keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Brahen Turku

Tänään 22-11 heräämme hyvin nukutun yön jälkeen Turun linnan suojista. Eilen saavuimme myrskyisän merimatkan jälkeen Neitsyt-laivalla vihdoin Tukholmasta  Turkuun, jossa meidät otettiin juhlallisesti vastaan tykinlaukausten saattelemana.

Kuvahaun tulos haulle 1600 luku  laiva  

On vuosi 1637 ja Suomen kenraalikuvernööriksi Turun linnaan 7. kesäkuuta nimitetty Pietari Brahe on vihdoin saapunut puolisonsa Kristiina Katariina Stenbockin seurassa perille hallintokaupunkiinsa, majoittuen linnan esilinnaan, joka saakin pian kokea arvovieraansa myötä uuden loistokkaan aikakauden, kuten myös koko kaupunki.
 Per Brahe.jpg
 Pietari (Per) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydholm, Ruotsi12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.

Brahe on toimen mies, eikä paljoa aikaile, vaan tekee jo 14. joulukuuta ehdotuksen yliopiston perustamisesta Turkuun ja valtaneuvosto vahvistaa esityksen 11.lokakuuta 1638.

Suomen suuriruhtinatar, kuningatar Kristiinan ja hänen holhoojansa Axel Oxenstiernan johdolla allekirjoitetaan 26. maaliskuuta 1640 Turun akatemian perustamiskirja ja opinahjo vihitään suurin juhlallisuuksin käyttöön 15. heinäkuuta 1640.

Kuvahaun tulos haulle kuningatar kristiina
Kristiina (1626 Tukholma1689 Rooma) oli Ruotsin hallitseva kuningatar vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa asti vuoteen 1654.

Brahe lähtee heti myös uudistamaan Turun asemakaavaa; kaupungin länsipuolelle kaavoitetaan Kuningattarenkatu uusine toreineen ja länsirannan arvotontit varataan ritaristolle ja aatelistolle. Näin Brahe jatkaa kehityskulkua, jonka Erik Bugislav eli Eerik Pommerilainen aloitti jo 1414, kuten eilen 21-11 muistelimme Aurajoen ensimmäisen sillan kaavoituksen myötä.

Kaupungin uutta asemakaavaa suunnitellaan yhdessä maanmittari Olof Gangiuksen kanssa malliasemakaavaksi pitkine suorine katuineen ja barokkityylisine taloineen. Myös Eerik Pommerilainen oli ensin 1403 asunut Turun linnassa ja havainnut puutteet kaupungin rakenteessa. Ja ryhtynyt sitten tarvittaviin toimiin.


Olof Mårtenson Gangius (1600-luku) oli ruotsalainen maanmittari ja ensimmäinen maanmittari Suomessa. Hän sai kamarikollegiolta määräyskirjan lähteä Suomeen maanmittariksi, ja tässä tehtävässä hän keskittyi kaupunkeihin ja teki mittauksia Turussa 1634 ja 1636 sekä Viipurin asemakaavakartan 1630-luvun lopulla. Hänen sanotaan olleen myös Helsingissä. Hänen alaisinaan toimivat maanmittarit Anders Streng ja Lars Schroderus. Kamarikollegio määräsi hänet palaamaan Tukholmaan 1643.



Kuvahaun tulos haulle olof gangius

Lars (Lorentz) Larsson Schroderus t. Schroderos t. Schröder (k. noin 1675) oli ruotsalainen, nykyisen Suomen alueella toiminut maanmittari. Hän toimi Länsi-Suomessa, Uudenmaan ja Hämeen läänin maanmittarina 1640-luvulta virkaeroonsa vuoteen 1664 saakka. Hän sai Pietari Brahelta toimeksiannon kartoittaa Suomea ja laatia maantieteellisen kertomuksen. Schoroderuksen mittaamista kartoista on säilynyt toistasataa taloudellisten mittauusten karttaa Sääksmäen, Someron, Urjalan ja Tammelan pitäjistä.




 Vanhin Turusta säilynyt karttapiirros - tekijänä 1634 maanmittari Olof Gangius.

Linna ja Satakuntaan lähtevä tie sijaitsivat toisella puolella jokea ja rannikkotie Viipurista sekä Hämeen Härkätie kohtasivat puolestaan Turun Raatihuoneen torilla, jonka rannassa sijaitsi myös laivasatama maailmalle. Pitihän niiden välille silta luoda - ja nyt oli Brahen aika jatkaa kaupunkimme kehitystyötä.


 
 Tässä komeilevat itse kenraalikuvernööri Pietari Brahe (1602–1680) ja hänen puolisonsa Kristiina Katariina Stenbock (1608–1650) Turun linnassa nukkehahmoina. Nukkien mallina on käytetty kreivipariskunnasta maalattuja muotokuvia, jotka vielä tänäänkin koristavat Ristiinan kirkkoa Etelä-Savossa. Hans Borchardtin 1600-luvun puolivälissä tekemät maalaukset ovat ainoat Suomessa säilyneet muotokuvat, jotka maalattiin kreivipariskunnan elinaikana.




 Hans Borchardtin aikalaisnäkemys Pietari Brahesta.

Rahvasta moititaan puolestaan taikauskoisuudesta ja laiskuuden ja juoppouden lisääntyminen pistetään tupakan liian aikaisen ja ylellisen nauttimisen piikkiin. Brahe ehdottaakin tupakan sulkemista kaupungin apteekkeihin ja antamista vain lääkkeinä sairaille.



 Hans Borchardton aikalaisnäkemys kreivitär Brahesta.

Brahen toinen virkakausi Turussa 1648 alkaa kreivillisillä seurapiirihäillä, jotka kestävät lähes viikon eli jälleen kerran esilinnassa ja koko kaupungissa eletään loiston aikakautta.

Vuonna 1648 Turussa siis vietetään suuria juhlia; konvehteja, tykinlaukauksia, juomia, soittoa, tanssia, aterioita, ilotulitus ja ylioppilaiden teatteriesitys, komedia, jonka aiheena on Norjan viikinkikuninkaan Olavi Tryggvenpojan avioliitto Ruotsin kuningas Olavi Sylikuninkaan tyttären kanssa.


 Vieraina Pietari Brahen johdolla mm. hovioikeuden presidentti, Turun ja Tallinnan piispat, maaneuvokset, Suomen aatelisto, yliopisron rehtorit ja suuri joukko Turun porvareita. Kreivilliset seurapiirihäät kestävät lähes viikon Viron maaherran Erik Oxenstiernan ja kuvernöörin veljentytär Elisabeth Brahen saadessa toisensa 10. syyskuuta 1648.


 Mutta lopulta Suomeen ja Turkuun laskeutuu maansuru, kun kreivitär Brahe, Kristiina Stenbock, kuolee Turun linnassa kesällä 1650.




Saatettuaan vaimonsa hautaan Ruotsiin Pietari Brahe palaa tammikuussa 1651 vielä Suomeen viideksi kuukaudeksi, mutta siirtyy jo samana vuonna Tukholmaan drotsiksi, maan korkeimmaksi lainvalvojaksi. Myös Ruotsista käsin Brahe hoiti kiinteästi Suomen asioita aina kuolemaansa 12. syyskuuta 1680 saakka.

Kreivillisesti
Turussa 22-11 2017
Simo Tuomola

maanantai 20. marraskuuta 2017

Pennisilta

Tänään 21-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun sillanrakentamisen historian lähtölaukauksesta. Ensimmäinen maininta Aurajoen ylittävästä sillasta kirjataan näet historian lehdille 21. marraskuuta 1414 hallitsija Eerik Pommerilaisen antaessa kirjeitse Turun päättäjille ohjeet miten torielämää palveleva silta yli Aurajoen tulisi rakentaa. Itse työhön päästään käsiksi keväällä 1415.



Gavril Sergejevits Sergejevin ilmeisesti vähän pröystäilevä akvarellikuva Turun sillasta vuoden 1811 tyyliin tallennettuna. Vasemmalla rannalla maaherran residenssi, oikealla vanha kaupungintalo.

Sillan varsinaista valmistusvuotta ei kirjoista ja kansista löydy, mutta jo vuonna 1415 sitä on varmasti puusta rakentamaan ryhdytty, koska se varsin pian jo kirjataan pormestari Hannus Rödin papereissa kaupungin omistamien rakennusten listalle raatihuoneen ja vaakahuoneen rinnalle.

Silta oli kaupungin omaisuutta, vaikka se sinänsä olikin koko maakunnan yhteinen hyötyhanke, jonka rakentamiseen osallistui myös ympäröivä maaseutu. Turku oli jo tuolloin tärkeä markkinapaikka ja huvittelukeskuskin molemmin puolin jokea asuville ja tätä ennen joen ylitys onnistui vain paikallisten veneiden ja soutajien avustuksella.



 
Kuvahaun tulos haulle eerik pommerilainen

Eerik Pommerilainen vuonna 1424. Tuntematon taiteilija, Louvre, Pariisi.

 Eerik Pommerilainen (s. noin 1382, Rügenwalde, Pommeri – k. 1459, Rügenwalde) oli Norjan kuningas 13891442, Tanskan ja Ruotsin kuningas 13961439, sekä Kalmarin unionin kuningas 13971439.

Sillanrakentaja Eerik Pommerilainen ei ollut kovin suosittu hallitsija valtakunnassaan ja vuonna 1439 Eerik erotettiin lopulta kaikkien pohjoismaiden kuninkuudesta. Turun siltahankkeen lisäksi hän kuitenkin ehti kiinnittää muutenkin huomiota nimenomaan valtakuntansa kaupunkien kehitykseen.

Hän perusti 1413 Landskronan kaupungin ja teki 1417 Kööpenhaminasta pääkaupungin. Tukholmassa hänen kädenjälkensä näkee keskeisessä Kungsträdgårdenissa, jonka hän perusti 1430.

Vuonna 1419 talonpoikain lähetystö lähtee Turusta Kööpenhaminaan valittamaan kuninkaalle verohallinnon epäkohdista maassa. Verot tuntuvat jo kovin raskailta suorittaa, varsinkin kun verot määräävän Turun rahan arvo on laskenut. Kuningas majailee enimmäkseen valtakuntansa eteläosissa, joten alamaisten on itse lähdettävä asiansa eteen liikkeelle. Turussa Eerik ehtii poiketa hallintonsa aikana  sentään kahdesti.  






Eerik Pommerilaiselle Turku oli tärkeä verokaupunki valtakunnan menojen kattamisessa ja sinänsä huomion arvoinen elinkeinoelämän kukoistuksen suhteen. Verokirjassa 1413 Turku kirjataan maksaneeksi valtakunnan kassaan 600 markka ja esim. Ulvila 20 mk. Turun rahapajassa myös lyötiin tuolloin rahaa, mm. aurtuoita ja aboja.

Vuonna 1414 siltaa ei siis ollut olemassa kuin korkeintaan paperilla, mutta pian se jo katkaisi laivoilta yhteyden tuomiokirkon edustan rantatonteille. Sillan valmistumisen myötä myös kaupunkirakenne vahvistui ratkaisevasti ja asumus levisi nopeasti Hauenkuonon torin reunoille ja "uuteen kaupunkiin" rannan aittojen tilalle. Aninkaisten emäkylän maille rakentui pian tuolloisen Turun neljäs, pohjoinen kaupunginosa.



Suuri tulva vei sillan mukanaan 1612, mutta aikanaan sen keskellä sijainneessa pörssirakennuksessa toimi mm. lihakauppa ja Suomen ensimmäinen kirjakauppa.
 

Pennisilta oli keskeinen kauppapaikka. Siellä ja sen päädyissä toimi lihakauppiaita, savenvalajia, hansikkaantekijöitä, läkkiseppiä, leipureita sekä kammantekijä, suutari ja kirjansitoja. Vuonna 1759 lihakauppa torilla kiellettiin, sillä sillan puuaines vahingoittui paloiteltaessa sen päällä lihaa isoilla kirveillä.

Jäidenlähdön jälkeen 1776 siltaa jälleen korjattiin. Silloin puodit purettiin ja kannatinarkun kohdalle rakennettiin arkkitehti Schröderin piirustusten mukaan pieni pörssisali, jonka uppsalalainen kirjakauppias Magnus Svederus vuokrasi 450 kuparitaalerin vuosivuokraa vastaan.

Oscar Nikulan mukaan "Maistraatti varasi kaupungin kunniallisille asukkaille vapaan pääsyn kirjakauppaan ja oikeuden oleskella siellä kävelyllä ollessaan." (Oscar Nikula Turun kaupungin historia 1721-1809, Ensimmäinen nide.) Vuoden 1827 tulipalo tuhosi lopullisesti myös Pennisillan.


 
Kuvahaun tulos haulle pennisilta



Valokuvaaja Jouni Lappi juhlisti Siltojen Turkua pienimuotoisella valokuvanäyttelyllä Brinkkalan Outolinnussa. "1414 Silloin 2014" -näyttelyn merkeissä ehdimme pohdiskella myös ns. Pennisillan kuvahistoriaa ja tulimme siihen tulokseen. että sillan pörssisalin sijainti on myöhemmissä tulkinnoissa kirjattu väärälle puolelle siltaa. Ja sitä, että juuri tuo pörssitoiminta antoi aikoinaan sillalle Pennisillan nimen.
 


Esim. kirkkopuiston pienoismallissa ja kaupunkipiirroksessa sillan koju on sijoitettu kuvamme mallinnoksesta poiketen alajuoksulle yläjuoksun sijasta. 

Silloin tällöin
Turussa 21-11 2017
Simo Tuomola

Pyövelin kivitys

Tänään 20-11 kaupungissa kuohuu. Pyöveli Matts Bertilinpoika on epäonnistunut surkeasti työssään ja teloitettava, ylioppilas Sigfridus Simonis on vain haavoittunut pyövelin käsittelyssä. 

Tapaus ei jää tähän, vaan kansa ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja kohdistaa 20-11 oman tuomionsa pyöveliin pahoinpitelemällä tämän. Matts Bertilinpoika sai useita haavoja päähänsä, mutta tokeni kuitenkin ja pystyi jatkamaan työtään.
 Kuvahaun tulos haulle turun pyöveli
 


Lähipäivinä sitten selvitellään ketkä olivat pahoinpidelleet ja heitelleet kivillä työssään epäonnistunutta Turun uutta pyöveliä. Raivostunut väkijoukko oli ajanut häntä takaa Kuninkaankadulle, jonne hänet oli jätetty pahoinpideltynä maahan henkitoreissaan makaamaan. Oli vuosi 1669.


Epäonninen pyövelimme Matts Bertilinpoika oli astunut toimeensa vasta marraskuun alussa ja joutunut heti tositoimiin testaamaan miekallamestaamisen olemattomia taitojaan.


Huoruuteen syyllistynyt ylioppilas Sigfridus Simonis oli omasta pyynnöstään pyytänyt mestausvälineeksi juuri miekkaa, jollaista Matts ei ollut aiemmin työssään käyttänyt.

 Kartta 1. Kaakinpuu ja mestauspaikka sijaitsivat Suurtorilla (A) ja hirsipuu Kerttulin hautausmaalla Uudellemaalle johtavan Karjakadun varrella (B). Olaus Gangiuksen kartta vuodelta 1634. Pyöveli johdatti karkotetut ulos kaupungista Uudenmaan (C), Hämeen (D) ja Uudenmaan (E) tulliportin kautta. Karttakopio Turun maakunta-arkisto. Kuva: Veli Pekka Toropainen.
 Kartta 1. Kaakinpuu ja mestauspaikka sijaitsivat Suurtorilla (A) ja hirsipuu Kerttulin hautausmaalla Uudellemaalle johtavan Karjakadun varrella (B). Olaus Gangiuksen kartta vuodelta 1634. Pyöveli johdatti karkotetut ulos kaupungista Uudenmaan (C), Hämeen (D) ja Uudenmaan (E) tulliportin kautta. Karttakopio Turun maakunta-arkisto. Kuva: Veli Pekka Toropainen.

Väki oli kokoontunut 6-11 raastuvan eteen torille seuraamaan teloitusta. Turussa mestaukset suoritettiin yleensä piilukirveellä, mutta miekkaa käytettiin tuomitun niin pyytäessä. Niinpä pyövelin tuli hallita molemmat mestausvälineet ja itsensä. Miekan oikeaoppinen käsittely mestauksessa korostui, sillä se selkeästi edusti juuri hallitsijan valtaa ja oikeudenmukaisuutta.



 Pyöveli suoritti mestaukset torilla (1) raatihuoneen edessä, mutta hirttäminen tapahtui Kerttulin hautausmaan hirsipuuhun (2).Mätäjärven kortteli (3).


Pyöveli Matts Bertilinpoika epäonnistui kuitenkin surkeasti työssään ja Sigfridus Simonis vain haavoittui pyövelin käsittelyssä. Tapaus ei jäänyt tähän, vaan kansa otti oikeuden omiin käsiinsä ja kohdisti oman tuomionsa 20-11 pyöveliin pahoinpitelemällä tämän. Matts Bertilinpoika sai useita haavoja päähänsä, mutta tokeni kuitenkin ja pystyi jatkamaan työtään.

Oikeus ei lopulta tuominnut ketään pyövelin kivittämisestä, mutta yhtä kaikki aika iso joukko tavallisia turkulaisia oli näin osoittanut oman mielipiteensä siitä, millä ammattitaidolla pyövelin tulisi toimenkuvaansa hoitaa.


 Kartta 2. Suurtorilta (A), jossa Turun pyövelit suorittivat mestaukset, johti Karjakatu (B) Uudenmaantulliin (C). Kerttulinmäen reunalla sijaitsi Skarprättareplan eli hirsipuu Kerttulin hautausmaalla (D). Uudenmaan tulliin päättyvä tontti numero 300 on pyövelin virkatalo ja hänen kaalimaansa (E). Turun kaupunginarkisto, Jacob Gadolin kartta1754−56. Karttakopio TMA. Kuva: Veli Pekka Toropainen.
 Kartta 2. Suurtorilta (A), jossa Turun pyövelit suorittivat mestaukset, johti Karjakatu (B) Uudenmaantulliin (C). Kerttulinmäen reunalla sijaitsi Skarprättareplan eli hirsipuu Kerttulin hautausmaalla (D). Uudenmaan tulliin päättyvä tontti numero 300 on pyövelin virkatalo ja hänen kaalimaansa (E). Turun kaupunginarkisto, Jacob Gadolin kartta1754−56. Karttakopio TMA. Kuva: Veli Pekka Toropainen.

Pyövelille merkitykselliset eri viranomaisten rakennukset sijaitsivat torin varrella lukuun ottamatta tuomiokirkkoa. Torin päädyssä oli kaupungin raatihuone, jossa sijaitsivat myös kaupungin velkavankila ja varaskellari. Torin laidalla olevassa rakennuksessa istui Turun hovioikeus.

Itse torilla seisoi kaakinpuu kaularaudassa seisottamista varten. Kuolemantuomioita toimeenpantaessa sen vierelle rakennettiin mestauslava. Viipuriin johtaneen Karjakadun varrella oli lisäksi Kerttulin hautausmaa ja hirsipuu, jotka näkyvät kartassa 1 alhaalla oikealla Mätäjärven kallion vieressä hieman erillään muusta asutuksesta.

Aiheeseen liittyvä kuva
Pyövelille kuului viina- ja olutkestitys ruoan kanssa hänen matkustaessaan maaseudulle toimittamaan työtään. Lisäksi hän sai viinaryypyn ennen mestauksen toimeenpanoa. Mikäli hän otti useampia ryyppyjä, vaarantui toimituksen onnistuminen.


Myös esivalta kiinnitti tähän huomiota. Kuningas antoi vuonna 1690 kirjelmän, jossa mestaajaa kiellettiin rangaistuksen uhalla nauttimasta liikaa väkijuomia. Tällä haluttiin varmistaa se, ettei hän hoitaisi virkansa taitamattomasti ja sopimattomasti.

Näin kerrotaan Veli Pekka Toropaisen tuoreessa  21. marraskuuta 2014  julkaistussa artikkelissa "Pyöveli, mestarismies, skarprättäri - Turun lääninmestaajien minäkuva 1643-1722".



Kuvahaun tulos haulle turku 1600


Artikkelista löytyy mm. luettelo Turun pyövelinviran haltijoista noina vuosina. Ennen epäonnista Bertilinpoikaa 1669-1670 virkaa oli hoitanut Mickel Henrikinpoika 1665-1669 ja Mattsin jälkeen 1670-1675 Henrik Knutinpoika. Toinenkin "epäonnistunut mestaus" virasta erottamisen syyksi löytyy, vuodelta 1696 Erik Lijten.

Syyskuussa 1695 suorittamansa epäonnistuneen mestauksen jälkeen Erik Lijteniä pidettiin vangittuna raatihuoneen vankilassa. Raastuvanoikeus määräsi hänet vielä 9. lokakuuta kahdeksaksi päiväksi vedelle ja leivälle taikauskon vuoksi. Lisäksi hänen tuli suorittaa julkirippi.


Lijten sai kelvottomuudellaan maaherran hermostumaan niin, että tämä ilmoitti ennen juhannusmatkaansa 1696 kaupunginsihteeri Anders Prytzille, että Lijten oli erotettava ja myöhemmin kaupunkiin tullut Jöran Jöraninpoika Keikeli otettava hänen tilalleen.



 Kärtrula kyrkie gård" eli Kerttulin kirkkomaa Mätäjärfvi kallion alla. Olof Gankiuksen kartta 1634. Kansallisarkisto.

Kun pyöveli Erik Lijten erotettiin virastaan vuonna 1696, annettiin hänen hallitsemansa pyövelin talo hänen seuraajansa Jöran Keikelin asuttavaksi. Tällöin ilmoitettiin, että talo oli nimenomaan ostettu pyövelin asunnoksi. Vuonna 1722 tämä talo sijaitsi Kerttulinmäellä hirttopaikan vieressä. Jacob Gadolinin karttaan 1750-luvulta pyövelin asunto on merkitty peltotontteineen Kerttulin hautausmaasta Uudenmaantulliin vievän tien varrelle.

Huonoa käytöstä, varkautta, huoruutta, laiminlyöntiä ja niskottelua, karkotusta - siinä yleisimpiä pyövelin erottamisen syitä. Henrik Bertilinpoika 1643-1663 erosi tehtävästään sentään vanhuuten vedoten ja kuuluisin mestareista, pitkään virassa toiminut Jöran Jöraninpoika Keikeli 1696-1722 vain "poistui kaupungista". 

Vuonna 1699 kuningas antoi maaherroille määräyksen, jonka mukaan pyöveleitä tuli kohdella kunniallisina ihmisinä. Tämä tarkoitti myös sitä, että heidän tuli olla nuhteettomia jo astuessaan virkaansa. Enää ei ollut mahdollista palkata rikollisia, ja pyöveleitä koskevat oikeustapaukset vähenevät Turun oikeusasteissa ilmeisesti juuri seuraavien mestarismiesten nuhteettoman elämän seurauksena.


Näihin pyöveleihin itseensä kohdistuneisiin väkivallantekoihin puututtiin myös valtakunnan ylimmällä tasolla;

Tällainen pyöveliin kohdistunut spontaani väkivaltaisuus näyttää olleen niin yleistä, että toukokuun 24. päivänä 1700 annettiin Göteborgissa koko Ruotsin valtakuntaa koskeva plakaatti.



Karl XII 1706.jpg
Kaarle XII (17. kesäkuuta 1682 Tukholma30. marraskuuta 1718 Fredrikshald (nyk. Halden), Norja) oli Ruotsin kuningas 1697–1718.

Siinä kuningas ilmoitti saaneensa tietää, että mestarismiehiä kivitettiin ja pahoinpideltiin heidän suorittaessaan kuolemanrangaistuksia, jotka oli määrätty heidän tehtäväkseen. Siksi plakaatissa määrättiin kuolemantuomio niille, jotka syyllistyivät tähän. Myöskään pyöveli ei saanut kohdella tuomittua julmasti tai huomattavan epäystävällisesti, sillä se ei palvellut oikeuden tarkoitusperiä.

Kivitettävänä
Turussa 20-11 2017
Simo Tuomola

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Narvan marssi

Tänään 20-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Narvan taistelusta Suuressa Pohjan sodassa vuonna 1700. Siis tänään - tuon ajan ruotsalaisen kalenterin mukaan. Kuningas itse johti joukkojensa edessä pohjan pojat voittoon.


Ruotsin voitto Gustaf Cederströmin maalauksessa vuodelta 1910.
 Ruotsin voitto Gustaf Cederströmin maalauksessa vuodelta 1910.

Narvan taistelu käytiin Suuressa Pohjan sodassa 20. marraskuuta 1700 (ruotsalaisen kalenterin mukaan). Ruotsin armeijan kuningas Kaarle XII:n johtamana löi Venäjän tsaari Pietari I:n joukot Narvassa.

Turussa sotaan oli valmistauduttu jo maaliskuusta lähtien, kun saksilaiset olivat hyökänneet Riian kaupunkiin 9-3 ja avun tarve oli ilmeinen. Maaherra saikin Turkuun 26. huhtikuuta ohjeet lisämiesten hankkimiseksi.

Nopeasti muodostettiinkin kaksi jalkaväkirykmenttiä ja yksi ratsuväkirykmentti eli niin sanotut kolmikasrykmentit lisävoimiksi paitsi kotiseutujen suojaksi, myös lähetettäväksi osallistumaan sotaan Suomenlahden eteläpuolella.

Meillä ollaan sen verran innokkaita sotaan, että täällä pyydetään kaksinkertaistamaan myös vakinaiset rykmentit, johon kuningas ei kuitenkaan ihan heti suostu. Yhteensä Suomesta lähtee sotaan kuitenkin noin 4400 miestä, kun sodan alkaessa kevättalvella Turun jalka- ja ratsuväki lähtee marssille Suomenlahden ympäri.

 


Turusta toimitetaan myös 13 laivurin aluksilla viljaa Tukholmaan siellä sotaan varustautuvalle sotaväelle ja laivastolle leivontaan ja oluenpanoon.

Ruotsin 8 140 miehen joukot Kaarle XII:n johtamina hyökkäsivät Ruotsin Narvaa Eestimaalla (nykyisessä Virossa) piirittäviä Venäjän joukkoja vastaan 20-11. Ruotsin pääjoukkojen lisäksi kaupungissa oli 2 500 sotilasta. Venäjän armeijalla oli suuri miesylivoima, noin 37 000 miestä.




Ruotsin armeijaa komensi kuningas itse, armeijan vasenta siipeä komensi kenraali Carl Gustav Renskjöld, oikeaa Otto Wellingk. Venäjän armeijaa komensi herttua Charles Eugène de Croy. Tsaari Pietari ja armeijan päällikkö sotamarsalkka Fjodor Golovin olivat lähteneet paikalta edellisenä päivänä.

Ruotsin armeija hyökkäsi kahden aikaan iltapäivällä. Kesken hyökkäyksen lumimyrsky puhkesi puhaltamaan venäläisten silmiin. Ruotsalaiset mursivat venäläisten varustukset useassa kohden, ja venäläisten sivustat pakenivat paniikissa Narvajoen yli. Venäläisten kuormaston luo linnoittautuneet joukot taistelivat kuitenkin vielä monta tuntia, viimeiset saarroksiin jääneet joukot antautuivat vasta seuraavana päivänä.

Voiton myötä Venäjän aktiivinen sodankäynti päättyi useiksi vuosiksi.

Tappiot olivat ruotsalaisille alhaisia kun taas venäläisille todella suuria. Ruotsalaiset menettivät 667 miestä, ja Venäjän armeija 15 000 miestä, monet hukkuivat Narvajokeen paetessaan. Loput Venäjän armeijasta antautui. Koska heitä vartioimaan ei ollut irrottaa joukkoja, miehistö päästettiin menemään aseiden luovutuksen jälkeen. Ruotsalaiset saivat saaliiksi yli 20 000 muskettia.

Narvan marssin sanoin:

Muistot, aika häipyvä, heitä!
Hetken riemut kalpeat peitä!
Yöhyt synkeä kattaa meitä,
varjot laulumme kuulkoot vaan!
Muisto mennehen aijan loiton,
tunnon syttäjä, kiihde voiton!
Vieras harmaja aikain koiton
kanna nyt kanssamme murhe maan.
  
 
Karl XII 1706.jpg
 Kaarle XII (17. kesäkuuta 1682 Tukholma30. marraskuuta 1718 Fredrikshald (nyk. Halden), Norja) oli Ruotsin kuningas 1697–1718. 
 
Naapurivaltiot Tanska, Venäjä ja Puola-Liettua päättivät käyttää tilaisuutta hyväkseen julistamalla Ruotsille sodan yhtä aikaa vuonna 1700, koska kuvittelivat vasta 17-vuotiaan Kaarle XII:n olevan heikko vastus. Tämä sota tunnetaan nimellä suuri Pohjan sota, ja se päättyi vuonna 1721 Fredrik I:n hallitessa Ruotsia.
 
Narvan marssi, Kaarle XII:n Narvan Marssi tai Kaarle XII:n marssi Narvassa on tunnettu ja perinteinen surumarssi, jota soitetaan etenkin sotilashenkilöiden hautajaisissa.

Narvan marssin sävel on ilmeisesti irlantilaista alkuperää, ja sen on arveltu kulkeutuneen Ruotsiin Britteinsaarilta tulleiden värvättyjen sotilaiden mukana. Marssi on saanut nimensä vuonna 1700 käydystä Narvan taistelusta, jossa sitä perimätiedon mukaan soitettiin. Ensimmäinen tunnettu nuotinnos marssista on vuodelta 1798, jossa sen nimenä on Marssi, käytetty Kaarle XII:n lähestyessä Narvaa. Taistelupäivänä oli sankka lumipyry, joten on luontevaa, että taistelumarssina käytettiin hidasta marssia, jotta rivit pysyisivät yhtenäisinä rynnäkköön saakka.

On epäselvää, miten Narvan taistelu liittyy Narvan marssiin. Sävelmän syntyä tutkinut Leonard Höijer (1875) on todennut, että marssin julkaisi nuotinnettuna Georg Joseph Vogler, Hoosianna-hymnin säveltäjä vuonna 1798. Sävelmän nimenä Voglerin julkaisussa on "Marssi, käytetty Kaarle XII:n lähestyessä Narvaa". Vogler mainitsee, että säveltäjä on "muuan ranskalainen".

 
 Kaarle XII:n patsas Tukholmassa – sormi osoittaa itään.

Aikoinaan sitten voittoisa kuningas kohtasi uudelleen voimistuneen Venäjän ja tuli itse lyödyksi:
Pultavan (Poltavan) taistelu käytiin vuonna 1709 Venäjän ja Ruotsin välillä. Se oli suuren Pohjan Sodan ratkaiseva taistelu. Taistelun sanotaan päättäneen Ruotsin suurvaltakauden.

Kaarle XII:n palatessa Ruotsiin 1717 oli Venäjä miehittänyt sen itäiset alueet eli Suomen (isoviha). Kaarle päätti valloittaa Norjan Tanskalta.
Suomalaiset olivat kyllästyneet kaukana Turkissa paossa olleeseen kuninkaaseensa viimeistään silloin, kun hän oli jättänyt Suomen oman onnensa nojaan isovihan aikana ja vain kehottanut väkeä täällä pakenemaan emämaan puolelle, etteivät joudu Siperiaan.
Myös Ruotsin aateli oli vastarinnassa mm. kuninkaan kaventaessa aatelisten etuisuuksia laatimalla maahan maailman ensimmäisen progressiivisen verotuksen, joka peruttiin heti kuninkaan kuoleman jälkeen.
Se luoti tiesi kohteensa, mutta olivatko ampujat lopulta omia. Joka tapauksessa Fredrik I ja tämän liittolaiset osasivat reagoida Kaarlen kuolemasta saatuun tietoon yllättävän nopeasti. 


 


Kaarle XII:nnen muumio vuoden 1917 haudanavauksessa. Reikä ohimossa on kuninkaan surmanneen luodin jättämä.


Marssissa mukana Turussa 20-11 2017 Simo Tuomola

Tukholmaa valtaamassa

Tänään 19-11 tulee kuluneeksi tasavuosia Olkijoen aseleposopimuksesta, joka päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella vuonna 1808. Sota siirtyi aselevon jälkeen Ruotsin puolelle ja päättyi lopulta Haminan rauhaan seuraavan vuoden syksyllä.
Samalla oltiin matkalla valtaamaan Tukholmaa ja tekemään Suur-Suomea länteen päin.

Olkijoen aseleposopimus päätti Suomen sodan sotatoimet Suomen alueella. Sopimus allekirjoitettiin Olkijoen kylässä, nykyisen Raahen kaupungin alueella, 19. marraskuuta 1808.


Sopimuksen allekirjoittivat Ruotsin armeijan puolesta yliadjutantti Carl Johan Adlercreutz ja Venäjän armeijan puolesta kenraaliluutnantti Nikolai Mihailovitš Kamenski.

 Adlercreuts.jpg

Carl Johan Adlercreutz (suomeksi joskus Kaarle Juhana) (27. huhtikuuta 1757 Pernaja21. elokuuta 1815 Tukholma) oli Suomessa syntynyt Ruotsin armeijan kenraali, joka muistetaan parhaiten Suomen sodassa voittamistaan taisteluista. Hän kuului Adlercreutzin aatelissukuun.

 

 Kreivi Nikolai Mihailovitš Kamenski (ven. Николай Михайлович Каменский, 27. joulukuuta 17764. toukokuuta 1811 Odessa) oli venäläinen kenraali Suomen sodassa.

Aseleposopimuksessa sovittiin, että Ruotsin armeija vetäytyy Kemijoen taakse niin, että Kemijoen molemmat rannat annettiin venäläisten haltuun. Oulun kaupungista ruotsalaisten joukkojen oli poistuttava 29. marraskuuta.

Käytännössä Ruotsin armeijan Suomessa olleet joukot, noin 15 000 sotilasta, asettuivat talveksi TornioHaaparanta alueelle. Sotilaista lähes puolet oli sairaita ja talven kuluessa kuoli noin 2000 sotilasta.

Kaikki kävi kätevästi ranskan kielellä, kun sitä käytettiin sekä Venäjän että Ruotsin hoveissa:




Convention

entre l'armée roijalle suedoise du nord de la Finlande, et l'armée imperialle russe.

D'après les pleins pouvoirs qui nous ont ete confiés, nous sous signés avons arèté les articles suivans.
1:mo    L'armée suedoise d'abord aprés la ratification de la presente, prend sa position sur les limites du gouvernement d'Uleåborg, occupant la ligne qui commence derrière le Kemi et passe par Paisavara Mustisaara, et Pockavara, les deux bord de la riviere de Kemi Elf restent entre les mains de l'armée russe.
2:do    L'armée suedoise quitte Uleåborg dans l'espace de dix jours, en comptant de la signature de la presente convention, c'est a dire pas plus tard que le vingt neuf de ce mois, et les trouppes russes y entrent le trente, le reste du terrain qu'elle cède à l'armée russe sera evacue d'apres la marcheroute dont nous sommes convenues, mais en cas qu'il arive quelque accident imprevu comme un dégât, on aura égard, a ce contre temps, et on donnera tout le temps necessaire à l'armée suedoise pour y obrier.
3:io    L'arière garde suedoise retirera d'après la marche route convenue et tout ce que l'avant garde russe trouvera d'abandonnée par l'armée suedoise, faute de chevaux ou par autre cause tel que malades, magazins &. &. sera regardé comme de bonne prise.
4:o    L'armée suedoise s'engage à ne pas detruire ni distribuer aux habitans, ni vendre les magazins q'elle sera dans le cas d'abandonner.
5:to    L'armée suedoise n'enlevera ni d'Uleåborg ni d'aucun autre endroit qu'elle quittera pas un des employés civils, ni les archives, ni rien de ce qui apartient aux affairs de la province.
6:to    L'armée suedoise renverra tous les ländsmän, pasteurs, et autres preposés et habitans qui ont été pris par elle des endroits qu'elle a deja quitté, en leur restituant leurs chevaux et tout ce qui leur apartient; bien entendu, que se soit de leur bon gré.
7:mo    La presente convention sera ratifié par les generaux en chef des deux armées respectives, et ne sera pas echangée plus tard que demain au soir.
Olkioki ce 7/19 novembre 1808.
Le baron d'Adlercreutz.
General major.
Le comte Kamensky.
Lieutenant general.
Approuvée   Le Comte de Bouxhoevden, General en chef commendent d'armée de Sa Majesté Imperiale le 8/20 novembre 1808.
Additions
a la convention conclue le 19/7 novembre, entre l'armée du Nord roijale suedoise & l'armée Imperiale russe, par m:r le baron d'Adlercreutz general major & m:r le comte de Kamenskij lieutenant general.
Article 1:re
L'armistice conclue entre les deux armées, doit durer un mois apres que l'armée suedoise à passée les frontieres du gouvernement d'Uleåborg ou jusq'au 12/1 janvier 1809 & doit en tout cas, l'armistice etre denoncée quince jours avant que les hostilitées peuvent recommencer.
Article 2:de
Durant l'armistice les trouppes imperiales russes ne passeront pas la riviere de Kemi.
    Le qvartier general à Limingo le 20 novembre 1808.
C:N: af Klercker

General d'infanterie, general en chef de l'armée suedoise en Finland. 


 

 
 
 Olkijoen Rauhanpirtti.

Turku oli sen sijaan  jo pitkään ollut venäläisten valtaama rauhan kaupunki Typky, joskin aseleposopimuksen myötä täällä jälleen sotilaskaupungin asema korostui, kun miehittäjä oli nyt suuntaamassa hyökkäyksensä kärjen suoraan entisen emämaa Ruotsin alueelle myös Turun kautta. Entisestä emämaasta oli tulossa Suomen aluetta.

Maaliskuussa 1809 kolme vahvaa venäläistä joukko-osastoa hyökkäsi lopulta Suomen puolelta Ruotsiin. Kenraali Pjotr Bagration hyökkäsi Turusta Ahvenanmaalle, Barclay de Tolly joukkoineen Vaasasta jään yli Uumajaan ja kenraalimajuri Ivan Suvalov Pohjanlahden ympäri Kalixiin.

Ruotsalaiset joukot joutuivat vetäytymään Ahvenanmaalta ja venäläiset jatkoivat etenemistään kohden Tukholmaa jään yli Grisslehamniin. Hätääntyneet puolustajat saivat eversti Lagerbringin ja von Döbelnin taidoin neuvottelemalla venäläiset kuitenkin kääntymään takaisin, luvaten etteivät ruotsalaiset miehittäisi enää Ahvenanmaata uudelleen.

Näin Tukholma välttyi välittömältä miehitysuhalta.


 
 Pjotr Ivanovitš Bagration (ven. Пётр Иванович Багратион, georg. პეტრე ბაგრატიონი, Petre Bagrationi; 17651812) oli alkuaan georgialaissyntyinen venäläinen ruhtinas ja jalkaväenkenraali. Hän otti osaa Venäjän sotiin Napoleonia vastaan, oli Suomen sodassa vuonna 1808 Ruotsin Suomeen hyökänneen venäläisen 21:nnen divisioonan komentaja ja seurasi Klingsporia Poriin. Hän vartioi sitten lounaisrannikkoa ja johti vuonna 1809 Ahvenanmaalle tehtyä hyökkäystä.

 


Georg Carl von Döbeln (29. huhtikuuta 1758 Segerstad, Ruotsi16. helmikuuta 1820 Tukholma) oli ruotsalainen kenraali, joka taisteli muun muassa Suomen sodassa.

 
Döbelnin asema yhtenä Suomen sotaan osallistuneista harvoista taitavista sotapäälliköistä on tunnustettu Suomessa. 1850-luvulla hänen haudalleen Tukholman Pyhän Johanneksen hautausmaalle pystytettiin marmoripatsas osin Suomesta kerätyillä varoilla.

Döbeln palveli 1780-luvulla Ranskan armeijassa ja osallistui sotaan esimerkiksi Itä-Intiassa. Vuosina 1788–1790 käydyssä Kustaa III:n sodassa kotimaahansa palannut Döbeln haavoittui päähän ja joutui käyttämään loppuelämänsä mustaa sidettä otsallaan. Suomeen hän muutti vuonna 1807, kun hänet oli nimitetty Uudenmaan rykmentin varakomentajaksi.

Kenraalimajuri Hans Henrik Gripenberg ja kolme suomalaista prikaatia antautuivat Kalixissa 25-3 1809. Ruotsin armeija yritti vielä tehdä vastarintaa Länsipohjassa ja kesän aikana taisteltiin Hörneforsissa 5-7, Sävarissa 19-8 ja Ratanissa 20-8. Froskågenin aselepo 2-9 merkitsi lopulta taistelujen päättymistä.


 
Haminan rauha oli Ruotsin ja Venäjän välinen rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 17. syyskuuta 1809 Haminassa, nykyisen Johanneksenkirkon paikalla sijainneessa linnoituksen komendantin virka-asunnossa. Rauha päätti 21. helmikuuta 1808 alkaneen Suomen sodan.

Venäläiset yrittivät rauhanneuvotteluissa saada Suomen lisäksi itselleen suuren kaistaleen Pohjois-Ruotsia, sillä he vaativat rajan vetämistä Kainuunjokeen. Venäläiset perustelivat vaatimustaan sillä, että Kainuunjoen itäpuoliset alueet olivat suomenkielisten asuttamia. Niinpäs.


 
 Curt Bogislaus Ludvig Kristoffer von Stedingk (vuoteen 1800 Steding; 26. lokakuuta 1746 Lentschow, Pommeri7. tammikuuta 1837 Tukholma) oli ruotsalainen sotilas ja valtiomies. Hänestä tuli 1811 sotamarsalkka ja hän oli Ruotsin viimeinen elossa ollut sotamarsalkka.Hänen veljensä oli Ruotsin saaristolaivaston komentajana Turussa toiminut Victor von Stedingk, sittemmin kenraaliamiraali.

Haminan rauha riisti Ruotsilta yli kolmasosan sen pinta-alasta ja väestöstä. Ikivanha valtioyhteys Suomen ja Ruotsin välillä katkesi. Ruotsalaisille rauha olikin suuri järkytys ja nöyryytys. Rauhanneuvotteluihin osallistunut ruotsalainen kreivi Kurt von Stedingk totesi, että mieluummin hän olisi allekirjoittanut oman kuolemantuomionsa kuin Haminan rauhan.

Ilman von Stedingkin neuvottelutaitoja Suomen länsiraja kulkisi kuitenkin nykyisin Kalix-joen kohdalla, joten jotain se Curt kuitenkin aikaan sai, meidän tappioksemme.

Valloitusretkellä mukana
Turussa 19-11 2017
Simo Tuomola