli kadulle tai joelle päin. Pihan puolella sijaitsivat ulkorakennukset: puuvaja, vaunuvaja, varastoaitat, talli, lantavaja ja pihatto. 1700-luvulla loppui sikojen pito kaupungissa niiden aiheuttaman epäsovun ja vaivan vuoksi - siat kun karkailivat minne mielivät.




Turun raatihuone
Turun raatihuone, piirros vuodelta 1735. 
 
Vuonna 1735-1736 Turun suurtorin äärelle oli rakennettu tornillinen raatihuone. Tiilestä rakennetussa ja keltaiseksi rapatussa raatihuoneessa oli aikaa ilmoittava tuntikello. Rakennuksen piirsi muurarimestari Samuel Berner, joka oli saanut oppinsa Tukholman kuninkaanlinnan työmaalla.


Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.



Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä on tuntematon.
 
”Min första lust den är, i mina böcker läsa,
Iag icke gerna will på gator gå och fiesa.”
 
Näin runoili Carl Fredrik Mennander nuorempi helmikuussa 1764 isälleen Turun piispalle lähettämässään kirjeessä. Pimeän aikaan kaduilla liikuttaessa käytettiin kannettavia lyhtyjä. Vasta 15. marraskuuta 1805 Turussa syttyivät ensimmäiset hamppuöljyllä toimivat katulyhdyt.

Punamullassa Turussa
30-8 2016
Simo Tuomola

Ei kommentteja: