sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Hyviä simoja

Huomenna 1-5 vietämme Vapun ja Valpurin nimipäivää. Nimet ovat muunnelmia germaanisesta nimestä Walburga, joka merkitsee linnoituksen valtiasta.
Nimen on tehnyt suosituksi katolinen pyhimys Valburg (710 - 25.2.779). Vappua vietetäänkin juuri abbedissa Valborgin pyhimykseksi julistamisen kunniaksi, joka tapahtui erään lähteen mukaan 1. toukokuuta vuonna 749, toisen 1.5. 870.

 

Valburg tai Walburga (710- Hildesheim 25. helmikuuta 779) on katolinen pyhimys, joka syntyi varakkaaseen perheeseen Englannissa. Aluksi Valburg asui nunnaluostarissa, mutta siirtyi vuonna 761 Heidenheimin miesluostarin johtoon. Se oli saksalaisen lähetystyön tukipaikkoja. Valburg kuoli Heidenheimin luostarin vuosikirjojen mukaan 25. helmikuuta vuonna 779.
Sata vuotta myöhemmin paavi Hadrianus II julisti Valburgin pyhimykseksi, ja hänen muistopäiväkseen tuli katolisessa kalenterissa kuolinpäivä 25.2.

Valburgin luut siirrettiin pyhimykseksi julistamisen jälkeen 1. toukokuuta 870 Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, joka on nykyään pyhän Valburgin benediktiiniläisluostari. Tästä tuli Valburgin muistopäivä, suomeksi vappu, ensin Englannissa ja myöhemmin myös Pohjoismaissa.
 Ja Turun historiasta löydämme tietenkin parikin huomattavaa Valpuria. Heistä Valpuri Innamaa oli merkittävä kauppias Turussa 1500-luvulla ja Turun museokeskuksen tutkija Nina Lepokorpi yhdistää hänet myös vappujuoma siman paikalliseen historiaan.

Kuvahaun tulos haulle valpuri innamaa  
- Simaa on kyllä juotu jo esihistoriallisena aikana ja nimenomaan siis ympäri vuoden. Ero nykyiseen vappusimaan on silti melkoinen, raottaa Lepokorpi.

Hän kertoo, kuinka simaa käytettiin hyvin pitkään ja sen alkoholipitoisuus saattoi nousta jopa 17 prosenttiin.

- Se ei todellakaan ollut mitään lasten juomaa! Lapsille tarjoiltiin enemmän heille sopivaa hunajavettä.

Lepokorpi kertoo, että kuningas Kustaa Vaasa oli erityisen ihastunut simaan. Sitä tuotiin hänelle esimerkiksi Lyypekistä asti. Simaa tehtiin toki Suomessakin ja Turun Linnassa. Koostumus poikkesi nykysimasta.



- Siinä oli paljon hunajaa ja se oli eri näköistä, vahvaa ja makeaa. Linnan simaa vietiin myös ulkomaille.

Valpuri Innamaa oli hyvin merkittävä henkilö 1500-luvulla.

- Hän oli aikanaan ehkä Turun merkittävin kauppias, niin nainen kuin olikin, kertoo tutkija Lepokorpi.

- Valpurin elämä liittyi jo nimenkin puolesta vappuun ja toimintansa puolesta simaan. Neljä kertaa naimisissa ollut Valpuri Innamaa harjoitti vilkkaasti sekä vientiä että tuontia Turun ja muun maailman välillä.

Ensimmäiseltä mieheltään kauppiaan ammatin saanut nainen jatkoi kaupantekoa koko elämänsä ja toi paljon tavaraa Tallinnan kautta Turun hoviin. Hänen ansiostaan turkulainen sima matkasi länteen muiden oivallisten kauppatavaroitten mukana, Lepokorpi tarinoi.

Kuvahaun tulos haulle valpuri innamaa

Valpuri Eerikintytär Innamaa (kuoli noin 1602) oli varakas turkulainen kauppias.
Valpuri Innamaan mies Henrik Hannunpoika Innamaa oli turkulainen kauppias, jonka nimi mainitaan asiakirjoissa vuonna 1549. Henrik osallistui Juhana-herttuan kosiomatkalle Puolaan ja Turun raadin toimintaan. Juhanan vagitsemiseen vuonna 1563 päättyi myös Henrik Innamaan ura.

Leskeksi jäänyt Valpuri jatkoi miehensä perustaman kauppahuoneen toimintaa. Koska kuningas Eerik XIV ja Juhana riitaantuivat ja Juhana vangittiin 1563, odottivat myös Juhanan lähipiiriä kovat ajat. Innamaan laiva takavarikoitiin Danzigissa 1563 ja hänen kauppahuoneensa ryöstettiin.



Valpuri kirjoitti kuningas Eerikille vaatien oikeutta. Juhanan syrjäytettyä Eerikin vuonna 1568 toiveet omaisuuden palauttamisesta kasvoivat, mutta vasta vuonna 1582 Valpuri sai takaisin omaisuutensa. Valitusten lähettämistä Tukholmaan hän ei kuitenkaan lopettanut.

Valpuri Innanamaan laivat kuljettivat tavaraa Tukholmaan ja muualle Itämeren satamiin, ja hän itse kävi kauppaa omassa maakunnassa. Rahansa hän sijoitti ostamalla maata Turun seudulta. Lisäksi hän varusti Ruotsin armeijan joukkoja 1580-luvulla ja avusti kuningasta rahallisesti.

Kruunu antoi hänelle rahojen vastineeksi 15 maatilan verotulot vuonna 1590 ja veronkanto-oikeutta jatkettiin tämän jälkeenkin.

Valpuri Innamaalla oli ainakin neljä laivaa 1580–1590-luvuilla, ja hän olikin Turun laivanvarustajista mahtavin. Suurin laiva oli vetoisuudeltaan 60 lästiä.

Kuvahaun tulos haulle valpuri innamaa


Valpurilla oli asuintalot sekä keskikaupungilla Aninkaisten korttelissa, lähellä nykyistä pääkirjastoa, että Kakskerran Kollissa.

Valpuri Innamaa oli neljästi naimisissa. Hänen toinen miehensä oli Pietari Ingvaldinpoika, kolmas Olavi Kaarlenpoika ja neljäs Luukas Laurinpoika.

Toinen historian kirjoihin piirtynyt merkittävä Valpuri olikin sitten noitanainen Valpuri Kyni, joka ainoana Suomessa joutui vesikokeeseen Aurajoessa 1635. Hän selviytyi kokeesta pitämällä suunsa kiinni, mutta poltettiin myöhemmin roviolla. Häntä syytettiin mm. oluenpanon epäonnistumisesta.
 

Valpuri Kyni oli 1600-luvulla Tyrvään seudulla elänyt suomalainen nainen, joka tuomittiin noituudesta. Hän on ainoa todistetusti Suomessa vesikokeeseen noituudesta epäiltynä joutunut henkilö.


Jo Valpuri Kynin äiti ja äidinisä poltettiin roviolla noitina. Hän itse joutui Aurajoessa vesikokeeseen ja sai siitä selvittyään vuonna 1635 kuolemantuomion, joka muutettiin piiskaukseksi ja karkotukseksi.

 

Vuonna 1649 hänet tuomittiin käräjillä poltettavaksi roviolla syytettynä muun muassa tyrän noitumisesta kirkkoherralle ja susien noitumisesta hyökkäämään karjan kimppuun, mutta tuomio lieveni Turun hovioikeudessa raippojen antamiseksi ja molempien korvien menettämiseksi. Perimätiedon mukaan hänet olisi lopulta myöhemmin poltettu roviolla Hämeenlinnassa.

Kun alioikeus oli tuominnut Huittisissa Valpuri Kynin ensin kuolemaan noituuden harjoittamisesta, tapaus siirretään Turkuun hovioikeuden tutkittavaksi. Täällä hänet alistetaan Aurajoessa vesikokeeseen, jossa hän sidottuna veteen pudotettuna "kelluu kuin joutsen pitämällä suunsa kiinni".

Kuvahaun tulos haulle valpuri kyni 

 Selitykseen uskottiin, koska muuten itse Paholainen olisi auttanut häntä pysymään pinnalla. Hänen suvustaan on äidinäiti ja äiti aiemmin tuomittu kuolemaan noitina. Tällä kertaa Valpurin henki säästyy ja hänet karkoitetaan Turusta.

Valpurin Kynin tapauksessa historioitsijat lähtevät liikkeelle tavallisesti Huittisten käräjiltä vuonna 1649. Syynä on se, että kesäkuun 11.-12. päivä pidettyjen ylimääräisten käräjien pöytäkirja on toinen niistä yhtenäisistä selvityksistä, jotka Valpuri Kynistä on löydetty.

Valpuri oli saanut kuolemantuomion jo vuonna 1635, mutta tuomio lievennettiin kaakinpuurangaistukseksi eli piiskaukseksi ja karkotukseksi. Vielä mainitaan, että Valpuri oli joutunut vesikokeeseen Turussa Aurajoella eli Turun joella, kuten pöytäkirjassa sanotaan.Näillä Huittisten ylimääräisillä käräjillä kesäkuussa 1649 Valpuri Kyni tuomittiin noituutensa vuoksi roviolla poltettavaksi.


Oikeus kysyi Valpurilta erikseen, oliko hän joutunut aikaisemmin oikeuden eteen ja jos, niin kuinka usein. Valpurin vastaus oli mielenkiintoinen:

Siihen hän vastasi, ettei häntä ole oikeuteen viety, vielä vähemmän Turun jokeen pyövelin toimesta heitetty, enempää kuin että hän olisi tukehtunut tai veteenkään hukkunut.


 Kuvahaun tulos haulle valpuri kyni
 
Kun häneltä kysyttiin uudelleen, oliko hän ollut vesikokeessa Turussa, hän lopulta vastasi. Oikeus on merkinnyt hänen vastauksensa sanatarkasti suomeksi, sillä tietenkin Valpuri puhui suomea, vaikka pöytäkirjat pidettiin ruotsiksi. Siis oliko hän ollut vesikokeessa Turussa? Vastaus kuului:

ej siellä Jäätä sillon ollut.


Alioikeuden tuomio lähti tarkistettavaksi hovioikeuteen Turkuun.

Mitä luultavammin Valpuri seurasi papereita Turkuun mutta päätyi hovioikeuden kanslian sijasta Turun linnaan säilöön. Marraskuun 17. päivä hänet kutsuttiin kuultavaksi hovioikeuteen.

 Aiheeseen liittyvä kuva
 

Valpurin henkilötiedoista selvisi hovioikeuden kuulusteluista seuraavaa:

  1. Valpuri oli joutunut vesikokeeseen Turussa. Kun asiaa kysyttiin ja tiedusteltiin, miten tällainen noita oli pysynyt pinnalla, Valpuri kertoi pitäneensä suutaan kiinni. 
  2.  Valpuri oli tuomittu jo aikaisemmin Tyrväällä kaakinpuuhun – eli piiskattavaksi – ja sitten karkotettavaksi. Valpuri "ei voinut tätä kieltää". 
  3.  Hovioikeudessa kävi myös ilmi, että Valpuri Kyni oli noitien sukua. Sekä hänen äidinisänsä (Moderfader) että äitinsä oli joskus 1600-luvun alussa tuomittu noituuden vuoksi roviolla kuolemaan. Se oli tapahtunut edesmenneen Nils Bielken aikana eli ilmeisesti joskus vuosina 1623-30, jolloin Nils Bielke oli hovioikeuden presidentti. Valpuri vastasi, ettei muista eikä tiedä vanhempiensa tulleen poltetuksi. He eivät olleet opettaneet hänelle pahaa.
  4. Heti perään hän kuitenkin muisti enemmän. Kun häneltä kysyttiin ikää, hän vastasi, että ei tiedä. Mutta hän täydensi edellistä vastaustaan sanoen, että kun hänen äitinsä oli poltettu, hän oli ollut kolmen peninkulman päässä. Äidinisästään hän ei sanonut muistavansa mitään. 
 Aiheeseen liittyvä kuva

Erikoista on, että myös hovioikeuden kuulusteluissa Valpuri yritti kieltää aikaisemmat syytteet ja oikeudenkäynnit, vaikka luultavasti hovioikeudella oli niistä varsin hyvät tiedot. Kun Valpurilta kysyttiin, että miksi hän kieltää selvän asian, vastasi hän vähän moniselitteisesti, että "miksi sellaista tunnustaisi, jonka arvon herrat paremmin itse tietävät".

Kuoleman edessä Valpuri oli yhtä peloton kuin kuulustelijoidensa edessä. Kun hovioikeus totesi, että hänen pitäisi tunnustaa, sillä hänellä on edessään vain kuolema, sanoi Valpuri, että ennen kuin pisaraakaan hänen vertaan valuu maahan, on Jumala ottanut hänen sielunsa. Valpuri totesi myös, että usein olivat häntä paremmatkin menettäneet henkensä.

Kuulustelun lopussa hovioikeus kehotti Valpuria valmistautumaan kuolemaan, sillä muuta hän ei olisi pahanteollaan ansainnut. Vastaus tuli taas napakasti ja pelotta:

- Jo seitsemän minua parempaa on henkensä menettänyt!
Valpuri Kyniltä ei saatu tunnustusta. Hänet vietiin takaisin Turun linnaan vankeuteen. Hovioikeus ei vahvistanut Huittisten käräjien antamaa kuolemantuomiota. Asia tiedetään kolmesta lähteestä, vaikka hovioikeuden päätöstä ei ole löytynyt. Luultavasti se ei ole säilynyt arkiston tuhojen vuoksi.

 

Paras todistus saadaan mestaajan kuitista vuodelta 1650. Kuitti, joka on säilynyt läänintileissä, selvittää kruunun hallinnon parhaiden perinteiden mukaan – joita toivottavasti nykyisinkin noudatetaan – kuluja, joita linnannihdille ja pyövelille oli koitunut, kun kahden noituudesta tuomitun rangaistus oli pantu täytäntöön.

Nämä kulut sai vähentää Tukholmaan lähetettävistä verotuloista. Toinen tuomituista oli Valpuri Kyni, toinen noitamies Olavi Luikko. Luikko oli matkalla mestattavaksi Vesilahdelle. Valpurin vuoksi Turusta piti matkata Huittisiin tuomiota täytäntöön panemaan, sillä tuomio pantiin täytäntöön siinä pitäjässä, missä tuomio oli saatu. Kuluja koitui ajohevosista ja niiden ruokinnasta, aterioista – myös tuomituille – ynnä muusta kaikkiaan 12 taalaria 12 äyriä.

Mestaajan kuitti on kuitenkin yksinään riittämätön todistus, koska siinä ei mainita Valpurille tulevasta tuomiosta tarkemmin. Se ei kuitenkaan voi koskea Valpurin mestausta, koska Valpuri eli vielä vuosia myöhemmin. Mutta jo mainitun vuoden 1658 oikeustapauksen pöytäkirjoista käy ilmi mitä todennäköisemmin juuri se tuomio, mistä hovioikeus Valpurille rangaistukseksi päätti.

Hovioikeus oli päättänyt rankaista Valpuria ankarasti, vaikka säästi tämän hengen. Valpuri tuomittiin menettämään selkänahkansa – siis saamaan raippoja – sekä menettämään molemmat korvansa. Lisäksi hänet tehtiin lainsuojattomaksi eli henkipatoksi. Melkoisella varmuudelle tämä on vuonna 1649 alkaneen prosessin lopullinen tuomio eli tuomio, jonka täytäntöönpanon kuluista läänintileissä on kuitti. Muista Valpurin vastaisista oikeudenkäynneistä 1640- ja 50-luvun vaihteessa ei ole tietoa.

Vesikokeessa
Turussa 30-4 2017
Simo Tuomola

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kapinallinen Turku

Tänään 30-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Turun kuninkaan Sigismundin kuolemasta Varsovassa vuonna 1632. Hän oli Turun linnan loistoonsa nostaneen Ruotsin kuningas Juhana III:n ja puolalaisen ruhtinatar Katariina Jagellonican poika. Hänet on haudattu Krakovan tuomiokirkkoon Wawelin linnoituksessa.

1632Sigismund, Ruotsin kuningas (s. 1566)

 
 

Sigismund (puol. Zygmunt III Waza, liett. Zigmantas Vaza, ruots. Sigismund, 20. kesäkuuta 156630. huhtikuuta 1632) oli Ruotsin kuningas vuosina 15931599 ja Puolan kuningas vuosina 15871632. Suomessa ja Ruotsissa hänet tunnetaan vain Sigismundina. Puolan kuninkaana hänet tunnetaan nimellä Sigismund III Vaasa.


Ruotsin valtaistuimella Sigismundin kausi jäi varsin lyhyeksi, ja sitä varjosti jatkuva valtataistelu Kaarle-herttuan – Sigismundin sedän – kanssa. Suomen kannalta merkittävin Sigismundin kauden tapahtuma oli vuosina 15961597 käyty nuijasota, joka liittyi osaltaan taisteluun valtaistuimesta.

Kuninkaaksi Sigismund kruunattiin syksyllä 1593 hänen isänsä Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592. Sigismund oli jo aiemmin valittu Puolan kuninkaaksi 1587. Kustaa Vaasan vuonna 1544 asettaman perintökuninkuussäädöksen vuoksi Sigismund oli periaatteessa Ruotsin laillinen kruununperijä.

Maan ylhäisaateli Kaarle-herttuan johdolla kuitenkin vastusti katolisen Sigismundin kruunausta. Luterilaisessa Ruotsissa katolisen Sigismundin pelättiin merkitsevän vastauskonpuhdistusta. Sigismund painostettiin allekirjoittamaan niin sanottu Uppsalan julistus, jossa Ruotsin todettiin pysyvän luterilaisena valtiona.


 
 Målning av kung Sigismund från omkring 1590 av Martin Kober

Suomesta tuli Kaarle-herttuan ja Sigismundin valtataistelun yksi merkittävä näyttämö. Sigismundin Suomen käskynhaltijaksi Turun linnaan nimittämä Klaus Fleming oli kuninkaan tärkein kannattaja.

Nuijasodassa Kaarle-herttua tuki aktiivisesti kapinallisia. Vuosina 1597–1599 Kaarle-herttuan joukot ja Sigismundille uskolliset suomalaisjoukot kävivät useita taisteluita Turun linnasta ja Suomen hallinnasta.

Etenkin Turussa oltiin valmiita hylkäämään luterilaisuus ja siihen antoi pontta myös Juhana III vuonna 1576 laatima "Katolisen ja oikeauskoisen kirkon mukainen Ruotsin kirkon liturgia", joka tunnetaan nimellä Punainen kirja. Kustaa Vaasan pojista Erik ja Kaarle olivat puolestaan kalvinisteja.
Juhana oli Turussa suuressa suosiossa; jouluksi 1562 hän toi Turun linnaan Suomen herttuattaren, puolalaisen prinsessan Katariina Jagellonican, joka oli harras katolilainen. Hänelle rakennettiin oma alttarinsa Turun linnan suojiin.
 Katariina Jagellonica. Kuva noin vuodelta 1553.
Katariina Jagellonica (1. marraskuuta 1526 Krakova16. syyskuuta 1583 Tukholma) oli Juhana III:n ensimmäinen vihitty puoliso, Suomen herttuatar ja sittemmin Ruotsin kuningatar.

 
 Prins Sigismund Vasa med skallra. Vargtanden om halsen skall skydda mot sjukdomar, trolldom och ondska. Målning av Johan Baptista van Uther.


Vastarinta Ruotsin luterilaisessa papistossa oli kova ja Juhanan kuoleman jälkeen Upsalan kokous totesi 1593 liturgian taikauskoiseksi, paavin messun kaltaiseksi ja pahennusta herättäväksi sekä portiksi Superstitionille, taikauskon pedolle, joka houkuttelee kristittyjä paavin kauheaan eksytykseen. Vastapainona pedolle olisi tarpeen Profanitas.
Turussa Katariinan katolinen perintö oli muuta maata tiukemmassa. Täällä oli vannottu uskollisuutta Juhanalle ja vallanperijä Sigismundille 19.4.1582 ja siitä valasta pidettiin myös kiinni katkeraan loppuun saakka. Turku toimi myös viimeisenä pakopaikkana katolilaisille kun olot emämaassa kävivät liian tukaliksi.
Aateliset tunnustavat Turussa Flemingin johdolla Sigismundin kuninkaaksi Juhanan kuoltua ja Fleming varustaa 27 laivan laivaston Turusta noutamaan kuningasta Puolasta, amiraalilaivana Suomen Leijona.
 
 Sigismund till häst.

Kaarle-herttua kaappasi vallan Aarborgan valtiopäivillä 1597. Hän julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella.

Sigismund yritti palauttaa valtaansa Ruotsissa asein. Hänen joukkonsa nousivat maihin Ruotsin Kalmarissa syyskesällä 1598. Ratkaiseva taistelu käytiin Stångejoella lähellä Linköpingiä 25. syyskuuta 1598. Kaarlen joukot voittivat, ja Sigismund palasi Puolaan. Turusta lähti Sigismundin tueksi Akseli Kurjen johtama armeija, mutta se ei ehtinyt paikalle ajoissa.

Linköpingin valtiopäivillä helmi-maaliskuussa 1600 tunnustettiin Kaarlen nousu valtaan. Samalla Sigismundin perillisten todettiin menettäneen oikeutensa Ruotsin kruunuun.

Kaarle-herttua yllytti suomalaisia talonpoikia kapinaan Jaakko Ilkan johdolla, mutta Nuijasota kukistettiin verisesti. Sigismund yritti paluuta 1598 Tukholmaan, mutta vetäytyi lopulta takaisin Puolaan ja pantiin kesällä 1599 viralta Kaarle-herttuan noustessa kuninkaaksi nimellä Kaarle IX.


http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/99/Sigismunds_namnteckning._The_signature%2C_Sigismund_III_of_Poland.jpg
 
Turusta oli Suomen käskynhaltijaksi nousseen Arvid Eerikinpoika Stålarmin käskystä Aksel Kurjen johdolla lähetetty Sigismundin tueksi 14 laivaa, 50 kuljetusalusta ja 3000 miestä. Näin Turun Suomi oli käytännössä julistanut sodan emämaa Ruotsia vastaan..
Suomalaisten asettumista Sigismundin kannalle tuki ulkopolitiikka ja koettu ”idän vaara”. Turussa uskottiin, että Puolan ja Ruotsin liitto olisi vahva turva Venäjää vastaan.



Sigismund III ei koskaan luopunut vaateistaan Ruotsin kruunuun. Vuonna 1600 Puola yritti Sigismundin johdolla vallata Ruotsilta Vironmaan. Tämän jälkeen maiden välille puhkesi sota Liivinmaan omistuksesta. Sigismund kävi sotaa setäänsä Kaarlea – Kuninkaana Kaarle IX – ja myöhemmin serkkuaan Kustaa II Adolfia vastaan Altmarkin välirauhaan 1629 asti.

45 vuotta vallassa ollut Sigismund III on eräs Puolan pitkäikäisimmistä hallitsijoista. Sigismundin seuraaja maan kuninkaana oli hänen poikansa Vladislav IV (Władysłav IV Waza).

 
 Sigismunds vapen såsom konung av Polen.

Valtaan noustuaan Kaarle IX kostaa Turun niskuroinnin verisesti: 10.11.1599 Turun suurtorilla mestataan seitsemän aatelista ja seitsemän alempaan sotapäällystöön kuulunutta. Meillä jäätiin uskonsodassa paitsi idän ja lännen puristuksiin, myös katolilaisuuden ja luterilaisuuden taistelun jalkoihin.
Mestatuiksi aatelisista tulevat marskin ja Ebba Stenbockin poika Juhana Fleming, Sten Fincke, Hartikka Henrikinpoika, Niilo Iivarinpoika Särkilahti, Krister Matinpoika Björnram, Mikael Paavalinpoika Munck sekä Olavi Klaunpoika. Flemingin päätä ei pistetä seipään nokkaan muille varoitukseksi kapinoinnista.
Katolisessa Turussa 30-4 2017 Simo Tuomola

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Keisarijuhla

Tänään 29-4 tulee kuluneeksi tasavuosia Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II syntymästä Moskovassa 1818. 

Keisarijuhlaa vietettiin suureellisesti myös Turun tuomiokirkon edustalla Aleksanteri II:n syntymäpäivänä 29.4. 1894. Valokuvaaja Carl Johan Schoultz oli paikalla tallentamassa keisarin rintakuvan paljastusta kirkon portailla. Maisteri Lagus piti juhlakansalle juhlapuheen. Paikalla oli yleisöä peräti 14000 hengen verran. Kuva löytyy Åbo Akademin kokoelmista. Tosin itse juhlittava keisari oli kuollut jo vuonna 1881.




Aleksanteri II (29. huhtikuuta (J: 17. huhtikuuta) 1818 Moskova13. maaliskuuta (J: 1. maaliskuuta) 1881 Pietari) oli Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 18551881. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija.


Suomen suuriruhtinas on arvonimi, joka kuului Ruotsin kuninkaan titteleihin vuodesta 1581 alkaen, ja jota käytettiin Suomen suuriruhtinaskunnan valtionpäämiehestä 1809–1917.

 Juhana III eli Juhana-herttua otti itselleen 1581 arvonimen 'Suomen suuriruhtinas'. Käytännössä Suomen suuriruhtinaskunnan suuriruhtinas oli aina Venäjän keisari.



AlexII.JPG
 SignatureAlexanderII.jpg

1881Venäjän tsaari Aleksanteri II sai surmansa palatsinsa lähellä pommiattentaatissa (gregoriaanisen kalenterin mukaan, Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan oli 1. maaliskuuta).

Hänen aikanaan toteutettiin Venäjällä maaorjien vapauttaminen 19. helmikuuta 1861 (vanhaa lukua, uutta lukua 3. maaliskuuta), minkä vuoksi häntä Venäjällä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi. Balkanilla slaavit ja ortodoksiset kansat kutsuvat häntä vapauttajatsaariksi, koska hän vapautti heidät sodassa turkkilaisten vallasta.

Aleksanteri II seurasi isäänsä helmikuussa 1855, kesken käynnissä olleen Krimin sodan. Nikolai I:n kaudella alkanut Krimin sota Ottomaanien valtakuntaa eli Turkkia vastaan laajeni suursodaksi Ranskan ja Britannian liityttyä Turkin avuksi Venäjän saavutettua merkittäviä voittoja sitä vastaan.




 
Suomessa Krimin sotaa kutsuttiin itämaiseksi sodaksi tai Oolannin sodaksi siksi, että ranskalais-englantilainen laivasto-osasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen ja teki tuhojaan myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolla Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena alkoi Ahvenanmaan demilitarisointi. Tappiot sodassa johtivat uudistusvaatimuksiin Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle.




 Aleksanteri II:n patsas Helsingin Senaatintorilla.

Aleksanteri II:n patsas on Venäjän tsaarille ja Suomen suuriruhtinaalle Aleksanteri II:lle omistettu muistopatsas Helsingin Senaatintorilla. Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema muistomerkki paljastettiin vuonna 1894, ja se on yksi Helsingin vanhimpia ja huomattavimpia julkisia muistomerkkejä.

Keisarinna Maria kuoli 1880, jolloin Aleksanteri nai salaisesti rakastajattarensa ruhtinatar Jekaterina Dolgorukajan. Aleksanteri aikoi julistaa Jekaterinan virallisesti keisarinnaksi ja kansaa lepytelläkseen hän valmisteli perustuslakiluonnosta.

Samana päivänä kun Aleksanteri II allekirjoitti ilmoituksen aikeistaan, Vera Fignerin johtamaan Narodnaja voljaan kuuluva puolalainen aktivisti heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti. Tästä ei keisarille vielä käynyt mitään, mutta hän meni ulos vaunuista ja toinen terroristi heitti pomminsa hänen lähelleen.

Keisari kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa. Narodnaja voljan terroristit olivat tehneet tätä ennen jo seitsemän epäonnistunutta murhayritystä keisaria vastaan.

Aleksanteri II:n muistoksi attentaattipaikalle pystytettiin myöhemmin Verikirkkona tunnettu Kristuksen ylösnousemisen katedraali.


 
 Verikirkko. Kirkko toimii nykyään museona.

Kristuksen ylösnousemuksen katedraali (ven. Собор Воскресения Христова, Sobor Voskresenija Hristova) eli Verikirkko (ven. Храм Спаса на Крови, Hram Spasa na Krovi, "Kirkko veren päällä") on Pietarissa sijaitseva ortodoksinen kirkkorakennus. Kirkko rakennettiin Aleksanteri III:n käskystä vuosina 1883–1907 Gribojedovin kanavan varrelle paikalle, jolla hänen isänsä ja edeltäjänsä Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881.

Keisari Aleksanteri II oli todella suosittu hahmo Suomessa. Etenkin tietenkin Helsingissä. Turussa vieläkin katseltiin mieluummin Tukholman suuntaan. Hän vieraili maassa useinkin - ensimmäisen kerran vasta valtaistuimelle noustuaan vuonna 1856. 




Venäjän keisareiden vierailut ”autonomisella kokeilualueella”, Suomessa, eivät olleet harvinaisuus: jo Aleksanteri I oli vieraillut täällä useaan otteeseen. Vierailujen tavoitteena oli vahvistaa suhteita suomalaisiin ja erityisesti Suomen eliittiin.

Aleksanteri II:n suosiota kuvaa hyvin se tapa, jolla hänen vierailunsa Suomessa etenivät. Keisarin saapuessa ensimmäisellä Suomen matkallaan Helsinkiin, otettiin hänet vastaan soihduin, palavin tervatynnyrein ja hurraahuudoin.

Ylioppilaiden lähetystö tervehti Aleksanteria isänmaallisella laululla keisarillisen palatsin, nykyisen presidentin linnan, luona. Helsingissä keisari esitteli säädyille uudistussuunnitelmiaan ja jatkoi matkaansa Turkuun, Tampereelle, Hämeenlinnaan ja Haminaan. Joka kaupungissa hänet vastaanotettiin samalla juhlallisuudella ja ilolla kuin Helsingissäkin.


Turussa keisaria varten oli jopa pystytetty kunniaportti, joka oli varustettu latinankielisellä tekstillä, joka suomennettuna tarkoitti: ”Ja hän karkottaa taivaalle kertyneet pilvet ja tuo auringon takaisin”



Eipä siis ihme, että Pietariin palattuaan keisari toimitti Helsingfors Tidningar –sanomalehden välityksellä seuraavanlaisen tervehdyksen suomalaisille:

”Annan tehtäväksenne puolestamme tulkita rakkaille ja uskollisille suomalaisilleni kiitollisuuteni niistä Minulle niin kallisarvoisista tunteista, joita heillä on Minua kohtaan, ja samalla ilmaisemaan heille muuttumattoman suosiollisuuteni.”  

 


Keisari vieraili uskollisten alamaistensa keskuudessa vielä kahteen otteeseen ja sai molemmilla kerroilla nauttia vastaavanlaisesta vieraanvaraisuudesta uudestaan.

Aleksanteri II kutsui koolle myös Suomen valtiopäivät, joita ei oltu pidetty "valtiollisen 
yön" aikana lähes 50 vuoteen. Suomi teollistui ja vaurastui. Ensimmäinen suuri teollisuusnäyttely pidettiin Kaivopuistossa 1876. Myös keisari vieraili näyttelyssä.

 ''Hän oli vanhentunut. Mutta hänen kasvonsa valkenivat, kun hän näki sen teknillisen taidon, jonka hän Suomessa oli pannut alkuun'', Topelius kirjoittaa.


Kunniaportilla
Turussa 29-4 2017
Simo Tuomola

torstai 27. huhtikuuta 2017

Punamultaa

Tänään 28-4 vietämme kuninkaamme Fredrik I:n syntymän vuosijuhlaa - jota kukaan ei juhli. Mies oli Ruotsin huonoin hallitsija, ainakin jos uskoo August Strindbergin luonnehdintaa hänestä;

August Strindberg kallade honom "Sveriges sämsta regent, som icke kunde tala svenska, och egentligen var tysk lantgreve." Saksalainen maakreivi ei ruotsinkieltäkään osannut, vaikka muuten olikin kielimiehiä.





 

1676Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (k. 1751)

Fredrik I (16761751) oli Ruotsin kuningas vuodesta 1720 vuoteen 1751.


Hän syntyi Hessen-Kasselin kreivin kolmantena poikana, mutta nousi veljiensä kuoltua isänsä seuraajaksi. Hän oli vahva, kielitaitoinen ja seurallinen. Hän osallistui Espanjan kruununperimyssotaan, ja jäi sen aikana leskeksi.

Fredrik nousi kuninkaaksi kaksi vuotta lankonsa kuoleman jälkeen, ja osa historioitsijoista katsookin, että Kaarlen kuoleman takana oli Fredrikin järjestämä salaliitto. Fredrikin elinaikana huhuttiin että ainakin tämän uskottu mies André Sicre oli sekaantunut murhaan.






Fredrik I (1730)


Ruotsin kuningas
24. maaliskuuta 172025. maaliskuuta 1751
Edeltäjä Ulriika Eleonoora
Seuraaja Aadolf Fredrik


1751Fredrik I, Ruotsin kuningas (1720–1751) (s. 1676).

Fredrik I toimi Ruotsin kuninkaana vuosina 1720-1751 eli hänen aikanaan solmittiin ensin isonvihan päättänyt Uudenkaupungin rauha 30.8. 1721 ja pikkuvihan päättänyt Turun rauha 7.8. 1743.


Uudenkaupungin rauha 30. elokuuta 1721 päätti isovihan ja viimeiseltä rintamaltaan Venäjän ja Ruotsin välillä käydyn suuren Pohjan sodan, jonka aikana koko Suomi oli joutunut venäläisten miehittämäksi. Rauhansopimus kuului osana Ruotsin ja sen naapurimaiden rauhanneuvottelujen ketjuun suuren Pohjan sodan lopettamiseksi.



 
 Albert Edelfelt: Isoviha

Isoviha oli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikainen venäläisten miehitys Suomessa vuosina 17131721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä – aikalaislähteissä siitä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.

Miehitetty Suomi oli kolme vuotta venäläisen sotilashallinnon alaisuudessa. Sotilashallinnon toimintaa leimasi tilapäisyys, sillä sodan tulevasta kulusta ei kenelläkään ollut varmuutta.

Länsi-Suomen valloituksen jälkeen sen sotilashallintoa johti yliamiraali Fjodor Apraksin. Hän oleskeli pääosin Venäjällä, ja ylin hallintoviranomainen Suomessa oli Turkuun asettunut kenraali Mihail Golitsyn. Hänen alaisuudessaan olivat Varsinais-Suomi ja Satakunta; muihin maakuntiin asetettiin komendantteja. Nämä muun muassa jakoivat turvakirjeitä ja päättivät väliaikaisista veroista.






 
Fjodor Matvejevitš Apraksin (166110. marraskuuta 1728) oli venäläinen kreivi ja sotapäällikkö, joka loi Venäjän laivaston.


Mihail Mihailovitš Golitsyn (ven. Михаи́л Миха́йлович Голи́цын; 1. marraskuuta 1675 Moskova10. lokakuuta 1730) oli venäläinen sotapäällikkö. Hän komensi suuren Pohjan sodan aikana vuosina 1713–1714 Suomen miehittänyttä venäläisarmeijaa (isoviha). Hän toimi Suomessa olleiden venäläisten joukkojen ylipäällikkönä vuoteen 1721, jolloin sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan.



 

Golitsyn kohteli miehitettyä Suomea säästeliäästi ja yritti ehkäistä venäläisten sotilaitten tekemiä vääryyksiä.

Kun tsaari luopui hyökkäyksestä Ruotsiin, venäläiset järjestivät Länsi-Suomeen siviilihallinnon kesällä 1717.


Kenraalikuvernööriksi tuli kesäkuun alussa ruotsalainen kreivi Gustav Otto Douglas, Kaarle XII:n drabantti, joka oli loikannut venäläisten puolelle Pultavan taistelun seurauksena.


 

Gustav Otto Douglas (23. helmikuuta 1687 Tukholma2. helmikuuta 1771 Viro) oli venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri isonvihan aikana.

Kenraalikuvernöörinä hän järjesti muun muassa oikeuslaitosta sekä kirkollisia ja taloudellisia asioita. Häntä pidettiin ankarana virkamiehenä. Vuonna 1719 ja 1720 hänen johdollaan toteutettiin ns. manttaalimiesten otto eli 2 000 miestä vietiin Suomesta Venäjän armeijaan. Vain alle viidennes heistä palasi takaisin vuonna 1725.

Turun rauha on Turussa 7. elokuuta 1743 solmittu Venäjän ja Ruotsin välinen rauhansopimus, joka päätti vuosina 1741–1743 käydyn hattujen sodan ja sen aiheuttaman pikkuvihana tunnetun venäläismiehityksen Suomessa. Samaan aikaan Ruotsin oli valittava itselleen kuningas vuonna 1741 menehtyneen Ulriika Eleonooran seuraajaksi.




Pikkuvihan muistomerkki Kiteen kirkon lähettyvillä

Pikkuviha (17421743) oli Ruotsin hyökkäyksen, hattujen sodan aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa. Se päättyi Turun rauhaan, jossa uudeksi rajalinjaksi tuli Kymijoki.

Piispa Jonas Fahlenius pakeni pikkuvihan aikana Ruotsiin ja hänen sijaisenaan toimi Johan Wallenius. Venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri oli kenraalimajuri Johan Balthasar von Campenhausen.





Vapaaherra, kenraaliluutnantti Johan Balthasar von Campenhausen

 
Johan Balthasar von Campenhausen (30. heinäkuuta 1689 Tukholma28. tammikuuta 1758 Pietari) oli kenraali ja venäläisten nimittämä Suomen kenraalikuvernööri pikkuvihan aikana 1742-1743.

Kun Suomi joutui hattujen sodassa venäläisten miehittämäksi, von Campenhausen nimitettiin syksyllä 1742 Suomen kenraalikuvernööriksi ja hän sai hoitoonsa taloudelliset, oikeudelliset ja kirkolliset asiat.

Ylimpiin hallintovirkoihin nimitettiin hänen esityksestään virolaisia ja liivinmaalaisia henkilöitä ja suomalaisia taas alempiin. Turun rauhan jälkeen 1743 syksyllä von Campenhausen palasi Venäjälle, missä hän sai tehtäväkseen laatia esityksen Viipurin läänin hallintoa varten.

Rauhat olivat aika synkkiä valtakunnalle; ensin menetettiin Suuressa Pohjan sodassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen Karjalankannas Venäjälle ja sitten vielä Hattujen sodassa koko Kymijoen itäpuolinen Vanha Suomi Haminaa ja Lappeenrantaa myöten.






Ruotsin kaakkoisraja siirtyi kartan ulkopuolisesta Inkeristä ja Virosta keltaiselle alueelle, jonka se menetti myöhemmin Turun rauhassa.


Suomen ja Turun kannalta leimallista Fredrik I edustamalle aikakaudelle oli Itämaan asioiden huono hoitaminen ja täydellinen laiminlyönti. 

Turun rauhansopimuksen yhtenä ehtona oli Aadolf Fredrikin valitseminen Ruotsin kruununprinssiksi ja vihdoin kuninkaaksi vuosiksi 1751-1771.

Aadolf Fredrik teki kesällä 1752 matkan Suomeen. Hän oli siten ensimmäinen Ruotsin kuningas yli 120 vuoteen, joka edes vieraili Suomessa eli Turussa.





Punamulta oli tuolloin tärkeä uutuus kaupungeissa. Se oli ensimmäinen väri, jolla piilutut hirsiseinät siveltiin. Vuonna 1747 Turussa annettiin määräys, että kaikki puutalot oli punamullattava joen ja katujen puolelta.


Kun kuningas Aadolf Fredrik vieraili kaupungissa vuonna 1752 kerrottiin ”kaikkien Turun talojen maaherran käskystä maalatun punaisiksi, niin että tästä Suomen pääkaupungista tuli oikein soman näköinen”.

Katsotaanpas vielä hieman miltä täällä tuolloin oikein näyttikään;


 
Asuinrakennusten pitkä sivu oli kadulle tai joelle päin. Pihan puolella sijaitsivat ulkorakennukset: puuvaja, vaunuvaja, varastoaitat, talli, lantavaja ja pihatto. 1700-luvulla loppui sikojen pito kaupungissa niiden aiheuttaman epäsovun ja vaivan vuoksi - siat kun karkailivat minne mielivät.





Turun raatihuone
Turun raatihuone, piirros vuodelta 1735. 
 
Vuonna 1735-1736 Turun suurtorin äärelle oli rakennettu tornillinen raatihuone. Tiilestä rakennetussa ja keltaiseksi rapatussa raatihuoneessa oli aikaa ilmoittava tuntikello. Rakennuksen piirsi muurarimestari Samuel Berner, joka oli saanut oppinsa Tukholman kuninkaanlinnan työmaalla.


Samuel Berner (k. 10. elokuuta 1759 Siuntio) oli Suomessa 1700-luvulla vaikuttanut saksalaissyntyinen muurimestari ja arkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia on useissa Suomen kaupungeissa. Häntä on pidetty Suomen rakennustaiteen historian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.



Bernerin raatihuone ennen Turun paloa. Piirros on Kansallisarkistosta, alkuperä on tuntematon.
 
”Min första lust den är, i mina böcker läsa,
Iag icke gerna will på gator gå och fiesa.”
 
Näin runoili Carl Fredrik Mennander nuorempi helmikuussa 1764 isälleen Turun piispalle lähettämässään kirjeessä. Pimeän aikaan kaduilla liikuttaessa käytettiin kannettavia lyhtyjä. Vasta 15. marraskuuta 1805 Turussa syttyivät ensimmäiset hamppuöljyllä toimivat katulyhdyt.

Punamullassa

Turussa 28-4 2017
Simo Tuomola

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Tupakankehrääjä

Historia on usein Elämän ja kuoleman -kirjan selailua. Tänään 26-4 vuonna 1821 kirjaamme Turussa kuolleeksi tupakankehrääjä Juhana Juhananpoika Gyllenberg nuoremman. joka haudataan köyhäin rivihautaan "fattigmull" hiljaisuudessa ilman kellonsoittoja.

 
 Turku vuonna 1811.

Hän oli solminut 1797 avioliiton Kaarinasta "Nummis" kotoisin olleen palvelijattaren Heleena Jaakontyttären kanssa ja heille syntyi 14-3 vuonna 1803 tytär Eeva Ulriika. Vuonna 1805 Juhana Gyllenberg mainitaan vielä Turun Vanhan Tupakkatehtaan kehrääjänä »prässkarl Gyllenberg» .

Suuri osa nykyisen Aboa Vetus -museon tontin rakennuksen jäännöksistä kuului aikoinaan kivitaloon, jossa toimi vuosina 1745-1827 Turun Vanha Tupakkatehdas.
 Kuvahaun tulos haulle aboa vetus

Juhana kuuluikin työntekijöiden puolelta "perinteiseen tupakkasukuun". Jo aiemmin Juhana Juhananpoika Gyllenberg oli työskennellyt Turun Vanhassa Tupakkatehtaassa. Hän menehtyi Turussa keuhkotautiin 30-6 vuonna 1797 ja haudattiin 2-7 eteläiseen kirkkomaahan "söderom".

Hän puolestaan toimi aluksi tupakkatehtaassa oppipoikana, sitten rullaajana (»rullare»), puristajana (»prässare», »prässkarl»), kehrääjänä (»spinnare») ja lopuksi työnjohtajana, mestarina (»tobaksspinnareverkmästare»).

Hänen neljästä pojastaan vanhin, Juhana, ja kaksi nuorinta, kaksoset Abraham ja Antti, syntyneet jouluaattona 1778, antautuivat samalle alalle kuin hänkin. Järjestyksessä toinen, Mikael, pantiin kouluun, ja hänestä tuli pappi. Perhe asui Luostarinkorttelissa, Kukola-nimisessä talossa, Vartiovuoren rinteellä (nyk. Uudenmaankadun 13:n kohdalla).
 Kuvahaun tulos haulle kerttulinmäki turku
 Turun kaupungin vanha teloituspaikkakin sijaitsi Kerttulinmäellä keskiajalta 1700-luvun lopulle saakka. Kuten myös Tiaisen talo, Kulhon Uusitupa.

Vanhin poika, Juhana, perusti 1797 oman kodin, leski taas muitten poikien kanssa muutti isän kuoltua Itäkortteliin, Tiaisen taloon, Kulhon Uuteentupaan, mikä sijaitsi Kerttulinmäellä. Siellä asuessaan kuolivat kaksoispojat huhtikuussa 1804 Turussa liikkuneeseen tulirokkoon (»fläckfeber»).

Kun Mikaelista 1804 oli tullut Ylivieskan kappalainen, äiti muutti keväällä 1805 hänen luokseen, mutta palasi jo syksyllä samana vuonna Turkuun, jossa kuoli keltatautiin 29.3.1807.

Turussa oli 1700-luvulla useita Gyllenberg-nimisiä, jotka eivät suinkaan kaikki olleet sukua keskenään. Kun »nuorimies Juhana Juhananpoika» 1770 solmi avioliiton palvelijatar Maria Henrikintyttären kanssa, - joka rippikirjojen mukaan oli syntynyt Paimiossa 2.3 1741, - ei vihittyjen kirjaan  vielä merkitty mitään sukunimeä hänen kohdallaan.
 Kuvahaun tulos haulle turku 1700

Mutta kun heidän ensimmäinen lapsensa Juhana 14.12.1771 kastettiin, mainittiin isäksi tupakankehrääjä Juhana Gyllenberg. Manttaaliluetteloissa sukunimi mainitaan jo aikaisemmin, ensi kerran 1766. Paria vuotta myöhemmin on sukunimenä Gyllberg, mitä muotoa joskus myöhemminkin käytetään hänestä ja hänen sukulaisistaan puheenollen.

Kirvesmies Juhana Henrikinpojan ja hänen vaimonsa Maria Kaarlentyttären tapaamme 1760-luvulla Kirkkokorttelin Piukassa, ja kuului silloin perheeseen kaksi poikaa Niilo ja Juhana.

 


Myöhemmässä rippikirjassa on merkintä, että Piukassa 1771 asuivat kirvesmies Juhana Henrikinpoika ja hänen poikansa Niilo, jotka huhtikuussa ovat käyneet Herran Ehtoollisella, sekä näitten nimien väliin on myöhemmin merkitty Juhana Henrikinpojan vaimoksi Maria Eliaantytär, joka yhdessä miehensä ja poikapuolensa kanssa kävi lokakuun 4 p:nä Herran Ehtoollisella.

 Kirvesmies Juhana Henrikinpoika, joka myöhemmin käytti sukunimeä Gyllenberg, ja hänen ensimmäinen vaimonsa Maria Kaarlentytär ovat siis ensimmäisen Juhana Juhananpoika Gyllenbergin vanhemmat.
 Kuvahaun tulos haulle tupakka museo turku
 Tupakanviljelyä Turun Käsityöläismuseossa.

Perheessä oli kaksi poikaa, joista vanhempi, Juhana, meni naimisiin ja muutti pois kotoa äidin vielä eläessä, nuoremman, Niilon, jäädessä isän luo vielä senkin jälkeen kun tämä oli solminut uuden avioliiton. Tämä poika kuoli kuitenkin jo 2.8.1772. Hän oli silloin 25-vuotias ja ollut työssä samassa tupakkatehtaassa kuin vanhempi veljensäkin. Myös hän käytti sukunimeä Gyllenberg (Gyllberg).

Turussa elänyt tupakkatyöläinen Juhana Juhananpoika on siis ottanut 1760-luvun puolimaissa itselleen tuon sukunimen. Niin tekivät yleensä käsityöläiset sekä tehtaissa työskentelevät. Mistä tämä suomenkielinen mies keksi sukunimen Gyllenberg, ei ole tiedossa.

Suvun alkuhistoriaa on ansiokkaasti tutkinut professori Einar W. Juva, jonka löydöksiä tässä hyödynnämme.

 Mahdollisesti henkilö, joka ilmoitti tehtaan työväen manttaaliluetteloon on antanut Gyllenbergin nimen Juhanalle. Se esiintyykin ensin manttaaliluetteloissa ja tulee vasta  myöhemmin kirkonkirjoihin.

Moisia komeilevia nimiä oli tuolloin toki muillakin turkulaisilla  - paitsi Gyllenberg-nimeä oli mm. Gyllberg ja Silfverberg sekä Gullberg, Gullström ja Gyllenlöf. Ennen pitkää alkoivat sitä käyttää sekä isä että nuorempi veli Niilo, isä kuitenkin vasta solmittuaan uuden avioliiton.


Vanhin tupakointia esittävä eurooppalainen kuva vuodelta 1595.

Kun Turun suomalaisen seurakunnan syntyneitten luetteloissa ei tavata Juhana Juhananpoikaa, jonka ilmoitetaan syntyneen 1741, eikä hänen nuorempaa veljeään Niilo Gyllenbergiä, joka kuollessaan 1772 oli 25-vuotias ja siis syntynyt n. 1747 on ilmeistä, että kirvesmies, Juhana Henrikinpoika on perheineen muuttanut Turkuun aikaisintaan vuosisadan puolivälin tienoissa, mutta otaksuttavasti 1760-luvulla.

Kun näet Juhana Juhananpoika vielä 1768 oli vasta oppipojan paikalla tupakkatehtaassa, vaikka oli jo 27-vuotias, on hän varmastikin äskettäin tullut taloon - ja varmaankin maaseudulta.

Myös nuorempi veli Niilo kuoli 25-vuotiaana oppipoikana (»lärling»). Vanhoina turkulaisina he varmaankin olisivat jo aikaisemmin päässeet sekä töihin että tuossa iässä jo ehtineet pitemmälle. Vertailun vuoksi huomautettakoon, että Juhana Juhananpoika Gyllenbergin pojilla oli tässä kohden parempi »karriääri». He olivat kuollessaan 25-vuotiaina tupakankehrääjiä.

Kehruutöissä
Turussa  26-4 2017
Simo Tuomola